Olen siis 41, kohta 42-vuotias kahden lapsen äiti. Viime vuosi oli myllerrystä, erosin, jäin kahden lapsen kanssa pyörittämään taloutta, ja samalla sairastuin. Asiaa oli tosi vaikea hyväksyä, olin aina ollut perusterve ja liikkuva, energinen ihminen. Käyn töissä, olen mukana lapsen seuratoiminnassa, opiskellut töiden ohessa ja treenannut ahkerasti salilla, se tyyppi, joka kyykkää sata kiloa ja vetää viisitoista leukaa.

Kun kävelin huhtikuussa 2016 ulos reumatologin vastaanotolta, kädessäni oli nippu reseptejä ja lääkäriltä kehotus ostaa dosetti (tarkalleen ottaen: "Nyt kun sinulla tulee näitä lääkkeitä melkoinen määrä, kannattaisi ostaa dosetti") Are you kidding???!! Reumahoitaja suositteli harrastukseksi vesijuoksua (tässä vaiheessa purskahdin nauruun, kylläkin myöhemmin itkuun).

Mistä kaikki sitten alkoi? Tammikuussa 2016 oikean käden keskisormi alkoi turvota. Työpaikan kahvipöydässä heitimme asiasta herjaa, olen niin ahkerasti näytellyt esimiehelle keskisormea, että se on turvonnut. Esimieskin nauroi. Kuitenkin sormissa alkoi tuntua myös jäykkyyttä, ei aamuisin vaan oikeastaan koko ajan. Tuossa vaiheessa minulla oli avioero menossa, ja sormet jäivät vähän muun myllerryksen jalkoihin. Sormia kuitenkin särki aika ajoin ja ne myös puutuivat. Minulla on niin paljon huonoja lääkäri-kokemuksia, että lykkäsin lääkäriin menoa. Varasinkin ajan jo kerran, mutta peruin. Muutama ystävänikin painosti minua lääkäriin. En kuunnellut, ajattelin että kyseessä on rasitusvamma.

Helmikuun 15. päivä kesken työpäivän molemmat kädet alkoivat puutua ranteita myöten, Kädet tuntuivat myös kylmilltä. Pomoni käski minun soittaa saman tien työterveyshuoltoon. Sinne ei saanut aikaa samalle viikolla (yllätys yllätys), joten pomo käski minun painua suoraan terveyskeskuksen päivystykseen. Siellä parin tunnin odottelun jälkeen otti vastaan ihana Anna, nuori naislääkäri, jolle olen ikuisesti kiitollinen siitä että otti asiakseen selvittää mikä käsiäni vaivaa. Määrättiin kaikki mahdolliset labrat ja röntgen. Sain myös lääkekuurin. Lääkkeistä ei ollut mitään hyötyä, mutta tuloksia odotellessa alkoi tapahtua, kipuja alkoi olemaan myös kyynärpäissä ja polvissa. Lääkäri kirjoitti lähetteen reumatologille, mutta lähete tuli takaisin, reumatologi halusi vielä lisää kokeita poissulkeakseen niveltulehduksen mahdollisuuden. Olin juuri ennen oireiden alkamista ollut viisi viikkoa flunssassa. Olin tosi huolissani, mutta lääkäri vakuutti minulle, että hoitaa minut hoitoon, tarvittaessa vaikka hänen esimiehensä lupasi olla yhteydessä sairaalan reumatologiin.

Huhtikuussa marssiessani erikoislääkärille oireet olivatkin karanneet jo ihan käsistä, polvia särki öisin niin etten saanut nukuttua. Ranteet kipeytyivät töissä ja kyynärpäitä vihloi. Itsekin tiesin, että jotain on pielessä. Silti diagnoosin saatuani ensin valtasi epäusko, sitten kiukku, ja myöhemmin kyllä tuli aika monta itkua itkettyä. Suurimpia huoliani oli, miten jaksaa kahden lapsen kanssa, pitääkö lopettaa treenaaminen? Mitä kaikkea kamalaa lääkkeet tuo tullessaan? Olin eron jälkeen tavannut miesystävän, jonka kanssa näitä asioita puitiin tuntikaupalla. Ensimmäisenä soitin Turussa asuvalle opiskelukaverille, jonka tiesin sairastavan reumaa, mihin olisi hyvä varautua, mitä nyt tapahtuu?

Melkein lamaannuin kun lääkäri kertoi kaikista lääkkeistä ja sain lääkekaavion eteeni; yksi otetaan joka päivä, yksi otetaan kerran viikossa, yksi otetaan kuusi kertaa viikossa, yksi illalla, muuta aamulla, suojavitamiinit aamuin illoin, paitsi yksi tietenkin.....miten näitä kaikkia voi muistaa ja oppia??? Oli myös kevät, ja shokkina reumahoitaja ilmoitti, että aurinkoa ei saa ottaa, yksi lääke herkistää silmiä valolle ja yksi ei sovi alkoholin kanssa? Eläminenkö tässä pitää lopettaa?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Yli 40-vuotiaan äidin tilitystä nivelreumasta; kivuista, jaksamisesta ja elämästä. Ja siitä, että periksi ei anneta!

Teemat