Olen ollut ahkera liikkuja jo pitkään. Okei, tunnustan, nykyään aerobinen liikunta jää vähemmälle kun aika ei tahdo riittää. RAKASTAN salitreenaamista. Olen käynyt salilla enemmän tai vähemmän jo pitkään, mutta muutaman vuoden ryhmäliikunta-kauden jälkeen hurahdin salitreenaamiseen v. 2013. Olin tutustunut salilla Peteen, joka teki minulle ohjelmia ja neuvoi liikkeissä. Tässä vaiheessa olin innostunut vetämään leukoja, ja teimme mm. ohjelman joka tukisi leuanvetoa. (ihan hullu ajatus sinänsä, miksi pitäisi vetää hirveästi leukoja? No, joku tavoite piti olla :D) Huom. en siis harrasta fitnessiä, vaan olen tällainen ihan tavallinen kuntoliikkuja. En noudata erityisemmin ruokavaliota ja salille menen silloin kun pääsen, muun elämän ja lasten menojen salliessa. Sanottakoon; meillä on kyllä salilla ihan hirveän hyvä porukka. Treenaamme yhdessä ja erikseen, välillä löpisten niitä näitä. Salilta on tullut ystävyyssuhteita, jotka kestää varmasti läpi elämän.

Olen ollut sairastumisestani melko avoin, jos joku on kysynyt kuulumisia, olen kertonut. Hämmentävää oli joidenkin suhtautuminen sairauteen. Muutama ihminen esim. kysyi, olenkohan saanut nivelreuman salilta? Johtuuko se liiasta treenaamisesta? Ei, nivelreuma ei johdu liiasta treenaamisesta, eikä salitreenaaminen aiheuta reumaa. Toinen oli tokaisu "No nyt sun täytyy varmaan jättää se treenaaminen". No miksi ihmeessä pitäisi? Hyvästä lihaskunnosta ja liikkumisesta ei ole ollut mitään muuta kuin hyötyä. Miksi ihmeessä liikkuminen pitäisi lopettaa?

Kun etsin tietoa reumasta, aika monessa paikassa puhutaan ruokavaliosta ja liikkumisesta. Lähinnä siitä, että ylipainon pudottaminen helpottaa nivelvaivoja ja että kannattaa aloittaa nivelille turvallinen liikkuminen, kuten pyöräily tai vesijuoksu. Kun reumahoitaja suositteli vesijuoksua, purskahdin nauruun. Sanoin että olen juuri Joulun alla saanut kyykkypainoksi sata kiloa, en halua harrastaa vesijuoksua. (tosin, varmasti hyvä laji ja tässä asiassa voisin karistella ennakkoluuloja ja käydä oikeasti kokeilemassa). Salitreenaamiseen ei ole kukaan osannut sanoa mitään; kipujen mukaan voi kaikkea tehdä. Suurin HELPOTUS oli tämä. Treenaamista ei siis tarvitse jättää. Salikavereiden kanssa ollaan heitetty herjaa, että aion olla Suomen vahvin nivelreumaatikko. No miksi ei?!

Tässä kohdassa täytyy sanoa, että jos en olisi koskaan käynyt salilla ja sairastuisin reumaan, aloittaisin varovasti ja ehdottomasti ammattilaisen valvonnassa. On ollut etu, että on kavereina personal trainereita joilta on saanut vinkkejä ja jeesiä. Ja kummallista kyllä, polvia saattaa särkeä kun istuu töissä. Tai kun makaa sohvalla polvet päällekkäin, alemmassa polvessa tuntuu kipua. Mutta kun kyykkää salilla nostaen painoja 60-70-90 ja lopuksi sata kiloa, polvissa ei tunnu mitään? En ole lääkäri, mutta jostain luin että painoilla treenaaminen pumppaa nivelissä olevia nesteitä liikkeelle.

Oma lukunsa on tilanne, kun nivelissä on tulehdus aktiivisena. Silloin kyllä tulehduksen tuntee väsymyksenäkin, tuntuu että mitään ei jaksa. Töissä on välillä vaikeaa pysyä hereillä, eikä todellakaan tulisi mieleenkään lähteä salille tai liikkumaan muutenkaan. Koen että salitreenaamisesta on ollut ihan valtavasti hyötyä. On varmasti helpompaa sairastua tällaiseen tautiin, kun on jo valmiiksi kohtuullisessa kunnossa eikä ole ylipainoa. Lihasmassa myös suojaa niveliä. Puhumattakaan endorfiineista, jotka alkavat virrata ihmisen liikkuessa. Ihan samat hyvän olon fiilikset tulee salitreeneistä, kuin jumppatunnilla. Rakastan kyllä kunnon rääkkiäkin, mutta hyppyjä sisältävät tunnit ovat saaneet jäädä. Ja juokseminen; se on niin tehokasta trendikästä...mutta vihaan sitä. Lääkärin määräyksestä: ei tarvitse koskaan lähteä lenkille :D

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Yli 40-vuotiaan äidin tilitystä nivelreumasta; kivuista, jaksamisesta ja elämästä. Ja siitä, että periksi ei anneta!

Teemat