Kaksisuuntainen mielialahäiriö ei tee ihmisestä hullua tai huonompaa ihmistä, se  ei tee ihmisestä automaattisesti harhaluuloista tai huomionkipeetä, paitsi hoitohenkikökunnan mielestä. Kun potilaaksi tuleekin ihminen kenelle on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäriö, niin hänellä ei ole oikeasti mikään hätänä, hän vain hakee huomiota tai kipu onkin somaattista? Ei. Potilas on otettava tosissaan aivan samalla tavalla kuin muutkin ''normaalit'' ihmiset. 

Mun kohdalla se ei ole kertaakaan mennyt automaattisesti niin. Viimeksi kävin terveyskeskuksessa jatkuvan angiinan ja turvonneiden kipeiden nielurisojen vuoksi. Hoitaja tuumasi että juo kylmää vettä, en usko että kysessä on edes angiina, sen jälkeen kun oli kysynyt perussairauksia ja lääkityksiä. Hoitaja ei edes katsonut nieluun, kysellyt kauan oireilu jatkunut tai mitään muutakaan mistä hoitaja olisi voinut sanoa, että ei mikään vaivaa. Suivaannuin ja vaadein päästä lääkärille tai toiselle hoitajalle. Jonkusen tovin jälkeen hoitaja kirjoitti lähetteen päivystävälle lääkärille. Lääkäri katsoi nieluun, totesi että reilun kokoiset tonsillat ja kirjoitti buranaa 800mg oireisiin?? Mainitsin lääkärille, että kyllä mielestäni jotain muuta keinoa täytyisi löytyä tähän vaivaan kuin kasisatanen burana, en pysty edes juomaan mitään kun nielu on niin tukossa ja angiinoita peräkkäin ollut nyt viisi tässä puolen vuoden sisällä. Lääkäri sanoi että tilanne rauhoittuu itsestään ja käynkö säännöllisissä terapeuttitapaamisissa? No, en tälläkään kerralla saanut minkään näköistä apua. Maksoin 25e siitä, että kävin kuuntelemassa kun hoitaja sanoo että juo kylmää vettä? Lääkäri katsoi nieluun ja totesi että turvonneet risat? Tiesi että oireita ollut sen puoli vuotta, ja määräsi 800mg buranaa? 

Eikä tämä ole oikeastaan edes pahin, en mä tiedä mikä on pahin koska en muista millon mut olisi ekalla kerralla otettu automaattisesti tosissaan. Muistan kun olin ehkä 14-15 vuotias kun mun umpisuoli tulehtui. Lähdettiin äidin kanssa päivystykseen, jossa sanottiin että tyttö vaan vetää omia johtopäätöksiä ja haluaa tulla huomatuksi. Äidin raivoamisen hoitohenkilökunnalle jälkeen lähdettiin ambulanssilla pillit päällä Hyvinkäälle, kun kipu paheni ja taju lähti. Hyvinkäällä todettiin että heti saliin leikattavaksi. Mä en itse lähihoitajaopiskelijana ymmärrä tätä? Minkä takia ihmisiä luokitellaan ja lokeroidaan milloin minkäkin takia? Diagnoosi ei vaikuta mun elämään mitenkään muuten, kun että en saa asianmukaista hoitoa. En ole yli vuoteen syönyt lääkkeitä, koska lääkkeiden kanssa mä vasta olenkin kaksisuuntainen. Elän normaalia elämää, asun yhdessä kihlattuni kanssa, opiskelen lähihoitajaksi ja teen ihan tavallisia juttuja. Diagnoosi on kummitellut elämässäni vuodesta 2009 asti, eikä sitä saa noin vain pois. Kaikki ystäväni ja perheenjäsenet ovat sitä mieltä että ei mulla mitään kaksisuuntaista mielialahäiriötä ole. Ei munkaan mielestä. Silloin kun söin psyykelääkkeitä, niin mä olin psykoottinen, eli olet mitä syöt. Nyt kun niitä nappuloita en ole popsinut, niin kaikki on normaalimpaa, mua ei pelota olla yksin kotona, mua ei ahdista uudet tilanteet, väenpaljous, itsekseen asioiden hoitaminen tai mikään muukaan normaaliin arkeen kuuluva asia. Silloin mua ahdisti kaikki, jopa oman miehen kanssa oleminen, koska en kokenut itseäni riittäväksi hänen kanssaan. 

Elän diaknoosilla, ilman riittävää näyttöä.

Kommentit (2)

Vierailija

Toisinaan tuntuu, että "hullut" ovat ainoita tervejärkisiä tässä maailmassa. 

Vierailija

Tiedän tunteen kun ei pääse lääkärille ja jos pääsee niin ei sinua mikään vaivaa, hyväkuntoinen ihminen. Tällä tiedolla syöpä paheni, tuli infarkti, meni äänihuulet raolleen. keuhkoon arpia keuhkokuumeen vuoksi. Sairaalareissua yhteensä kolme kuukautta. Sielläkin pompotettiin sinne ja tänne ennen kuin oli septinen sokki ja noutaja lähellä. Olin hyväkuntoinen, iloinen ja asiallinen. Tosin minullakin on kaksisuuntainen mielialahäiriö todettu. Luultavasti siksi että olen vilkasluonteinen suomalainen. En ole hypännyt lääkärissä turhaan vaan aina on ollut jokin sairaus kyseessä. Kai me sitten olemme luulosairaita lopun elämämme. Pitäisi vain muistaa pistää elämä ranttaliksi ja hankkia kaikki elintasosairaudet. Siis älä huolehdi asioistasi, kunnostasi. Älä pidä ihmissuhteistasi huolta. Lopeta lääkitys ajoissa kun huomaat että nyt on jokin muu sairaus kyseessä kuin kaksisuuntainen. Ehkä silloin tulee apua nopeammin. Minä nyt jään odottelemaan noutajaa. Eihän meitä tarvitse uskoa kun jo on diaknosi.

Seuraa 

Purppurataivas kertoo elämästä kaksisuuntaisen mielialahäiriö-diagnoosin pauloissa elämisestä ja kuinka diagnoosi hankaloittaa osittain normaalia elämää ja estää tulla ymmärretyksi normaaliksi ihmiseksi. Blogissa myös ajankohtaisia puheenaiheita ja ruoanlaittoa.

Blogiarkisto

2016