Yksinäisyydestä ei juuri puhuta saunailloissa tai työpaikan virkistymispäivässä, koska se ei ole mitenkään muodikasta. Yksinäisyys on yksi niistä puheenaiheista, jotka saavat meistä heikkouden näkyville. Me asetamme itsemme alttiiksi sille mitä emme halua nähdä itsessämme – haavoittuvuutta. Jos olet yksinäinen, olet jonkun hylkäämä tai jostain viallinen. Lasket kuoresi ja sinuun on helppo iskeä. Tämä yhteiskunta tukee yli suorittamista ja sosiaalisuutta ja sosiaalinen media on luonut sille oman täysin uuden merkityksensä.

Olemme kaikki yksinäisiä joskus, sosiaalinen media ei korvaa ihmistä. Mutta ei ihminenkään aina riitä korvaamaan yksinäisyyttä.

Me voimme tuijottaa kännykkään uppoutunutta puolisoamme vieressämme sohvalla ja kokea olevamme silti yksinäisiä. Työkaveri joka istuu saman pöydän ääressä, mutta emme tavoita häntä millään tasolla (jos läppärin näpyttelystä tulevaa ääntä ei lasketa.) Saa meidät tuntemaan yksinäisyyttä.

Olen kokenut elämässäni paljonkin yksinäisyyttä.  Yksinäisyys on tunnetila ja tunnetilat on hyvin henkilökohtaisia. Muistan nuorempana kun kaverit ravasivat viikonloput baareissa. En halunnut lähteä, koska en osannut arvostaa sitä kulttuuria. Olin yksinäinen, mutta ei sitä huudeltu ääneen. En edes ajatellut olevani yksin tuolloin. Minä istuin keittiön pöydällä perjantai-iltana ja tuijotin ikkunasta yli nukkuvan kaupungin. Sain monta ahaa elämystä ja kasvoin paljon enemmän ihmisenä niissä hetkissä, kun mitä siellä baaritiskillä istuessa olisin kasvanut. Ja väitän, että aika monta hölmöä asiaa jäi tekemättä. Myöhemmin kyllä paikkasin ne perjantai-illat keikoilla ravatessa, mutta se olikin intohimoni – musiikki. Yksinäisyyden tilalla oli yhteisöllisyys.

Tämän ajan ihmisen ongelma on, se että on pakko suorittaa, pakko olla läsnä joka paikassa kokoajan ja vältellä yksinäisyyttä. Me jopa pelkäämme sitä, että jäämme yksin tai kalenterissa on aukko jossa ei ole mitään sosiaalista kontaktia. Myös kuvittelemme olevamme enemmän yksinäisiä kun todellisuudessa olemme. Luulemme, että ympärillä olevilla ihmisillä on asiat paremmin, enemmän ystäviä, enemmän sosiaalisia tapahtumia ja parempi parisuhde tai perhe-elämä. Rakennamme päämme sisällä pyramidia joka ei ole koskaan valmis. Sen kautta koemme aina olevamme huonompia, yksinäisempiä tai onnettomampia kuin joku muu. Vaikka me olisimme kuinka onnellisia, vaikka meillä olisi kuinka hyvä olla ja vaikka elämän kaikki palaset olisivat oikeassa järjestyksessä.

Tämän oivaltamiseen vain yksinkertaisesti tarvitaan se hetki kun tuijottaa yksin nukkuvaa kaupunkia, kokee olevansa yksinäinen sen hetken ja ymmärtää, että yksinäisyys ei tapa, se todellakin vahvistaa ja huomenna saan olla onnellinen kaikesta siitä mitä minulla on.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Instagram