Kyllä minä olen kokenut henkistä lähisuhdeväkivaltaa parisuhteessa edellisessä elämässäni ja kyllä olen ruotinut sitä viimeisen vuoden aikana enemmän kuin mitään muuta parisuhteisiin tai elämääni liittyvää asiaa ikinä.  Törmään usein lauseeseen, että olen kaunis ja valovoimainen – en siis näytä uhrille. No mille se uhri sitten näyttää? Ja miksi meidän kieli ei taivu käyttämään yhtään positiivisempaa sanaa tässä ja monessa muussa yhteydessä? Uhri kuulostaa hetkittäin kuolemantuomiolta. Jäin pohtimaan sängyn pohjalle tänä aamuna sitä että mille se uhri näyttää ja rupesi ohuesti ärsyttämään. Nousin keittämään kahvia ja päätin kirjoittaa.

Jos ihmisiltä kysytään mille alkoholisti näyttää? Vastaus on yleisimmin se mielikuva siitä kaverista joka joi perheen, työn ja terveyden ja istuu nyt kohtalotovereiden kanssa tuossa ratinan sillan alla pullo kädessä. Tämä elämänsä epäonnistuja on nähnyt suihkun ehkä viimeksi silloin kun vesi järvessä oli vielä niin lämmitä että siinä pystyi uimaan. Se on se epämääräinen hahmo joka kierretään kaukaa ja ajatellaan että voi sitä reppanaa ja samaan aikaan toinen puoli meistä haluaa sanoa että tee itsellesi jotain – laita korkki kiinni. Hän ei ole uhri – emme miellä häntä sellaiseksi! Mutta meidän mielikuva alkoholistista on useimmiten tämä. Unohdamme, että lääkäri joka otti meidät viime viikolla vastaan kun menimme valittamaan jotain arkista vaivaamme, saattoi juuri edellisenä iltana kaataa kurkusta alas alkoholia kaksin käsin. Hän teki niin myös sitä edellisenä ja sitä edellisenä iltana ja määrät ovat sellaisia että ei puhuta enää rentouttavasta viinilasillisesta vaan ongelmasta. Näin saattoi toimia myös virkailija verotoimistossa jonka niskaan kävimme kaatamassa koko paperi silpun jonka hänen esimiehensä vaati nähtäville. Mutta emme miellä heitä alkoholistiksi, koska he eivät näytä sille! Valtaosa alkoholismista ei näy päällepäin eikä näy henkinen lähisuhdeväkivaltakaan, eikä moni muukaan ongelma. Emme puhu omista kokemuksista, koska se tekee meistä jotenkin heikompia, hetkittäin huonompia ja meitä pitäisi silitellä ja sääliä. No ei v**** tarvitse. Toimittajat soittavat minulle etukäteen koska heillä on käsitys että olen elämän kolhima ja miettivät voiko tästä saada hyvää haastattelua aikaan. Puhunko minä edes samaa kieltä?  Tapaamisen ja puhelun jälkeen ääni kellossa on toisenlainen. HYVÄ! Olen onnistunut taas murtumaan pienen palan tabua ja sitä pinttynyttä käsitystä siitä mille uhri näyttää.

Niin.. ehkä meidän pitäisi oikeasti alkaa taipumaan näiden tabujen ja puhumattomien asioiden edessä, jotta mielikuvat saisi rakennettua uudestaan ihan perustuksia ja kivijalkaa myöten.

En ole ainoa joka on rämpinyt paskan parisuhteen läpi, mutta olen niitä harvoja jotka antavat ruotia itsensä alasti tämän asian edessä. Antaa mennä vaan! En käy terapiassa ja uskon ihmiseen, rakkauteen, hyvään ja näen elämän kauniina ja positiivisena. Ja väännän tästä aiheesta paljon mustaa huumoria.

Jos minun kasvot ovat hyvä uhrin esikuva, niin kannan sen viitan ylpeänä.

Tämä kokemus pahasta on tuonut minut lähemmäksi hyvää , ähemmäksi omaa unelmaani ja minä siis elän! Uhri tai ei! Olen helvetin onnellinen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Instagram