Kanneltalon katsomon kakkosrivi oli aitiopaikka seurata Cleaning Womenin 3D-livekonserttia. Kuvakulmakin oli lievästä sammakkoperspektiivistä taitavalle kamerankäyttäjälle hieno. Mutta ei minulle.
Vaikka olin harjoitellut vieressäni istuvan ystäväni K:n kanssa pimeäkuvaamalla lavalle asetettuja soittimia, en saanut aikaiseksi raesadetta kummempaa. Camera doesn´t love me, olinpa sen edessä tai takana. 
- Salama pois... Kähisi edessäni istuva mies, ja ihan aiheesta. Mitäs olin uuden puhelimen kanssa liikenteessä, ja mitäs en ollut tutustunut puhelimeni asetuksiin kotona. Kännykkäni loisti kuin olympiasoihtu, ja viskasin sen niine huonoineen laukun pohjalle uskaltamatta enää avata tuota Pandoran boksia.

Menen Cleaning Womenin konserttiin aina vailla sen ihmeempiä biisitoiveita. Bändi voi minun puolestani kauhoa runsaudenlaaristaan mitä teoksia hyvänsä, sillä ne ovat kaikki tavalla tai toisella voimakkaasti vaikuttavia. Niin myös tällä kertaa. Alkuillasta salissa oli viileää, mutta ristittyäni käsivarteni rokkipoliisiasentoon sain vähän lämpöä, ja pystyin keskittymään oleelliseen. Penkkirivit täynnä 3D-lasipäistä porukkaa ei ollut väärässä paikassa. Lavalla esiintyvät CW1, CW3 ja CW4 olivat saaneet avustajikseen kaksi eri esineitä valoilla heijastavaa miestä. Näin saimme ihmelasien läpi loistavan bändin lisäksi muutakin nähtävää, mm. miniatyyrisiä jääkiekkoilijahahmoja. 

On vapauttavaa kuunnella musiikkia, jota ei rasita tiedon painolasti (mikä biisi, milloin tehty, kuka teki, miksi teki?). Kliinareiden musiikkia olen aina käsitellyt kokonaisuutena, enkä ole kaivanut tarkkaa tietoa esimerkiksi kappaleiden teosta tai muusta sen suuntaisesta, vaikka olen rasittavuuteen asti knoppitietonaisia. 

Mustat takit, hameet, sukkahousut, meikit ja maiharikengät. Soittimet, joiden alkulähteenä ovat pyykinkuivaustelineet, muoviämpärit, pesukoneen osat ja kattilat. Näistä härveleistä Cleaning Womenin miehet saivat aikaan äänimaailman, joka pisti ihon terävälle kananlihalle ja heitti mieleen kuvia ravaavista hevosista ja sysimetsässä karkuun juoksevasta pakenijasta. Äkkiväärien ja kauniiden sointien symmetriassa pako jatkui ja jatkui, rytmi voimistui, pakenija hengästyi. Alkoi pelottaa, ettei pako pääty koskaan, ja sitten pelotti, että se pian loppuu. 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tämä blogi saattaa sisältää musiikillisia jäämiä, mutta ei aiheuta allergisia reaktioita. Se sisältää myös keikka- ja elämänkokemuksia Suomesta ja ulkomailtakin. Seassa on paljon havaintoja ja vähän kritiikkiä. Musiikista ja muusta kirjoitan samalla kun kaivan piironginlaatikoista tarpeettomia vinkkejä ja itsestäänselviä neuvoja.

Blogiarkisto

Kategoriat