Mihin sitä normaalisti viedään ulkopaikkakunnalta tullut nettideitti, mietin viime vuonna vielä sinkkuna ollessani. Keikalle tietenkin. Hakaniemeläinen ravintola järjestää lauantaisin ilmaisia konsertteja, jotka alkavat yhdeksältä ja päättyvät joskus yleisön pyynnöstä tai siitä huolimatta liian aikaisin. Se on kuitenkin hyvä tapa tutustua: Ei ole liian hiljaista, eikä ole kuitenkaan pakko puhua. Voi vain hymyillä tuopin yli, ja nyökytellä bändiin päin. "Eikö olekin hyvä?" tai "Eikö olekin paha?" riippuen orkesterista.

Sain menovinkin perjantain ilmaisjakelulehdestä, joka mainosti helsinkiläisen Panssarijuna -nimisen yhtyeen keikkaa. Olin kuullut tältä porukalta biisin "Haistoin kerran näätää." Päättelin nimen kuitenkin olevan huono myyntivaltti tulevalle herra Nettitapaamiselle, joten päätin olla muka tietämättä yhtyeestä mitään. Enkä kyllä tiennytkään. Näin saisin huijattua kaverin paikalle. Enhän voinut aavistaa, tapaanko humppaveikon, kantrimiehen, vai peräti ihmisen, joka ei kuuntele musiikkia ollenkaan. Olen kuullut, että sellaisiakin on.

Talsimme Hakaniemen torilta ravintolaan sopivasti juuri ennen keikan alkua. Olin varma, että joutuisimme lähtemään kesken kaiken pois, sillä kaveri vaikutti enemmän iskelmä- ja laulelmamieheltä kuin suomeksi lauletun hillbilly-bluesin kuuntelijalta. Onneksi en ollut vielä tutustunut Panssarijunan Facebook-sivuihin, joissa kerrottiin musiikkityylin olevan trauma-bluesia. Omaa mielenkiintoani tuollainen vain lisää, mutta toisista en voi mennä takuuseen.

Neljä lyhythihaiseen valkoiseen paitapuseroon ja tummiin suoriin housuihin pukeutunutta miesmuusikkoa nousi lavalle. Laulajalla oli kestävyyttä vaativa leveä hymy sekä lippis, jollaisia näkee amerikkalaisissa elokuvissa rekkakuskeilla. Ensimmäinen biisi taisi olla Lihaperunasoselaatikko, jonka vokalisti esitti antaumuksella, hymyillen tauotta, ja kuulostaen paikoin nuorelta M.A.Nummiselta. 

Seuralaiseni nosteli kulmakarvojaan, ja näytti yllättyneeltä. "Mitä tämä homma on?" hän huusi soiton sekaan. "Bluussia!" huusin takaisin. Lavalle kutsuttiin vokalistin isä, joka taisi viettää sinä iltana kuuskymppisiään. Hän kävi pyörähtämässä halaten poikaansa, jonka rillit menivät vinoon, mutta hymy ei. Meininki oli kotikutoinen ja hulvaton, ja bändi soitti tiukassa rytmissä, mitä oli ilo kuunnella.
Terhakan stemmalaulannan ansiosta tunnelma lensi kattoon, ja käväisi välillä takahuoneen puolella ja pihallakin.

Lisää riemua oli luvassa, kun lauteille kutsuttiin myös Sokea Reetta, josta en osaa sanoa, oliko sokea tai edes Reettakaan, mutta hieno taustalaulaja tämä leidi oli. Häntä tarvittiin avustamaan biisissä "Hullu ja epänormaali." Se olikin ralli, joka sai minut ottamaan pari raisua Kun suomalainen villiintyy -tanssiaskelta. Mieleen jäi siltä illalta myös muita biisejä hitaampi, järeä Estonia -vyörytys.
Mielenkiintoisen keikan jälkeen kiittelin solistia, ja kehuin tulleeni paikalle "Haistoin kerran näätää" -kappaleen houkuttelemana.
- Jaa, sekö puhutteli? 

Olin hyvää yleisöä, mutta huonoa treffiseuraa, enkä tuon illan jälkeen seuralaistani enää nähnytkään.
Turhaan olin ollut ennakkoluuloinen, sillä kaveri ilahtui Panssarijunasta varmaan yhtä paljon kuin minäkin. Ja mistä sitä toisen sisäisestä maailmasta voisi mitään päätelläkään? Olisihan minun pitänyt muistaa ilta, jolloin karaoketiskijukka tuijotti epäluuloisesti minua ja lukulasejani. Hain listalta sopivaa biisiä ja otin vielä teleskooppikäsivarret avuksi, jotta näkisin paremmin. Sitten ojensin toivelipukkeen dj:lle: Iron Maiden - Run To The Hills.
- Tiedättehän, että tämä on heavy rockia? Ettei vaan rouvalle olisi tullut väärä kappale?
- Tuttu on kipale, mutta kiitos varoituksesta.
Karjaisin biisin ilmoille virttyneessä villatakissa ja lukulasit heitettynä käsilaukkuun.
Unohdettuaan ulkomusiikilliset seikat tiskijukka heitti loppujen lopuksi yläviitoset ja
ropeellisen rispektiä.

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tämä blogi saattaa sisältää musiikillisia jäämiä, mutta ei aiheuta allergisia reaktioita. Se sisältää myös keikka- ja elämänkokemuksia Suomesta ja ulkomailtakin. Seassa on paljon havaintoja ja vähän kritiikkiä. Musiikista ja muusta kirjoitan samalla kun kaivan piironginlaatikoista tarpeettomia vinkkejä ja itsestäänselviä neuvoja.

Blogiarkisto

Kategoriat