Kun David Bowien ensimmäinen keikka oli Suomessa (Messukeskuksen UKK-hallissa) huhtikuussa 1976, olin pahasti estynyt: Olin vasta 11-vuotias, eivätkä kuukausiansioni riittäneet junalippuun Helsinkiin. Sain vahingon otettua takaisin 1996 Bowien Outside -kiertueella Jäähallissa. Matkalla konserttiin varoitin pikkusiskoani N:aa Bowien ehkä jo ehtymään päin olevasta lauluäänestä. Olihan ukko jo viisissäkymmenissä ja poltti kolme askia tupakkia päivässä. Näiden faktojen nojalla jännitin elämäni suurimman idolin puolesta aivan kuin olisi minun vastuullani koko show. Jaksaakohan tuo, ja kestääkö ääni? Entä jos N pettyy? Entä jos minä? 

Hullu olin, kun edes kehtasin epäillä. Kun David bändeineen aloitti, oli ilmiselvää, miksi tämä mies ei kai ole oikea ihminen, vaan jotain paljon enemmän. Ääni kantoi laajasti. Se oli upea, värikäs ja vaihteleva. Olikohan Bowie sittenkin jo tuohon aikaan lopettanut kessuttelun? En muista. Lavalla hän ainakin liikehti niin energisesti, että on siinä ehkä yksi toppa päivässä vähennettävä, että jaksaa. 

Istumapaikat hieman ylhäällä sivussa antoivat tarpeeksi hyvät maisemat koko bändiin. Jäähalli, jos luet tämän, haluan kiittää sinua pylväättömästä ja esteettömästä paikasta. Olit todistamassa koko illan kestänyttä syvää liikutustani ja kärpäsesi katossa ottivat autuaasta ilmeestäni rytmikkäitä kuvasarjoja.

En voi nyt kirjoittaa mitään lämmittelijänä toimineesta Morrisseysta, mikä on täysin käsittämätöntä. Olenhan aina ollut myös suuri The Smiths -fani, Totuus nyt vaan on se, etten muista Morrisseysta siltä illalta mitään. (Tämän vahingon olen puolestani ottanut takaisin myöhemmin Kaapelitehtaalla hänen konsertissaan). En pysty myöskään muistamaan sitä, minkä ihmeen takia ostin DB:n kiertuepaidan kokoa Teltta. 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tämä blogi saattaa sisältää musiikillisia jäämiä, mutta ei aiheuta allergisia reaktioita. Se sisältää myös keikka- ja elämänkokemuksia Suomesta ja ulkomailtakin. Seassa on paljon havaintoja ja vähän kritiikkiä. Musiikista ja muusta kirjoitan samalla kun kaivan piironginlaatikoista tarpeettomia vinkkejä ja itsestäänselviä neuvoja.

Blogiarkisto

Kategoriat