Aamuratikka oli niin täynnä, että jouduin nojaamaan kuskin takana olevaan pleksiin. Varoin samalla astumasta vieressäni seisovan pikkutytön varpaille. Radiossa soi joku reipasrytminen ralli, josta sain selvää sen verran, että suomeksi laulettiin, ja nainen oli äänessä. Pikkutyttö katsoi metrin yläviistoon matkaseuraansa päin ja kysyi:
- Mummi, mitä tuo musiikki on?
- Ei mummi kuule.
Minuakin kiinnosti. Puristin korvani melkein kiinni pleksiin, ja sain viimein selvää:
- Se on Tiktakin "Hei me heilutaan taas." Vanha kappale. (Lapsen ikä x 2).
Tyttö katsoi minua epäuskoisena ja totesi:
- Mä oon kuullut, kun Onni Orava laulaa sen.
- Sepä ei olekaan mulle tuttu versio, tuumasin.
Mummi oli vaiti. Puristi kuitenkin pikkutyttöä olkapäistä. Lapsi saattoi hyvinkin jäädä siihen uskoon, että Tiktak oli varastanut Onni Oravalta tekijänoikeudet, ja sen takia väärän version annettiin nyt soida radiossa. Toivon, että hän tilaisuuden tullen tarkistaisi asian, ja olisi tästäkin eteenpäin korvat höröllä musiikkiin. Siinä saattaa yli neljänkymmenen vuoden ikäero helposti unohtua, kun musasta puhutaan. 

Myös ohiolainen Macy Gray on saattanut olla pienenä tutkakorva, joka on kesken lauseen jähmettynyt kuuntelemaan supermarkettien hissimusakkia tai bluesluolista kadulle kantautuvaa trumpettia. Hammondeista ja kitaroista on saattanut leipoutua se musiikki, jota hänen on tarve esittää. Macy Grayn käheä ja sensuelli ääni on instrumentti, jota olisi melkein synti olla käyttämättä. Siksi luulenkin, että vaikka Macy itse olisi halunnut kirjastonhoitajaksi, olisi joku varmasti vetänyt hänet ennemmin tai myöhemmin laulamaan rouheaa soulia. 

Macy Grayn toinen Suomen-vierailu oli tulossa, ja paketoin pukinkonttiin keikkalippua sisarelleni N:lle, ja toista lippua minulta minulle. Tuskin maltoin odottaa helmikuista tähtivierailua. Nyt olisi tulossa kovatasoinen ja harvinainen vokalisti helsinkiläiseen yökerhoon. Ja niinhän se tulikin. Tosin äänentoisto tuolla klubilla oli omituisen kapea ja ohut. Hortoilin N:n kanssa ees sun taas löytääkseni pläntin, josta tasokkaan bändin soittotaito ja Grayn ääni tulisivat parhaiten esille. Se oli yllättävän vaikeaa. No, kunhan kuultaisiin Macy Grayn aikoinaan maineeseen nostattanut biisi "I Try", niin keikka olisi mallillaan. Kaupan päälle toivoin myös kappaleita uusimmalta albumilta "The Way." 

Macy näytti upealta lavalla, mutta lauloi liian vähän. Kääntyili välillä selin, pyöritti mikrofonin johtoa, ja soitatti muilla hommat. Konsertin puolivälissä olin jo varma, että saisimme kuulla enimmäkseen metrien mittaisia kitarasooloja, joten siirryimme baarin puolelle. Tunnetuimman kappaleensa Macy Gray laulatti kuuntelijoillaan, mutta ei yleisö sen sanoja ollut hoksannut etukäteen opetella. "Kumpi meistä laulaa? Sinä vai minä?" virnistelin siskolleni, joka siihen: "No sinä, sinä!"

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tämä blogi saattaa sisältää musiikillisia jäämiä, mutta ei aiheuta allergisia reaktioita. Se sisältää myös keikka- ja elämänkokemuksia Suomesta ja ulkomailtakin. Seassa on paljon havaintoja ja vähän kritiikkiä. Musiikista ja muusta kirjoitan samalla kun kaivan piironginlaatikoista tarpeettomia vinkkejä ja itsestäänselviä neuvoja.

Blogiarkisto

Kategoriat