Lapsuudenystäväni T lahjoitti minulle pilateksen perusraamatun, Method Putkiston. On tästä jo aikaa, mutta jo silloin putkistoni (käsivarret ja sääret) olivat sen verran kulutusta saaneet, että niitä oli syytä alkaa vetreyttää. Hippi- ja vähän myöhemmänkin ajan rokkarit noudattivat usein method ryyppyputkistoa, mikä vei osan heistä jo 27-vuotiaana puupalttooseen. Nuoremmat rocksukupolvet viisastuivat tästä vähäsen, ja keikkailevat täyttä höyryä viittä ja kuutta vaille eläkeiässä ja myös sen saavutettuaan.

Mutta minkä ikäinen muusikko pyydetään ja joutaa museoon? Helsingin kaupunginmuseon väen mielestä vaikka minkä ikäinen. Yö museossa -tilaisuuden lava oli pystytetty Falkmanin pihalle samaisen instituution rakennusten väliin. Lavalle nousi Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen, suurin piirtein kahdesta eri sukupolvesta koostuva orkesteri. Kauko Röyhkä on ollut tärkeä erikoisuus jo vuodesta 1980 lähtien, jolloin kuulin hänen mouruavan ”Yhdeltä viimeistään pois." Tuo vaikerrus ei muistuttanut mitään siihen saakka kuulemaani. Siinä kun vuorotellen kuunteli David Byrnen Talking Headsia, tuntui kuin maailman palaset olisivat loksahtaneet sopivasti vinksalleen.

Helsingin kaupunginmuseon ohjelmalehdykässä luki, että Muuan mies esiintyy klo 19.00. Siihen emme ehtineet, koska pariskunta H&P katsoi missikisoja, poikaystäväni J kärräsi jälkikasvuaan paikasta yks paikkaan kaks, ja minä kuhnailin. Ehdimme tsekkaamaan Kaukon uusimman partion, jonka toinen laulaja, Anna Inginmaa kiinnosti ainakin minua. Kyllä ja kyllä. Laulajakaksikko Röyhkän ja Inginmaan äänet sointuivat hienosti yhteen.                                                                      
”Hyvät muuvit”, oli ystäväni P:n mielipide Annan taiteellisesta liikehdinnästä. Olipa virkistävää kuulla nuorta naista, joka oikeasti lauloi, ja lauloi upealla äänenvärillä. Ja tulkitsi vielä tavalla, joka sopisi yhtä hyvin souliin kuin jazziinkin, ja kaikkeen siltä väliltä. Raikkaasti vanhanaikainen, ajattelin horjuessani muhkuraisilla mukulakivillä, toinen korko kivenmurikoiden välissä. Ahkerat keikkailijat Nieminen ja Litmanen sekä koko muu bändi oli loistava, vaikka äänentoisto sisäpihatiloissa oli kapeanlainen. Pikkuruisen telttakatoksen alle mahtui iso ja edelleen ilkikurisen näköinen Röyhkä, joka esitti ”Huominen on uni” -albumin biisien lisäksi ennen julkaisemattoman ”Maailmanparantaja” -laulunsa. Jos meni nimi nyt väärin, se selviää, kun tämä ajankohtainen vihavastainen kipale aikanaan julkaistaan. 

 

 

Nieminen, Litmanen, Röyhkä, Auvinen, Inginmaa, Grön, Laine 13.5.2016

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tämä blogi saattaa sisältää musiikillisia jäämiä, mutta ei aiheuta allergisia reaktioita. Se sisältää myös keikka- ja elämänkokemuksia Suomesta ja ulkomailtakin. Seassa on paljon havaintoja ja vähän kritiikkiä. Musiikista ja muusta kirjoitan samalla kun kaivan piironginlaatikoista tarpeettomia vinkkejä ja itsestäänselviä neuvoja.

Blogiarkisto

Kategoriat