Vapaalla jalalla ja kesäloma tulossa. No mitä siinä muuta kuin lentää viikoksi Barcelonaan. Mutta mikä olisi kaupungin keikkatarjonta sillä viikolla? Sehän piti selvittää ensimmäiseksi. Nettihaku tuotti paljon tuloksia, mutta vain yhden jackpotin: Sala Apolossa keskellä Barcelonaa livenä Alabama Shakes. Radiosta kuulemani Hold On-kappaleen perusteella arvelin, että tulossa olisi laatua ja runsaasti.
En muista, miksen ostanut lippua netin kautta (ehkä se ei onnistunut). Oli vain ristittävä sormet ja toivottava, että Alabamasta saakka tulleen roots rock -bändin konserttiin mahtuisi vielä yksi turisti. Etsin Sala Apolon heti ensimmäisenä matkapäivänä, ja minulle myytiin siellä 26,30 euron hintainen lippu. Sillä rahalla ei saa härmäläisistä konserttihalleista kuin kolme kolpakkoa haaleaa kaljaa. Mutta mikäs vika haaleassa kaljassa, ei mikään.

Kyllä olis palotarkastajalle töitä, tuumailin Sala Apolon rutikuivan puusisustuksen ja yökerhonpunaisen verhoilun keskellä. Poistumisreittejä oli tasan yksi, ja sali veti kuitenkin väkeä sisäänsä useamman sata.     Mä kurja, miksi näitä mietin? En tiennyt. Olin tavoistani poiketen aikaisin liikkeellä. Keikan alkuun olisi reilut 2 tuntia, joten menin tarkistamaan, kuinka haaleaa olutta Apolon baarissa myytäisiin.
Lavan lähellä vähän sivummalla oli muutama pienikokoinen looshi, kaikki jo varattuja. Kysyin yksin istuvalta tytöltä, saako tulla. Antoinette-niminen nuori nainen teki tilaa. Hän kertoi olevansa itävaltalainen nomadi, ja jatkavansa Espanjasta kohta jonnekin muualle, mihin nokka vain sattuisi näyttämään. Minä puolestani kerroin olevani suomalainen nobody, ja niin saimme jutellessa ajan kulumaan nopeasti. Kokeilimme etukäteen, pysyisimmekö keikahtamatta istumaan penkkien paksujen selkänojien päällä. Jämerää asentoa kun harjoitteli, niin onnistui. Näköala lavalle tulisi siis olemaan loistava, vaikka sali oli loppujen lopuksi tupaten täynnä.
Alabama Shakesista en ollut ottanut etukäteen selvää. En myöskään ollut youtubettanut yhtäkään kappaletta, joten kelluin pelkän Hold On-laulun varassa, luottaen sen kantavuuteen. Kappaletta useaan kertaan soittanut radiotoimittaja kertoi, että laulaja-kitaristi on nainen. Pakko myöntää, että voimakas ja rouhea lauluääni oli johtanut minua ensimmäisellä kuuntelukerralla harhaan.

Löysin sähköpostilaatikostani viestejä, joita olin matkani aikana kirjoitellut ystävälleni A:lle. En omistanut vielä siihen aikaan älykköpuhelinta, joten naputtelin kirjelmiä nettikahviloissa. Seuraava viesti on kirjoitettu päivä keikan jälkeen:

14.8.2013
”Eilinen keikka, Alabama Shakes. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka sydäntä riipaisevasti laulaja pani kaikkensa (peliin) sisuskaluja myöten laulaessaan ja soittaessaan kitaraa. Tippa oli linssissä ja iho kananlihalla vuorotellen. A, tästä minun on puhuttava sulle livenä. Uusi Aretha Franklin, Etta James, Janis Joplin, Nina Simone on syntynyt maapallollemme valaisemaan meitä kaikkia sielukkaalla tulkinnallaan, ja äänellä, joka nousee syvältä persuksista asti purkautuen huulilta riipaisevasti, ottaen kiinni aivoista, sydämestä, rauhasista. On kuin minut olisi piesty ja lyöty lekalla, ja sen jälkeen paiskattu hellästi pumpulipedille. Sellainen laulaja on Alabama Shakesin nuori, tummaihoinen, isokokoinen nainen. (Nimi minun täytyy googlata).”

Nimi on Brittany Howard. Syntymävuosi 1988.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tämä blogi saattaa sisältää musiikillisia jäämiä, mutta ei aiheuta allergisia reaktioita. Se sisältää myös keikka- ja elämänkokemuksia Suomesta ja ulkomailtakin. Seassa on paljon havaintoja ja vähän kritiikkiä. Musiikista ja muusta kirjoitan samalla kun kaivan piironginlaatikoista tarpeettomia vinkkejä ja itsestäänselviä neuvoja.

Blogiarkisto

Kategoriat