Muistan, kuinka äitini kommentoi Leonard Cohenia, jonka Jäähallin -konserttiin olin menossa keväällä 1993:
- Mitä sie sitä vanhaa ukkoa? Sehän on minun ikänen. (Cohen oli siihen aikaan 58-vuotias).
Tuo sama vanha ukko levytti vuonna 2015 "Can´t Forgetin." Vuotta aiemmin tuli "Popular Problems" ja pari vuotta ennen sitä kaikkien kähinälevyjen isä: "Old Ideas." Cohen on edelleen melko hiljattain myös keikkaillut.

Parikymmentä vuotta sitten Jäähallissa mikrofoniin kuiskailevalta Leonard Cohenilta monet odottivat eniten "Dance Me to the End of Love -viisua. Se alkoi verkkaisen lupaavasti: Tittut tittut tittut tittut... Sitten naiskuoro jatkoi: "Laa-laa laa-laa laa-laa laa-laa", ja vaaleat värivalot tanssivat katossa ja seinissä. Minut sai penkistä ylös vasta "First We Take Manhattanin" intro. Olin kieltämättä vanhanaikainen nuori, sillä 1993 julkaisivat albuminsa mm. Blur, Nirvana ja Suede. Grunge kukoisti, mutten silloin noteerannut asiaa vielä kovinkaan paljon. Halusin kauhoa alkulähteeltä, ja nähdä elävänä miehen, joka on kirjoittanut "Suzannen" ja monta muuta klassikkoa. Jäähallissa oli paljon Cohenin ikätovereita. Kuvittelin heidän saavan sanoituksista enemmän irti kuin minä, joka olin kuullut kanadalaisherran ensiteokset vaippaiässä.
 

Aikakapseli lennätti minut takaisin 2010-luvulle puhelimen helinään. "Mitä lie äiteen sydämellä, kun tähän aikaan soittelee", mietin. Puhelumme koskevat yleensä ruuanlaittovinkkejä (kana neuvoo munaa), sanankäännöksiä tai musiikkia (kana kysyy ja muna vastaa). 
- Onko sulle tuttu se Ville naapurista?
- Ei...Onko se joku uus seinänaapuri?
- Ville naapurista, toisti äiti. Kännykästä kuului kähinää, ja aloin nähdä mielessäni äidin virnistävän silmät sirrillään, hartiat hytkyen.
- Joo joo, mutta mitä siitä?
- Nalle Viipurista! (Hekotus jatkui).
Pienen tauon jälkeen äiti pystyi jatkamaan puhelua, ja kysyi, olenko käynyt katsomassa Bouvia viimeaikoina.
- En, mutta Nick Caven keikka olis kohtapuoliin.
- Jaa, sitä mie en muistakaan. Kukas se olikaan?
- Se australialainen.
- Mitäs se laulaa?
- Semmosta synkkää.
- Paula keikalla keulapaikalla, totesi äiti, ja tuli näin keksineeksi tulevan blogiotsikkoni. Hän jatkoi vielä kyselytuntiaan:
- Arvaa, minkä levyn mie olen ostanu?
- Tom Jonesin?
- Nightwishin.
- Niin vissin.
- Eikö Nightwishin.
 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tämä blogi saattaa sisältää musiikillisia jäämiä, mutta ei aiheuta allergisia reaktioita. Se sisältää myös keikka- ja elämänkokemuksia Suomesta ja ulkomailtakin. Seassa on paljon havaintoja ja vähän kritiikkiä. Musiikista ja muusta kirjoitan samalla kun kaivan piironginlaatikoista tarpeettomia vinkkejä ja itsestäänselviä neuvoja.

Blogiarkisto

Kategoriat