Osallistumalla kyselyyn voin voittaa jättikokoisen sateenvarjon. Osallistun, klikkaan, jään jännittyneenä odottamaan. Sateenvarjo menee Sastamalaan, jossa asuu yllättävän moni onnen potkaisema ihminen. Myös logollinen polkupyörä sekä vedettävä matkalaukku arvotaan Sastamalaan. En ole käynyt siellä koskaan, mutta mielikuvissani minut vastaanottaa ihmisryhmä, joka istuu voittopolkupyörän selässä jättimäisen sateenvarjon alla puristaen sylissään kapsäkkiä. Hyvä leukaperäjumppa koostuu lauseesta: "Sastamalassa alavalla maalla hallanvaara." Siinä kaikki, mitä minulla on sanottavaa Sastamalasta. Paitsi vielä yksi asia: Kaupungissa vietetään joka kesä Wanhan musiikin päiviä nimellä ”Sastamala Gregoriana (tänä vuonna 23. - 30.7.2016). Tämä saattaa olla mielenkiintoinen vaihtoehto, tai ainakin lisä rockfestareille.

Joensuussa järjestettiin aikoinaan mahtipontisen nimen saanut World Party, eli Maailmat kohtaavat -festari. Sain jostain vihiä, että Laulurinteellä vierailisi myös David Byrne, joten päätin välittömästi viilata kesälomasuunnitelmia uusiksi, ja matkustaa elämäni ensimmäistä kertaa Joensuuhun. Jos kerta Byrne raahautuu Amerikasta asti Pohjois-Karjalaan, ei liene homma eikä mikään minunkaan sinne siirtyä. Tosin David Byrnellä ja Rei Momo -bändillä oli kuskit ja roudarit, ja minulla vain vastahakoisesti Toyotan nokan lännestä itään kääntävä avomies. Vaikka uumoilin ja pelkäsin, etten koskaan tulisi näkemään Byrnen varsinaista Bändiä, Talking Headsia, olin onnellinen, että saisin nähdä tuon hurmaavan ja naiivin kummajaisen lähietäisyydeltä. Ei pöllömmin ennakoitu, sillä Byrnen sooloura lähti ainakin minun mittapuussani järisyttäviin sfääreihin.

Brasilialainen orkesteri ja Talking Headsin laulaja valkoinen puku päällä. Siinä oli keikka pelkkää lattarirytmiä voimakkaine rummunjytkeineen. Musiikin jumalat eivät ehkä olleet suunnitelleet Byrnestä laulajaa, mutta tapa, jolla mies metallisen korkeaa ja ohuehkoa ääntään käytti, oli hypnoottinen ja omaperäinen. Muistikuvistani ei löydy kaivamallakaan yhtään Talking Headsin kappaletta siltä keikalta, mutta mitä se haittaa? Show oli suuri, näyttävä ja eläväinen. Taivaansinisissä ja kullankellastuneissa muistoissa keikkuu myös rämpytetty duunarikitara, Billy Braggin harteilla. Engelsmanni taisi esittää settinsä ihan yksin, mutta millä voimalla! Pääsin ihan rauhassa eturiviin niska kenoon Braggin buutsinkärkien tuntumaan: "I don´t want to change the world, I´m not looking for new England..."
Työläiskorttelin ja rehdin hien katku tulisi kestämään aikaa, vaikken tiennytkään sitä vielä silloin. En tiennyt sitäkään, että näkisin David Byrnen vielä toistamiseen: Helsingissä 2009. Siskoni N muistaa varmaan vuosiluvun tarkemmin, mutten kysy sitä nyt, koska huonekalukauppiaat kantavat hänelle just uusia sängynpatjoja ja parvekekalusteita.

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tämä blogi saattaa sisältää musiikillisia jäämiä, mutta ei aiheuta allergisia reaktioita. Se sisältää myös keikka- ja elämänkokemuksia Suomesta ja ulkomailtakin. Seassa on paljon havaintoja ja vähän kritiikkiä. Musiikista ja muusta kirjoitan samalla kun kaivan piironginlaatikoista tarpeettomia vinkkejä ja itsestäänselviä neuvoja.

Blogiarkisto

Kategoriat