Tosi paljon henkilöitä pystyi kampeutumaan pieneen vaateliikkeeseen akustiselle pätkäkeikalle kerran kevättalvella. Ysköstäkään ei yleisön joukosta kuulunut, kun Samae Koskinen antoi maistiaisia tulevalta "Kuuluuko, kuuntelen" -albumiltaan. Vuosi oli 2011, ja sen jälkeenkin on tullut paljon muhevia ja värikkäitä biisejä. Samae Koskinen on kai luovimmillaan iloisena, ja on varmaan sen myötä oivaltanut, että parhaat laulut koputtavat onnellisen ovelle. Tuskan keskellä eväät ovat usein laihat, eikä silloin parane mennä nuottivihkon ääreen. Mutta takaisin sinne vaateliikkeeseen. Tällä kertaa valppaana oli ollut ystäväni A, joka oli saanut vihiä tuon pienen myymälän järjestämästä erikoiskeikasta, ja sinne mentiin. Myymäläyhtyeessä taisi muuten olla muitakin entisiä Sister Flo -bändin jäseniä kuin laulaja itse.

Meitä hissutteli kolmisenkymmentä tyyppiä pusero- ja farkkurekkien lomitse, kaikki kohteliaasti hivuttautuen lähemmäs Koskista sekä hänen kitaristi- ja kiipparistikaveriaan. Kun kuunteli uhmakasta "En anna periksi" -kappaletta pehmeällä ja kauniilla äänellä laulettuna, ilman sähkön särinääkään, joutuivat aivot keksimään tarinaan lisää lihaa luiden päälle. "En oo sellainen, joka antaa periks näinkin helposti. Mä sanon, että antakaa tulla vaan..." Se ei ollut ollenkaan huono toteutus. Huutaessa kun ei aina tarvitse käyttää huutomerkkiä. Villiä oli meno sukkasillaan. Kilpaa me A:n kanssa kiittelimme muusikkoa, ja hän siihen: "Tää on tosi nastaa", ja myös näytti siltä. Minkähänlaiset isot kädet yleisöltä olisivatkaan heruneet, jos myös runsaasti ja taitavasti sanoitetut "Keltaista" ja "Sinä" -kappaleet olisi jo silloin julkaistu? 

Saman vuoden heinäkuussa sain houkuteltua ystäväni E:n Tammerfesteille. Siellä risteilyvetonaulana M/S Tammerkoskella oli Samaen lisäksi Mirel Wagner. Aluksellakin oli sukkadiskomeininki, sillä Samae soitti soolona, ja Mirel Wagnerin keikoilla olleet tietävät, ettei hänkään ole huutaja. Ennen keikkojen alkamista seisoskelin ulkokannella ystäväni E:n kanssa naistenhuoneen jonossa. Takanani oleva rouva kyseli, mikä oli saanut meidät sinä iltana risteilylle. Kerroin hänelle, että Samaen uusin levy houkutteli, ja olen muutenkin ollut tämän artistin fani jo ennen sooloaikoja. Kyselimme vastavuoroisesti rouvalta, oliko hän vain sattumalta paatissa, vai mikä hänet tänne oli lennättänyt. Osuvasti kysytty, kun oltiin laivalla. 
- Ei se ihan sattumaakaan ole. Minä olen nimittäin Samaen anoppi.
 

Joku tönäisi, kun kuvasin Samae Koskista. Sain hienon otoksen henkilön päästä (etuvasemmalla). Nimesin valokuvan Pääteokseksi.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tämä blogi saattaa sisältää musiikillisia jäämiä, mutta ei aiheuta allergisia reaktioita. Se sisältää myös keikka- ja elämänkokemuksia Suomesta ja ulkomailtakin. Seassa on paljon havaintoja ja vähän kritiikkiä. Musiikista ja muusta kirjoitan samalla kun kaivan piironginlaatikoista tarpeettomia vinkkejä ja itsestäänselviä neuvoja.

Blogiarkisto

Kategoriat