Konserttiin menemisessä piilee aina riskinsä. Näistä ajoitusongelmat sijoittuvat huippupäähän. Keikalta voi myöhästyä tai sinne voi mennä erehdyksessä vääränä päivänä. En minä mutta kaverit. Ajoituksesta muistui mieleen ystäväni P, joka oli päästetty lentokentällä turvatarkastuksesta läpi. Niin pitikin. Matkalaukku oli kiidätetty hihnalta eteenpäin. Hyvä. Vasta lähtöportilla oli huomattu, että P:lle ei ollut paikkaa lentokoneessa. No ei varmaankaan, koska hän oli vuorokauden etuajassa.

Keikkamainoksia kannattaa lukea riveiltä ja niiden välistä. Jos illan esiintyjiä on useampi kuin yksi, kannattaa varmistaa, kuka on se pääjehu. Artisteista yleensä tunnetuin nimetään pääpukariksi, jonka avulla saadaan keikkamyyntiä kasvatettua. Voi tosin olla niinkin, että sana on sanottu niinku se on, mutta sana muuttuu lukijan päässä. Näin kävi, kun Laurie Andersonin ja Lou Reedin Helsingissä järjestettävää yhteiskeikkaa mainostettiin otsikolla The Yellow Pony And Other Songs And Stories. Näin konserttilehtisessä vain nimen Lou Reed, ja hälytin ystäväni, Musacornerin jäsenet A:n ja E:n hätäkokoukseen. Hätää ei tullut, sillä saimme liput.

Konsertista kehkeytyi mielenkiintoinen, mutta ei niinkään Reedin ansiosta. Laurie Anderson oli hypnoottinen, eikä hän mitään showta varastanut, koska se oli alun perinkin hänen. Minulle Lou Reedin näkeminen oli tärkeää, vaikka ymmärsinkin jo esiintymissetin alussa, että mies toimi enemmänkin taustakitaristina vaimonsa lausumille teoksille. Jonkinlainen aikaympyrä sulkeutui, kun tunnistin erään monotonisen kappaleen samaksi, jonka olin teininä kuullut. Se oli kummallinen, robottimainen teelmä, joten äänitin sen c-kasetille. Kappale oli Andersonin O Superman.

Myös keikkatilanteen ulkopuolella vilisee riskejä, jos niitä vain haluaa ottaa. Lähestyäkö vapaana kuljeskelevaa muusikkoa vai ei? Saako juttelemisesta häirikön leiman? Mielestäni riski kannattaa ottaa, jos lähestyy kohdetta rauhallisin aikein, kuten pikkusiskoni N. Erään pubin terassilla näimme kahden fanittajansa keskelle vetäistyn Pave Maijasen. Yksi otti kolmikosta selfiet ja toinen hymyili. Ohimennen N keksi kaivaa kännykkänsä esille ja ojentaa sitä Maijaselle: ”Pave hoi! Voisitko ottaa minusta ja siskosta kuvan?” Pave ei hymyillyt. Sisaruskuvan saimme ottaa itse, ja taustallamme välkkyi tähtinen samettitaivas.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tämä blogi saattaa sisältää musiikillisia jäämiä, mutta ei aiheuta allergisia reaktioita. Se sisältää myös keikka- ja elämänkokemuksia Suomesta ja ulkomailtakin. Seassa on paljon havaintoja ja vähän kritiikkiä. Musiikista ja muusta kirjoitan samalla kun kaivan piironginlaatikoista tarpeettomia vinkkejä ja itsestäänselviä neuvoja.

Blogiarkisto

Kategoriat