Yritin kerran säveltää tangoa. Ruutupaperilla luki työnimi: ”Ei onnistu.” Lauleskelin holtittomasti eteneviä säveliä sanelukoneeseen, jonka olin asettanut vatsani päälle. Kissani oli vielä siihen aikaan elossa ja potkivana, ja kehräsi lujempaa kuin traktori. Kelasin nauhaa taaksepäin ja kuuntelin sävelkulkua sen mitä koneeseen tallentuneelta mahani kurinalta ja kissankehruulta sain selvää. Aikomukseni oli lähettää tango Eino Grönille, ja ehdottaa laulua hänen esitettäväkseen. Melkein jo kuulin radiojuontajan ammatti-innostuneen äänen: ”Seuraavaksi Ei onnistu, laulaa Eino Grön.” Tangolaulaja ei koskaan saanut minulta postia, koska työ jäi pahasti kesken. Eino Grön pitää muuten äitienpäiväkonsertin Helsingissä otsikolla Orvokkeja äidille.

Lisää keikkailualan vinkkejä: Jos kuulette, että Pekko Käppi esiintyy jossain päin maata, ottakaa kiinni. Näin tuon laulaja-muusikko-jouhikonsoittajan muutama viikko sitten esittämässä uuden Matilda -levynsä biisejä. Nimikappale oli hypnoosia, ja kadotin sitä kuunnellessa seinät ja katonkin. Voin paljastaa, että laulu toimii parhaiten livenä, Käpin KHHL -bändin kanssa tietenkin. Pekko Käpin kasvoja ei juuri pitkän otsatukkaläpän alta näe, ja hänestä saa vaatimattoman kuvan muutenkin. On kuin mies itse ei edes tajuaisi, kuinka taitava on. Uuden, rankkatekstisen albumin kanteen länttäisin tarran: Ei etkoon, mutta jatkoon.

Kävin kirjastossa taas sillä periaatteella, että otetaan, mitä annetaan. Silmille hyppi punainen pokkari, jonka kannessa luki Merete Mazzarella Silloin en ole koskaan yksin: Lukemisen taidosta. Koska tiedän Mazzarellan käsialan ajattoman huumorin, heitin kirjan infrapunan alle ja lainaukseen. Lainauskone ilmoitti samaan aikaan, että varaamani aineisto on saapunut. En edes muistanut varanneeni aineistoa, joten menin kysymään aineistomieheltä asiasta. Kerroin nimeni, ja sen, että täällä pitäisi olla mulle kirja noudossa. ”Joo, tääl on Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista." Naamani kirkastui, ja hihkaisin: ”Aaaaa! Voittajateos.” Kirjastonhoitaja oli ymmällään: ”Onks tää voittanu jotain?” ”Joo, viime vuonna Finlandian.” ”Okei.” Auoin suutani kuin hauki, mutta napsautin leuan kiinni. Jätin kertomatta, että Viikilä oli lahjoittanut palkintorahansa lyhentämättömänä vaimolleen, koska vaimo oli kuulemma pitänyt taloutta yllä monta vuotta. Niin se kosto elää. Kuinka moni olisi kuitenkaan noin reilu? Pian jouduin huomaamaan, etteivät Viikilän ansiot rajoitu vain rehtiyteen, vaan lepäävät myös voittajakirjan sivuilla. Mitäs sanotte esimerkiksi tällaisesta pimeyden kuvauksesta: ”Kaikkialla on niin läpipääsemättömän pimeää, että sytyttämällä kynttilän teen vain pimeän näkyväksi.”

Kommentit (0)

Seuraa 

Tämä blogi saattaa sisältää musiikillisia jäämiä, mutta ei aiheuta allergisia reaktioita. Se sisältää myös keikka- ja elämänkokemuksia Suomesta ja ulkomailtakin. Seassa on paljon havaintoja ja vähän kritiikkiä. Musiikista ja muusta kirjoitan samalla kun kaivan piironginlaatikoista tarpeettomia vinkkejä ja itsestäänselviä neuvoja.

Blogiarkisto

Kategoriat