Kotikulmillani kulkee kirjastoauto! Miksi en ole tiennyt tätä aiemmin? Kävin tänään haistelemassa kirjastoauton tunnelmaa. Asiakkaina olivat kulmakunnan mummot ja minä, tunnelma oli tiivis, tuoksumaailma lämpimän tunkkainen ja kirjavalikoima pieni, mutta silti virnistelin kuin kylähullu autosta lähtiessäni. Kirjastoautokäynti oli kuin paluu turvallisen lämpimään lapsuuteen, jossa huolia ei ollut ja viikon kohokohtiin kuuluivat lauantain Bond-leffa ja tiistain kirjastoauto. Vaikka en löytänyt valikoimasta mitään, mikä olisi iskenyt, lainasin silti, koska kokemus olisi jäänyt jotenkin vajaaksi ilman. Lähtiessäni pönötin pöljänä suljetun oven edessä, koska luulin virkailijan avaavan sen jostain salaisesta pöydän pinnan alapuolelle piilotetusta napista. Virkailija huomasi ahdinkoni ja ohjeisti, että ”se on se iso punainen nappi just siinä”. Ei aina voi tajuta. Lähtiessäni yritin napata vielä valokuvan autosta tänne laitettavaksi, mutta puhelimeni kosketusnäyttö ei suostunut toimimaan (eivätkä sormenikaan hetken päästä) -15° pakkasessa.

Lapsuudenkotini pihassa Lapin syrjäkylällä kävi aikoinaan kirjastoauto. Se oli ulkoa ankean harmaa, mutta sisältä täynnä magiaa ja aarteita. Juuri kirjastokortin saaneena lainasin sieltä kerran Neiti Etsivän, sarja josta luin varmastikin joka ainoan saatavissa olevan osan. Kirjan nimi oli Neiti Etsivä ja smaragdisilmäinen kissa. Kun tuli aika palauttaa kirja, vein sen kirjastoauton hyllyyn sen omalle paikalle. Jonkin ajan kuluttua kirjastosta tuli karhukirje kyseisestä kirjasta. Hämmentyneenä ja itkuisena selitin äidille, että ihan varmasti olen palauttanut kirjan. ”Vein sen kirjastoauton hyllyyn just siihen paikalle, mistä lainasinkin sen!” Äiti joutui sitten selittämään, että palautukset pitää tehdä virkailijan kautta, jotta palautus kirjautuu myös järjestelmään. Ei voi tietää, jos ei tiedä.

Suomen kirjastolaitos ylipäätään on todella hieno palvelu. Suomen jokaisessa kunnassa ja kaupungissa on kirjasto, ja kirjastojen palvelut ovat suurelta osin maksuttomia. Vastikään olin netittömänä, ja kirjastoissa, luojan kiitos, oli mahdollisuus käydä surffailemassa. Joskus parasta ajanvietettä on mennä kirjaston lehtiosastolle lukemaan MeNaiset Sportin uusin numero. Joku on jopa väittänyt Suomen kirjastolaitosta maailman parhaimmaksi. Paremmasta tietämättömänä komppaan!

Koska viimeksi sinä, lukijani, olet käynyt kirjastossa? Jos et ruukaa kirjastossa käydä, haastan sinut vierailemaan viikon sisällä lähikirjastossasi. Sieltä voi löytyä kansilehtien väliin piilotettuna roppakaupalla hyvää mieltä!

PS. Lapsuudenkotini pihassa ruukasi käydä myös mynkky eli myymäläauto. Sieltä kävimme serkkuni ja siskoni kanssa hakemassa karkit juurikin tuota mainitsemaani lauantain Bond-leffaa varten. Oi niitä aikoja…

Kommentit (3)

Toinen pölijä

Kiitos nostalgisia muistoja herättäneestä kirjoituksesta! Mynkky se vasta muinaismuisto onkin, tainnut kuolla jo sukupuuttoon. Kirjastotkin ovat nykyään usein varsinaisia monipalvelupisteitä. Esimerkiksi meidän melko pienestä lähikirjastosta voi lainata kirjojen ja musiikin lisäksi myös erilaisia liikuntavälineitä! Lähiaikojen missioksi voisikin ottaa käydä kirjastossa oikein ajan kanssa vaikkapa lukemassa päivän lehden.

Ihana lukija

Ihana nostalgiaa hönkivä kirjoitus! Suomen kirjastot on kyllä upeita laitoksia! Lapsena luin kaikki nuortenkirjat lähikirjastosta. Viime vuosina on pitänyt opetella uudestaan lukemaan, kun ei keskittymiskykyä enää riittänyt yhdenkään sivun verran. Voi mihin huikeisiin seikkailuihin sitä pääseekään osalliseksi kirjojen kautta. Minusta myös kirjat haisee mukavilta. Vanhat kirjat haisee niin erilaiselta kuin uudet. Jännittävää. Täällä yritin joskus mennä kirjastoon, mutta olikin torstai ja kirjasto kiinni. Maksullisuus ei myöskään houkuttele sinne. Kotoisista kirjastoista on mukavia muistoja kyllä. Mynkky kuulostaa hauskalta!

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Kiitos kommenteista, Toinen pölijä ja Ihana lukija! Mukava kuulla, että teksti herätti teissä lämpimiä fiiliksiä. Oulunkin kirjastoista saa vaihdellen liikuntavälineitä: olen ajatellut, että vielä tämän talven aikana saan aikaiseksi lainata lumikengät ja lähden vaikka lähimetsään pikku patikoinnille niillä - siitä huolimatta, että saattaa näyttää tosi hassulta, kun lumikenkäilen viisisenttisessä lumihangessa.

Seuraa 

Noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta kirjoittaa erilaisista arjen asioista. Ainakin toistaiseksi toivottavasti anonyyminä pysytellen. Olen kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla.