Lämpömittari nollassa, yöpaikkana laavu, ja mukana comfort-arvoltaan +8 makuupussi. Jo sammunut päivänvalo ja yöpaikkaan vielä kolme kilsaa. Retkeilijällä haasteita suunnistus-, tulenteko- ja ensiaputaidoissa. Yhtälö siis toteuttamiskelvoton – paitsi kun annettuihin arvoihin plussataan kävelevä lämpöpatteri-erämies.

Kävimme poikaystäväni kanssa Kuusamon Karhunkierros-vaellusreitillä pienen vaelluksen: perjantai-iltapäivästä sunnuntai-aamupäivään etenimme 24 kilometriä Juumasta Rukalle ja lisäksi Juuman päähän sijoittuvan Pienen Karhunkierroksen 12 kilometriä. Olen tottunut retkeilijä paikoissa, joissa on jonkinsortin reitistö ja jonkinsortin kattoa pään päälle yöksi. En ole koskaan lähtenyt useamman päivän luontoretkille tai vaelluksille yksin, vaan aina on pitänyt ottaa kaveri mukaan. Ensinnäkään en ole erätaidoiltani niin terässä, että uskaltaisin lähteä yksin (kiinnostavaa sinänsä, että usein seuraksi on valikoitunut taidoiltaan samanmoinen yksilö). Toiseksi syksyn pimetessä ja kevään vasta ollessa aluillaan illat ovat pitkiä ja pimeitä, joten jos pimeässä ei halua edetä niin joutoaikaa yöpymispaikassa on aika paljon. Tämän ajan viettäminen yksin ei viehätä, vaan minusta on mukavampaa, kun vieressä on joku jonka kanssa jakaa aika, hiljaisuus ja ajatukset.

Karhunkierroksen mieleenpainuvin etappi sattui lauantai-illalle jonnekin hieman lähemmäs Rukaa kuin Juumaa. Olimme nukkuneet aamulla pitkään ilman huolta herätyskelloista ja olimme suunnitelleet kuitenkin kävelevämme sinä päivänä noin 17 kilometriä. Näin sunnuntaille jäisi enää kohtuullinen loppumatka Rukalle ja reilusti aikaa ajaa autolla takaisin Ouluun. Niinhän siinä kävi, että muutaman viimeisen kilsan kävelimme pimeässä – tai siis pyöränlampun ja kännykän valossa. Kuin ihmeen kaupalla pääsimme kuitenkin nilkat ehjinä laavulle, reittinä kun oli sekä ylös että alaspäin jyrkkä irtokivistä ja juurista koostuva kapea polku. Laavulla teimme tulet, iltapalat ja pedit. Meillä kävi todella hyvä tuuri makuupussien suhteen, sillä ne menivät vetoketjuistaan yhteen niin, että saimme muodostettua yhteisen makuupussin. Kaksi kehoa = enemmän lämpöä! Se pelasti ainakin minut kylmältä, unettomalta yöltä.

Juurikin pimeässä eteneminen ja kylmän yön uhka saivat minut miettimään seuran merkitystä. Olisi tuntunut melko surkealta joutua kävelemään yksin pimeässä edes muutama kilometri, saati sitten hytistä laavussa kylmissään yksin läpi yön. Miten turvalliselta tuntuikaan, kun kaverina oli kokenut erämies, joka saa tulen syttymään vaikka märistä risuista ja joka hädän tullen kantaisi meikäläisen ihmisten ilmoille. (Sekin oli ihan mukavaa, että kyseinen erämies on myös elävä lämpöpatteri eli makoisa vieruskaveri lokakuussa laavussa nukuttaessa.) Toisaalta myös luonnon kauneuksien ja muiden ihmeellisten sattumuksien jakaminen on oma ilonsa. Reitin loppupuolelle teimme tuttavuutta kolmen kuukkelin kanssa, jotka innokkaasti halusivat evästauolla jakaa eväämme. Ne olivat niin kesyjä, että tulivat nappaamaan pähkinöitä ja omenanpaloja kädestä asti. Myös ilo kuukkeleista oli isompi kun sitä todisti kaksi ihmistä, enkä mie yksinäni. Eli hyvien eväiden ja luonnon lisäksi kyllä se on seura mikä tekee mukavasta reissusta vähän mukavamman vielä.

PS. Koskaan ennen en ole vaellusta aloittanut hotellista, mutta nyt tuli sekin tehtyä. Kuusamon Tropiikissa saimme ”parisängyn”, jonka puoliskot seilasivat yön aikana eri seinille (kaksi yhden hengen sänkyä eivätkä millään toisissaan kiinni) ja mahiksen paistaa itse omat vohvelimme aamiaisella! Jälkimmäinen kompensoi tehokkaasti edellisen, se on ollut vohvelit joita olen jälkikäteen mainostanut kaikille. Nams!

Kommentit (2)

Ihana lukija

Seikkailua pimeässä, luksusta hotellissa ja toisaalta myös luonnossa, mutta ennen kaikkea iloa. Kuulostaa huipulta reissulta. Lämpöpatterimies on tosi jees!

Blogisti ite

Kiva kun kommentoit, Ihana lukija! Iloa todellakin koin tuolla reissulla. Joskus tuntuu reissuja suunnitellessa, että järkkäämisen vaiva on iso, mutta kyllä se on aina kannattanut. Retkihetkien lumo vaan on jotain ainutlaatuista. Mukavia talvenalku-päiviä Sinulle!

Seuraa 

Noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta kirjoittaa erilaisista arjen asioista. Ainakin toistaiseksi toivottavasti anonyyminä pysytellen. Olen kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla.