Keitä voi ja täytyy surra? Mikä on oikea tapa surra? Nämä vaikeat kysymykset ovat keskusteluttaneet mediassa Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Facebook teki suremisen helpoksi, myötätunnon osoitus oli vain napin painalluksen päässä. Vaikka Facebookin kuvatulva täyttyi Ranskan lipun värjäämistä profiilikuvista, itse en nappia painanut. Miksi en? 

Siksi, koska napinpainallus tuntui sillä hetkellä makaaberilta, jopa vähättelevältä - ikään kuin suru, pettymys ja viha olisivat sillä kuitattuja. Vasta kun Beirutissa asuva tuttavani julkaisi kriittisen puheenvuoron profiilikuvapäivityksistä ja muistutti fb-ystäviään tuoreista pommituksista nykyisessä kotikaupungissaan, heräsin "surunapin" laajempiin eriarvoistaviin merkityksiin. Kuvaavaa oli, että en ollut edes huomannut Beirutin tapahtumia, niin marginaalisesti aiheesta uutisoitiin. Tätä en kehdannut tuttavalleni sanoa. 

Niin se vaan on, että ihminen osoittaa helpommin empatiaa ihmisiä kohtaan, jotka voisivat olla minä tai minun läheiseni. Ihminen samaistuu tuttuun ja tiedettyyn. "Minä olen kulkenut noita katuja", "ystäväni asuu siellä", "uskaltaako tässä enää lähteä kaupunkilomalle?" ja niin edelleen. Surun käsittelyyn ei varmasti ole yhtä oikeaa kaavaa eikä "surunapin" painaminen estä eikä edistä aitoa surua ja myötätuntoa.

Oletteko muuten kuulleet Mari Mörön (2009) Surunappi-nimisestä kirjasta? Se on lastenkirja, jossa käsitellään perheenjäsenen kuolemaa herkästi ja kauniisti. Surunappi on musta nappi, joka ommellaan rinnukseen (kirjassa muistaakseni pehmolelulle). Näin ulkopuolinen tietää, että surunapin kantaja on menettänyt läheisensä ja suree. Varmasti sekä virtuaalisilla että oikeilla surunapeilla on paikkansa.

Terkuin,
Nunu

 

PS. Seuraavassa muutama hyvä silmiä avaava artikkeli aiheesta

Saako surra Pariisin uhreja, ellei sure samalla kaikkia muita?

Kaupungissa, johon terroristit iskivät

Kommentti: Mitä vastaisin Nehirille? Tästä syystä Facebookissani ei ole Ranskan lippua

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Nunu tykkää hitaista aamuista, croissanteista, muodista ja diy-projekteista. Näiden lisäksi blogissa tarjoillaan ajattelemisen aihetta elämänmenosta, ihmisen kokoisista unelmista ja arjen sattumuksista. Tervetuloa mukaan!

Sähköpostia voit lähettää osoitteeseen nunu.blogi(a)gmail.com

Blogiarkisto

2017
2016