Viime päivät Suomea on puhuttanut niinkin tärkeä asia kuin Hanna Sumarin ravintolakokemukset. Kun luin Sumarin ajatukset ensimmäistä kertaa, en ymmärtänyt mikä siinä Sumarin kuvaamassa kohtauksessa oli niin kauheaa. Ajattelin, että minä olisin hyvin voinut olla se äiti, joka kysyy seisovassa pöydässä lapseltaan mitä hän haluaa.

Onko se kauhea vääryys, jos seisovassa pöydässä antaa lapselleen (ehkä ainutlaatuisen) mahdollisuuden valita? Ja onko se kauhea ihme, että sen ikäinen vastaa kaikkeen "ei"? Kysymys "saako äiti ottaa keittoa?" kuulostaa lähinnä vitsiltä, jossa äiti testaa onko lapselle jäänyt levy päälle ei-vastauksensa kanssa.

Onneksi en kuitenkaan ole kyseinen äiti. Toivon, että hän ei tunnista itseään jutusta, jonka seurauksena puoli Suomea on lytännyt hänen kasvatustaitonsa yhden ravintolavälähdyksen perusteella. 

Hanna Sumari yrittää vastata blogikohuun pohtimalla, miksi vanhemmat ovat loukkaantuneet hänen tekstistään. Minä taas ihmettelen, kuinka Sumari saattoi loukkaantua ravintolakokemuksistaan aivan kuin ne olisivat henkilökohtainen loukkaus häntä kohtaan? Hän oli yksi asiakas muiden joukossa.

Todennäköisesti aika kuultaa Sumarinkin muistot ja hänen oma lapsiperhearkensa näyttäytyy näin jälkikäteen turhankin auvoisena. Edellinen sukupolvi on varmasti aina omasta mielestään tehnyt asiat lastensa kanssa paremmin kuin seuraava. 

 

Peas* & love!
 

Nunu

 

*pea=herne

Kommentit (2)

Kaik pilataan

Olin Hannan kanssa samaa mieltä, lapset täyttyy opettaa käyttäytymään ihmistenkin ilmoilla, eikä eletä kuin pellossa ravintolassakaan. Meillä jos 3 vuotias ei syö niin annan hänelle heti karkkilakon päälle, samoin käy jos maito ei mene alas. Ruuasta ei tarvitse pitää mutta maistaa voi, eikä meillä tarjota lapselle sellaista ruokaa koskaan jota hän ei söisi mielellään. Silti lasta rakastetaan ja kunnioitetaan. Rajat ovat rakkautta ja ohjausta.

Nunu
Liittynyt4.11.2015

Olen kyllä samaa mieltä kanssasi rajojen tärkeydestä ja esim. maistamisesta. Meillä ei tule karkkilakkoja, koska ne ovat muutenkin erikoisherkkuja, joita voi saada juhlissa. Kommentoin Sumarin kirjoitusta tuosta seisovan pöydän esimerkissä, jossa ei mielestäni ollut mitään ihmeellistä. Jos tuommoinen olisi oman vanhemmuuteni ainoa "moka", olisin varsin tyytyväinen. Lasten kanssa ei aina mene niinkuin Strömsössä, ja se pitäisi muistaa, kun muiden vanhemmuustaitoja kyseenalaistaa yhden välähdyksen perusteella.

Seuraa 

Nunu tykkää hitaista aamuista, croissanteista, muodista ja diy-projekteista. Näiden lisäksi blogissa tarjoillaan ajattelemisen aihetta elämänmenosta, ihmisen kokoisista unelmista ja arjen sattumuksista. Tervetuloa mukaan!

Sähköpostia voit lähettää osoitteeseen nunu.blogi(a)gmail.com

Blogiarkisto

2017
2016