"Ruokapöydässä pitää olla hiljaa", on 3-vuotias tyttäreni ohjeistanut minua, kun olen perhepäivällisellä vaahdonnut päivän kuulumisia. Kuulemma päiväkodissa ruokapöydässä ei saa puhua. No, ehkä se on ihan ymmärrettävää, että päiväkodissa keskustelua ruokapöydässä on vähän suitsittava, jotta lapset keskittyvät olennaiseen ja ruokahetki saadaan kunnialla suoritettua. Olen sanonut lapselle, että vaikka päiväkodissa ehkä pitää olla hiljaa, meillä kotona ruokapöydässä nimenomaan saa ja suorastaan pitää vaihtaa kuulumisia.

Pohdin tätä asiaa kollegoiden kanssa enemmänkin. Mukana oli yksi Suomeen Keski-Euroopasta muuttanut mies, joka sanoi huomanneensa suomalaisten puhumattomuuden myös työpaikkalounailla. Hän on kuulemma aina viimeisenä syömässä, koska suomalaiset vain keskittyvät ruokaansa ja hän puhua pulputtaa. Mielenkiintoista!

Meitä on kai jo pienestä pitäen käsketty antaa ruokarauha kanssasyöjille, ja ilmeisesti tämä perinne jatkuu myös nykypäiväkodissa. Kovin kaukaiselta kuulostaa edelleen ruokapöytäkulttuuri, jossa huudellaan pöydän yli ja rupatellaan yhdessä parikin tuntia. Olen itse yrittänyt tätä omassa perheeessäni ylläpitää, mutta pieni suomalainen tytär kommentoi myös silloin, kun erehtyy puhumaan ruoka suussa tai puhuu toisen päälle.

Meillä suomalaisilla on tapana antaa toisille ruokarauhan lisäksi ainakin bussirauha ja hissirauha. 

 

Nunu

Kommentit (0)

Seuraa 

Nunu tykkää hitaista aamuista, croissanteista, muodista ja diy-projekteista. Näiden lisäksi blogissa tarjoillaan ajattelemisen aihetta elämänmenosta, ihmisen kokoisista unelmista ja arjen sattumuksista. Tervetuloa mukaan!

Sähköpostia voit lähettää osoitteeseen nunu.blogi(a)gmail.com

Blogiarkisto

2017
2016