Vaikka tämä ei ole poliittinen blogi, on pakko tarttua Helsingin Sanomien Sunnuntai-liitteen kiinnostavaan artikkeliin Näin rikkaat ajattelevat köyhistä. Kyse ei ole "vain" politiikasta vaan jostakin laajemmasta, etten sanoisi jopa ihmisyydestä. Vaikka nimenomainen artikkeli käsittelee materiaalista hyvinvointia ja ihmisten käsityksiä siitä, kuvastaa artikkeli myös laajemmin yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa korostuu kykenemättömyys ymmärtää toisenlaisia ihmisiä kuin mitä itse on.

Artikkeli perustuu HS:n köyhyyskyselyyn, johon vastasi noin 10 000 ihmistä. Heistä kaksi kolmasosaa vastasi kyselyn avovastauksiin eli kirjoitti näkemyksiään aiheesta myös omin sanoin. Eräs "rikas" kuvaa köyhyyttä näin: "Köyhyys on lähes aina ihmisen oma vika, ja lähes jokainen köyhä on yhteiskunnan rupusakkia". Kyseinen sitaatti kiteyttää kyselyn keskeisen tuloksen, jonka mukaan rikkaiden mukaan köyhyys on henkilön omaa syytä ja laiskuus on syy siihen, että köyhä ei kykene nousemaan köyhyydestä. Rakenteiden rooli nähdään sekä köyhyyden synnyssä että sieltä pois pääsemisessä vähäisenä. Toisin sanoen: jokainen on oman onnensa seppä.

Eräässä toisessa tutkimuksessa ihmiset laitettiin pelaamaan monopolipeliä niin, että toiselle annettiin paremmat lähtökohdat pelin alussa, siis enemmän rahaa ja parempi menopeli. Lisäksi tämä jo alussa enemmän saanut henkilö, sai myös jatkossa kaksi kertaa enemmän rahaa kuin mitä olisi kuulunut. Pelin voitto oli siis käytännössä jo pedattu eikä tätä pyritty salaamaan. Mutta millä voittaja perusteli voittoaan jälkikäteen? Voittaja koki ansainneensa voittonsa omien kykyjensä ansiosta eikä etuoikeutetun lähtökohtansa vuoksi.

HS:n tutkimusaineiston rikkaat vastaajat eivät olleet kokeneet samanlaisia elämänkokemuksia kuin köyhät. He tai heidän läheisensä eivät olleet kohdanneet (ainakaan samassa määrin) työttömyyttä, pitkäaikaissairauksia tai mielenterveysongelmia kuin köyhät. Sosiaalinen kuilu ryhmien välillä kasvaa siis tässäkin mielessä. Vaikka omaa kokemusta tällaisista ongelmista ei olisi, tärkeää olisi kyetä ymmärtämään miten tällaiset ongelmat tai sukupolvien pituinen köyhyys vaikuttaa niihin lähtöasetelmiin, jota elämäksikin kutsutaan.

Nunu

Kommentit (0)

Seuraa 

Nunu tykkää hitaista aamuista, croissanteista, muodista ja diy-projekteista. Näiden lisäksi blogissa tarjoillaan ajattelemisen aihetta elämänmenosta, ihmisen kokoisista unelmista ja arjen sattumuksista. Tervetuloa mukaan!

Sähköpostia voit lähettää osoitteeseen nunu.blogi(a)gmail.com

Blogiarkisto

2017
2016