En ole halunnut lähteä äitiyden komparatiiveilyyn. En halua olla äidimpi kuin ystäväni enkä varsinkaan halua olla äidein. Olen suosiolla "vain äiti" ymmärtäen, että saan olla kiitollinen "vain äitiydestäni".

Omassa äitiydessäni, jota on kestänyt vasta pari vuotta, vaikeinta on ollut hyväksyä oma keskeneräisyys. Jotenkin kai oletin, että vanhemmuuden myötä kaikki palapelin palaset loksahtelisivat nätisti paikoilleen. Mitä vielä! Äidiksi tulon jälkeen tunnen, että minulla on entistä enemmän opittavaa itsestäni. Koska olen ylianalysointiin taipuvainen, päätin ennen lapseni syntymää, että jätän suosiolla kaikenlaiset kasvatusoppaat ja vauvapalstat lukematta. Nyt oli aika pärjätä niin sanotulla maalaisjärjellä ja kysyä neuvoa tarpeen tulleen tutuilta ihmisiltä.

Suosittelen lukemaan Helsingin Sanomien artikkelin Äitien vaiettu perintö, jossa psykologi Hannele Törrönen avaa kiinnostavasti eri sukupolvien äitien jaksamista. Äitien lisääntyneet vaihtoehdot ja tunteissa vellomisen kulttuuri eivät ehkä olekaan helpottaneet oloamme toivotulla tavalla. Edelleen voi olla vaikea saada konkreettista apua vauva-arjen väsymykseen eikä syyllistyminen ole loppunut. Itse olen lohduttautunut ajatuksella, että ehkä kaikkein raskainta lapselle olisi, jos äiti olisi "täydellinen". Siinä olisi kaamea rima ylitettäväksi.

Terkuin,
Nunu

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Nunu tykkää hitaista aamuista, croissanteista, muodista ja diy-projekteista. Näiden lisäksi blogissa tarjoillaan ajattelemisen aihetta elämänmenosta, ihmisen kokoisista unelmista ja arjen sattumuksista. Tervetuloa mukaan!

Sähköpostia voit lähettää osoitteeseen nunu.blogi(a)gmail.com

Blogiarkisto

2017
2016