Karsea likka

 

”Minä olen karsea likka. Minä olen karsea likka...”, karsea likka hoki hiljaa koulun vessan peilin edessä, kun kellonlyönti keskeytti hänen mantransa. Olisi aika lähteä tunnille.

”Tuomion kello”, karsea likka huokaisi ääneen. Hän kääntyi pois, mutta kohdisti katseensa takaisin peiliin. Hetken aikaa hän oli näkevinään peilissä hymyilevän pojan kuvajaisen. Karsea likka ravisteli päätään ja katsoi uudestaan peiliin. Sieltä tuijotti takaisin vain hänen oma vakava peilikuvansa.

”Olen kai hullukin kaiken karseuden lisäksi. Miksi minä hymyilisin peilissä, kun minulla ei ole mitään hymyilemisen aihetta? Ja ainakaan kukaan poika ei hymyile minulle”, karsea likka tuskasteli ääneen.

Karsea likka hiipi ulos vessasta, jossa hän oli piileskellyt, odottaen että luokan pojat siirtyisivät omalle tunnilleen. Mutta kun hän astui pihalle, seisoi siellä yhä Poikien Kopla, joksi opet heitä hyväntahtoisesti kutsuivat.

”Hei karsea likka, oletko sontinut housuihisi, kun ne ovat noin ruskeat?” Poikien Koplan Pomo huudahti huomatessaan karsean likan.

 ”Karsea likka, sottainen sika, sikalassa koisii, ojissa lorvii, kuravettäkin joi, ripulin löyhkälle ei mitään voi, hahaa”, Poikien Koplan Pomo rallatteli, toisten poikien yhtyessä pilkkaan.

Karsea likka ei näyttänyt reagoivansa pilkkaan, vaikka jokainen ivallinen sana survaisi häntä vatsaan kipeästi, niin kipeästi. Sen sijaan hän hoki mantraansa ”minä olen karsea likka, minä olen karsea likka...”. karsea likka laahusteli kohti koulun urheilukenttää, jossa luokan muut tytöt seisovat jo valmiina open luona. Mitä lähemmäksi toisia hän tuli, sitä hitaammaksi muuttuivat hänen askeleensa. Hän olisi antanut mitä tahansa, ettei hänen olisi tarvinnut tulla kouluun. Karsean likan maantienväriset hiukset roikkuivat silmille, kun hän piti katseensa maahan luotuna. Hän yritti vetää alaspäin hieman liian piukkaa valkoista t-paitaa, joka paljasti osan vatsaa. Piukka paita sai hänen vatsansa näyttämään pulleammalta kuin se olikaan, minkä tähden häntä haukuttiin tynnyriksi.

”Hopi, hopi, Minna! Laitapa nyt rivakasti jalkaa toisen eteen, tunti alkaa!” ope huudahti silloin kärsimättömästi.

Toiset tytöt kääntyivät kuin merkistä katsomaan, miten karsea likka asteli ryhmän viimeiseksi. Hän oli yrittänyt saapua huomaamatta paikalle, mutta ope pilasi kaiken. Karsealla likalla oli jalassaan kuluneet likaisenvaaleat lenkkarit, poiketen muiden tyttöjen pinkeistä tarralenkkareista. Hänellä oli päällään tummanruskeat jo lyhyeksi jääneet verkkarit, kun taas toisten tyttöjen verkkarit olivat ihanan punaiset. Tyttöjen katseet saivat karsean likan posket punottamaan häpeästä, sillä tokihan hän tiesi näyttävänsä karsealta. Turhaan hänen äitinsä sanoi, että ”asu on ihan hyvä, sen pitää vain kelvata. Uusiin urheiluvaatteisiin ei ole varaa nyt kun isäkin jäi työtä vaille.”

”Katsokaa sitä taas”, pitkähiuksinen luokan priimus Suski supatti, vilkuillen karseaa likkaa ivallisesti.

”No niin, tänään meillä on pesäpalloa”, ope raakkui ja puhalsi kimeään pilliin tunnin alkamisen merkiksi. Tytöt kääntyivät kohti opettajaa ja karsea tyttö huokasi helpotuksesta. Hetken aikaa hän saisi olla rauhassa. Mutta sitten Suski vilkaisi uudestaan taakseen, mittaillen karseaa likkaa päästä varpaisiin. Hän tökkäsi kyynärvarrellaan parasta kaveriaan Millaa.

”Mulkosilmällä on eriparisukat. Katsokaa nyt, tuo ihrakasa ei osaa edes pukea sukkaparia jalkaan. Hän ei kai näe varpaitaan tuon ison vatsansa tähden, hihii. Ei ihme, että sillä on liikuntanumero vitonen. Näin sen todistuksesta talvella, vaikka se yritti kuinka salata sitä. Eihän se jaksa juosta edes kymmentä metriä ilman, että naama punertuu ja hiki valuu pottunokan vartta pitkin, yök. Jo on karsea likka”, Suski kuiskutti sen verran hiljaa, ettei ope kuullut. Sen sijaan riittävän äänekkäästi, jotta toisten takana seisova karsea likka kuuli. Toiset tytöt tirskuivat. Karsea likka katseli maahan häpeissään, toisten pilkka sattui häntä syvälle.

Onneksi ope pyysi Suskia ja Millaa rajaamaan pesäpallonkentän rajat hiekkaan. Karsea likka syventyi ajatuksiinsa. Oli kaikin tavoin kurja päivä, sillä maanantaisin oli koulun liikuntatunti, jota karsea likka kammosi. Tänään hänet jätettäisiin jälleen kerran joukkuevalinnassa viimeiseksi, sillä kukaan ei halunnut häntä joukkueeseen. Ei koskaan. Hän katsoi nöyryytettynä jalkoihinsa. Liian lyhyet verkkarit olivat paljastaneet hänen sukkansa. Valkoinen sukka vasemmassa jalassa, kukallinen toisessa.

”Miksi en tarkemmin katsonut aamulla mitä laitoin jalkaani.  Mutta kun nukuin pommiin, äiti unohti herättää minut. Olen tyhmä kuin saapas. Tytöt ovat oikeassa, olen tynnyri, olen karsea likka”, karsea likka haukkui itseään, kyyneleitään pidätellen. Hän tiesi, että jos hän alkaisi itkeä, ope huomaisi sen. Ja sitten ope alkaisi tivata kaikkien kuullen ”Mikä on vialla, eikö Minna pidä liikunnasta? Lihaskipu on parasta kipua maailmassa. Otapa mallia vaikka Susannasta, joka on aina ensimmäisenä paikalla liikuntatunnin alkaessa. Minnan pitäisi jo nyt lapsena miettiä tulevaa. Pullukka lapsena on lihava aikuisena, ja silloin se elämä pieleen menee”.

Ope oli todella hoikka vanha nainen, jonka mielestä liikunta oli opintien tärkein asia. ”Ei haittaa pieni virhe kokeessa, jos loistaa urheilussa”, oli open päivittäin hokema asia. Ope suosikin liikunnallisia lapsia, antoi heille parempia numeroita kuin muille. Karsea likka tiesi tämän, sillä hän oli saanut liikuntanumeroksi vitosen ja hissaksi kutosen, vaikka hän oli saanut hissankokeesta paremman numeron kuin Suski. Suski, joka harrasti juoksua ja oli nopeampi kuin monet koulun pojat. Suski oli hyvä jokaisessa liikuntalajissa. Koulun suosituin tyttö, joka inhosi karseaa likkaa. Karsea likka olisi sen sijaan halunnut olla kauniin Susannan ystävä. Mitä hän olisi antanutkaan, jos olisi joskus päässyt Suskin syntymäpäiväjuhlille. Ne olisivat nyt neljännen luokan kevään kohokohta. Juhliin kutsuttiin kaikki luokan tytöt, paitsi hänet.

Perjantaina Suski oli jakanut luokassa itse tehtyjä pinkkejä kutsukortteja. Hän oli kertonut suureen ääneen, että tänä vuonna hänen juhliinsa on tilattu maailman suurin kakku sekä pelle, joka jakaa taikapalloja kaikille vieraille. Susanna oli antanut kortit yksitellen jokaiselle tytölle, ja lähestynyt lopulta viimeisessä pulpetissa istuvaa karseaa likkaa. Karsea likka oli katsellut koko ajan pöytäänsä, esittäen, ettei välittänyt, vaikka muut saivat kauniit kutsukortit. Mutta sitten Suski oli pysähtynyt hänen eteensä ja laskenut pulpetille kortin. Karsea likka oli katsahtanut Suskiin hymyillen ja tarttunut korttiin, kun Suski oli napannut sen takaisin itselleen. Suskin silmiin oli tullut epämiellyttävä katse.

”Hei tytöt, huomasitteko, että karsea likka yritti ottaa itselleen kutsukortin. Ei kai hän oikeasti usko, että minä kutsuisin hänetkin. Joku raja sentään pitää olla, ketä kutsutaan ja ketä ei, hihii”, Suski oli nauranut ivallisesti.

Kamala tilanne oli päättynyt onneksi open saapumiseen, mutta perjantain aikana karsea likka ei ollut nostanut kertaakaan katsettaan toisiin. Toki hän oli kuullut miten tytöt olivat supatelleet keskenään, huomannut roikkuvien hiustensa läpi toisten pilkallisen osoittelun.

Karsean likan ajatukset keskeytyivät, kun kentän rajaa piirtänyt Susanna tökkäsi pinkillä lenkkarillaan hänen nilkkaa.

”Olet tiellä, väisty”, Suski kivahti ja karsea likka siirtyi anteeksipyytäen taaksepäin.

Toiset tytöt hihittivät, mutta lopettivat open vilkaistessa heitä tuimasti. Tunneilla ei saanut häiritä opetusta, siitä ope oli erittäin tarkka.

”No niin, muodostetaanpa joukkueet. Käsi ylös kuka haluaa olla kapteeni” ope sanoi sitten. Muutama liikuntaa harrastava tyttö nosti kätensä ylös, innokkaimpana tietenkin Suski.

”Susanna, hienoa, voit aloittaa”, ope sanoi.

”Milla”, Suski hihkaisi ja Milla juoksi nauraen parhaan ystävänsä luokse.

”Sanna, Virpi, Kirsi, Jonttu, Maria...”, nimiä huudettiin peräkanaa. Kunnes jäljellä oli enää maahan tuijotteleva karsea likka.

Karseaa likkaa ahdisti, sillä hän tunsi miten kaikki katsoivat häntä. Joukkueiden kapteenit nyrpeinä toivoen, etteivät vain saisi karsea likkaa joukkueeseensa. Toiset ivallisesti, sillä viimeiseksi jätettiin surkein, senhän kaikki tiesivät.

”No niin. Enää onkin jäljellä Minna ja hän menee Susannan joukkueeseen”, ope sanoi ja puhalsi pilliin niin, että kenttä kaikui.

”Voi ei, me saatiin karsea likka, yök me hävitään”, Suski supatti hiljaa ja irvisti.

Karsea likka käveli pää painuksissa Suskin ohi, joukkueen perälle. Suski yökkäsi leikisti open selän takana ja tytöt hihittivät.

 

Peli oli käynnissä. Karsea likka oli joukkueensa viimeinen lyöjä. Hän ei ollut kovin hyvä pesäpallossa ja oli lyönyt jo yhden hudinkin. Häntä jännitti hirveästi olla Suskin joukkueessa. Hän ei haluaisi aiheuttaa Suskin joukkueelle häviötä, sillä muuten Suski haukkuisi häntä koko viikon. Karsea likka tuijotti posket häpeästä punoittaen toisen joukkueen syöttäjää Sannaa, joka tuijotti häntä ivallisesti.

”Yritä nyt osua siihen palloon! Et voi olla noin huono!” Jonttu huusi ykköspesältä.

”Hiljaa kentällä!” ope komensi muita.

Karsea likka yritti kaikin voimin osua palloon, mutta huti tuli. Kilpaileva joukkue hurrasi ja nauroi, hänen joukkueensa taas vaikeroi.

”Onneksi tuo ei ole meillä!” Emmi nauroi takapesällä.

”Et voi olla osumatta koko ajan. Lyö sitä palloa äläkä ilmaa. Vai onko vatsasi tiellä?” Milla sähisi karsean likan takana.

”No niin Minna, kolmas syöttö. Katso palloa äläkä minua tai muita, niin sitten se lyöntikin sujuu”, ope ohjeisti, kun Sanna valmistautui syöttämään.

”Sinun täytyy osua, jotta Suski pääsee kotiin kolmoselta!” karsean likan joukkueen tytöt huusivat kiukkuisesti yhteen ääneen.

Karsea likka keskittyi ja rukoili mielessään, että osuisi palloon, edes tämän kerran.  Sanna syötti ja karsea likka löi palloa silmät osittain kiinni. Eikä nähnyt mitä kävi.

”Juokse hölmö, sinä osuit!” Milla huusi silloin.

Karsea likka pinkaisi vauhtiin minkä kintuistaan pääsi kohti ykköspesää. Pesälle päästyään hän kuitenkin kompastui johonkin. Hän oli varma, että se oli ollut Kiian jalka, mutta ope ei ollut huomannut mitään. Eikä karsea likka uskaltaisi itse sanoa mitään. Oli parempi pysyä hiljaa, sen hän oli oppinut jo ekalla luokalla. ”Kantelupukki, juorupukki”, noita ivasanoja hän oli kuullut ihan riittävästi.

”Palo! Minna paloi!” Kiia huusi ja heitti pallon takaisin syöttäjää kohti.

”Suski, juokse kovempaa...voi ei!” tytöt kiljuivat, kun pallo ehti kotipesälle ennen Susannaa, joka kaatui maahan kesken juoksun.

”Minnan vika! Me hävisimme karsean likan tähden!” Suski huusi kimakalla äänellä, nousten samalla dramaattisesti polveaan pidellen ylös.

”No niin, eipä huudella tyhmyyksiä. Tämä on peliä ja vain pelaamalla lisää oppii paremmaksi”, ope komensi toisia.

Karsea likka palasi posket punaisina joukkueensa hännille.

”Et sitten voinut lyödä yhtään pidemmälle. Nyt minulle tuli niin kiire että kaaduin. On sinun vikasi, että polveeni tuli mustelma, senkin typerä karsea läski”, Suski sähisi ja tuuppasi karseaa likkaa tämän saapuessa jonon hännille.

”A..anteeksi”, karsea likka sopersi itku kurkussa. Hänen joukkueensa mulkoili häntä vihaisena.

Ope komensi tytöt suihkuun, jonne karsea likka laahusti jonon viimeisenä. Hän esitti, ettei kuullut tyttöjen nälvivän häntä matkalla suihkuun. ”Typerä tynnyri. Se katsoo varmaan killiin, kerta se ei osu palloon. Se tarvitsisi rillit. Ajatelkaa miten karsealta se sitten näyttäisi, rillipiruna. Hihii, katsokaa miten se katsoo meitä hölmösti kuin älykääpiö”. ”Eilen kuulin sen itkevän vessassa, ehkä omaa rumuuttaan, hihii”.

Tytöt riisuivat ja kiirehtivät suihkuun, sillä koulupäivä oli ohi. Heillä oli kiire Susannan hienoihin juhliin, syömään ”parasta kakkua ikinä”. Karsea likka viivytteli riisuuntumisen kanssa, odottaen, että toiset tulisivat pois suihkusta. Mutta lopulta hänenkin oli pakko mennä suihkuun. Ope valvoi silmä tarkkana ovella, että kaikki kävisivät pesulla.

”Katsokaa mikä mustelma. Jos en olisi yrittänyt juosta niin nopeasti tuon tynnyrin surkean lyönnin takia, minulla olisi nätti polvi. Synttärisankari ja polviruvella”, Suski näytti toisilleen polvessaan olevaa pientä naarmua, keräten säälipisteitä.

”On se kamalaa. Ilman karseaa likkaa noin ei olisi käynyt”, tytöt puhisivat yhteen ääneen.

”Siinä paha missä puhutaan, siinä se nyt on. Hihii, katsokaa sitä...miten se mainoslaulu menikään, pulla, pullava, valtava”, Milla pilkkasi huomatessaan karsean likan hiipivän suihkuun.

”Niinpä. Norsulla on samanlainen hyllyvä pylly”, Suski yhtyi pilkkaan.

Toiset tytöt alkoivat nauraen toistaa hauskankuuloista lausetta, ajattelematta lainkaan, miltä se tuntui pilkan kohteesta. Ketään ei kiinnostanut se, että karsean likan kasvot olivat märät, vaikkei hän ollut vielä käynyt edes suihkussa.

Karsea likka itki suihkussa yksinäisyyttään ja toisten rumia sanoja. Hän itki sitä, että oli ruma ja karsea likka. Hän riensi pukemaan vaatteet päälleen silmät punaisina. Hän oli lähes märkä ja vaatteet tarttuivat inhottavasti ihoon kiinni.  Hän ei vain halunnut olla toisten edessä alasti yhtään pidempään. Sitten karsea likka istuutui onnettomana pukuhuoneen penkille. Hän seurasi peilin kautta, mitä toiset tytöt tekivät. Tytöt seisoivat isona ryhmänä pukuhuoneen ovella, näyttäen unohtaneen karsean likan olemassaolon. Tytöt kävivät läpi kutsukorttejaan, hehkuttaen sitä miten ”ihana Suski on, maailman paras ystävä”. Karsea likka ei yrittänyt tehdä lähtöä, sillä siitä olisi koitunut vain lisää tönimistä ja pilkkaa. Joten tuttuun tapaansa karsea likka istui paikoillaan, ulkopuolisena, odottaen, että toiset lähtisivät pois.

”Minä olen karsea likka”, hän kuiskasi hiljaa peilikuvalleen, tuijottaen inhoten itseään.

Yhtäkkiä peilikuva alkoi väristä ja huojua kuin vesialtaan vesi, josta on irrotettu tulppa. Karsean likan peilikuva vääristyi pitkäksi. Karsea likka sulki silmänsä ja avasi ne hetken kuluttua uudestaan. Hän ei nähnyt peilistä omaa kuvaansa, vaan tukevan siilitukkaisen pojan, jonka nenänpieleen oli ilmestymässä suuri punainen finni.

”Hei. Minä olen karsea poika. Asun peilin toisella puolella ja olen seurannut sinua. Olen yhtä yksin täällä Nurinkurinmaassa kuin sinä olet siellä toisella puolella. Mutta minä olen löytänyt taikareitin tavata sinua. Haluaisin kovin olla sinun ystäväsi, sillä minullakaan ei ole ystäviä”, karsea poika kuiskasi peilistä.

”Voi se olisi ihanaa. Minä en edes tiedä mitä ystävänä oleminen tarkoittaa”, karsea likka kuiskasi hämillään, ihmetellen tapahtunutta. Sen täytyi olla taikuutta.

”Me leikimme tästä lähin yhdessä. Minä autan sinua ja pidän huolen, ettei sinua enää satuteta. Sillä ystävä auttaa aina hädässä, ei hylkää, ei petä. Jos vain siis haluat...” karsea poika kuiskasi peilistä.

”Haluan. Haluan, että minullakin on ystävä”, karsea likka kuiskasi silmät tällä kertaa ilosta kosteina.

Hän oli karsea likka. Mutta nyt hän oli löytänyt toverikseen karsean pojan. Hymy karehti hänen huulillaan, kun hän ajatteli, ettei ollut enää yksin. Karsea poika katseli häntä hymyillen peilistä.

 Silloin Suski ilmestyi karsean likan taakse. Suski tönäisi tämän tahallaan pois tieltään, vilkaisten tyytyväisenä peiliin. Toiset tytöt matkivat johtajaansa, tönäisten karseaa likkaa. Mutta karsea likka ei sanonut mitään. Hän vain tuijotti hiljaa peiliin. Karsean likan käytös pelotti hieman toisia. Suski päätti tyttöjen johtajana vielä ”näpäyttää hävytöntä tynnyriä”.

”Et sinä siitä kaunistu vaikka kuinka tuijottaisit rotannaamaasi. Varo, ettei peili mene rikki. Ei peili kestä noin karseaa näkyä. Katso nyt tuolla kulmassa on halkeama, jonka rumuutesi aiheutti”, Suski kailotti ilkeästi, tietäen, että ope ei ollut enää ovella valvomassa.

Suskia ärsytti tavattomasti se, ettei karsea likka siirtänyt katsettaan pois peilistä, vaikka hän kuinka ivasi tätä. Hän jatkoi pilkkaa, yrittäen saada karsean likan huomion itselleen. Mutta karsea likka pysyi yhä hiljaa.

”Ehkä se tosiaan luulee, että peilikuva muuttuu, kun sitä tuijottelee riittävän kauan. Turha luulo. Kerran ruma on aina ruma hihii...tytöt tulkaa, juhlat alkavat! Kisataan siitä kuka jaksaa syödä suurimman palan täytekakkua!” Suski nauroi hieman teennäisesti. Sillä hän huomasi, ettei hänen pilkkansa kohde näyttänyt pahastuvan mistään. Se oli ärsyttävää. Suski jatkoikin pilkkanauruaan poistuessaan pukuhuoneesta, mutta se ei tuntunut hänestä enää yhtä kivalta. Toiset tytöt seurasivat johtajaansa, matkien tätä kuin pienet koiranpennut.

Karsea likka tuijotti edelleen peiliin. Toisten tyttöjen nauru ja pilkka eivät haitanneet häntä enää. Sillä tytöt olivat tönäisseet karseaa poikaa, eivät häntä. Ja karsea poika hymyili kuin mitään ei olisi tapahtunut, vinkaten silmäänsä hänelle.

”Sinä olet heille yhtä näkymätön kuin minä. He eivät voi vahingoittaa sinua, joten he eivät voi enää vahingoittaa minuakaan”, karsea likka sanoi hymyillen peilikuvalleen.

Karsea poika hymyili peilistä takaisin, eikä karsea likka tuntenut enää olevansa yksin. Hän oli saanut ystävän.

 

a la Suvi ©

Kommentit (0)

Seuraa 

Novelleja, mietelauseita, runoja, taidetta, koiruuksista, elämästä. Kaikennäköistä sekamelskaa ja tarinaa.

http://how-many-times.fi/

Kuinka monta kertaa... niminen webbisivustoni, 

jossa lisää mietelauseita parisuhteesta, elämästä ym yksinkertaisten, mutta myös paljon sanovien kuvien säestämänä.

(aiemmin http://howmanytimesblog.blogspot.fi/)