Tulit sitten taas.

Muistan ihmetelleeni ensimmäistä kertaa ala-asteikäisenä luokkakavereideni hehkutusta kevään ihanuudesta. Siitä, kuinka aurinko nousee aikaisemmin ja on niin ihanaa kun kevät tulee. Pohdiskelin monta vuotta yksin mielessäni kauniin, aurinkoisen kevätilman ja mieleni synkkyyden välistä ristiriitaa. Onneksi löysin aikanaan kohtalotovereita ja ilmiö sai selityksensä.

Tähän ikään on mahtunut jos jonkinlaisia keväitä. On ollut kiireisiä, hyviä keväitä, jolloin alakuloa ei ole ehtinyt juuri havaita, kun kesä on jo vienyt sen mennessään. Sitten on ollut niitä toisenlaisia, jolloin maalis-huhtikuu on tuntunut ikuisuudelta ja mieli juuttunut johonkin harmaan ja kuoleman välimaastoon. Ja olen unohtanut, että on kyse ohimenevästä ilmiöstä; vaikka kuinka kurkkua kuristaa niin kohta helpottaa.

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Ehkä, mutta voi se sitä myös poistaa. Ainakin tässä tapauksessa. On huojentavaa tietää, että kyseessä on vain valon määrän lisääntymisen aiheuttama kemiallinen "häiriö" aivoissa. Aivojen välittäjäainetuotanto ei pysy valon määrän muutoksen perässä ja se aiheuttaa masennusoireita. Oireita helpottaa siedätyshoito eli valossa oleskelu ja ulkoilu (ulkoliikunta!).

Tämän tiedon valossa kevätmasennukseen voi myös heittäytyä. Runoilijat, kirjailijat ja muut luovat sielut tietävät, että ahdistuksesta syntyvät parhaat riimit ja säkeet. Tummille tunteille antautuminen saattaa myös antaa arvokasta tietoa oman mielen salaisista sopukoista. Mitä asioita pitäisi ehkä käsitellä? Mitkä tunteet ovat jääneet huomioitta? Mitä korjattavaa omissa ihmissuhteissa on?

Synnytyskivusta sanotaan, että se on luovaa kipua. Sen pitäisi vaan antaa tulla ja tehdä tehtävänsä. Kaksi lasta maailmaan pukanneena allekirjoitan tuon täysin. Ehkä voisin suhtautua jokakeväiseen alakulooni samalla tavalla? Annan sen vaan tulla ja käytän sen antamat luovat voimat jonkin uuden synnyttämiseen ja tuuletan tummat tunteet pois.

Niin, että antaa tulla vaan. Runovihko on valmiina.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Työelämän oravanpyörästä riskiloikalla hypännyt 38-vuotias perheenäiti etsii itseään, vuotäröään, mielenrauhaa, elämän tarkoitusta ja vastausta kaikkeen. Tiskin, pyykin, imuroinnin, kelan ja työvoimatoimiston ristipaineessa ehtii miettimään monenlaista.

Kategoriat