Ovatko suomalaiset vihaisempia kuin ennen? Vai onko niin, että olemme olleet vihaisia ennenkin, mutta aiemmin tuo viha näkyi pienemmälle piirille? Esimerkiksi poliitikoille, julkkiksille ja toimittajille.

Julkisessa keskustelussa jollain tapaa vaikuttavat ihmiset ovat olleet (ja toki edelleen ovat) niitä, joita on haukuttu sähköpostien, kirjeiden ja puhelinsoittojen kautta. Somen myötä tuo viha on kuitenkin tullut näkyväksi kaikille ja alkanut suuntautua myös aivan tavallisiin ihmisiin.

Olen työskennellyt toimittajana reilut 10 vuotta ja saanut osani tuosta vihasta, vaikka suurimmaksi osaksi se onkin ollut melko maltillista. Minua on "vain" uhattu oikeustoimilla, haukuttu, vähätelty ja osaamistani on kyseenalaistettu.

Välillä olen miettinyt, miten epäkiitollinen ammattini onkaan. Mitä ikinä teenkin, teen aina väärin. Ja minä sentään kirjoitan pääasiassa kilteistä aiheista. Näkisittepä yhteiskunnan epäkohtiin tarttuville toimittajille suunnatut, henkilökohtaisuuksiin menevät palautteet. Toisinaan ne ovat niin absurdeja, ettei niille voi kuin nauraa.

Olen urani alkuaikoina työskennellyt myös moderaattorina. Facebook ja Twitter olivat tuolloin vasta alkutekijöissään, mutta vihapuhetta esiintyi keskustelupalstoilla reippaasti jo silloin. Auta armias, jos tuolloin deletoin jonkun julkaisukelvottoman tekstin. Osa keskustelijoista varmaankin kokeili vain kepillä jäätä, mutta osa käytti yllättävän paljon aikaa suoltamalla ala-arvoisuuksiin meneviä kommentteja moderaattorille eli minulle. En siltikään nähnyt syytä julkaista ihmisyyteen kohdistettuja loukkauksia, keksittyjä totuuksia tai epäilyjä esimerkiksi tiettyjen poliitikkojen seksuaalisesta suuntautumisesta.

Nettiystäväni Emmi Nuorgam sai eilen vihapuhevyöryn niskaansa, kun hän ihmetteli blogissaan Anttilan lelukatalogin sukupuolittunutta kirjoitustyyliä. Iltalehti nosti aiheen nettisivuilleen, haastatteli Anttila Oy:n markkinointi- ja verkkokauppajohtajaa, joka pyysi kömmähdystä anteeksi.

Emmin esiin nostama aihe, tyttöjen ja poikien lelut, räjäytti kuitenkin someraivon. Asiasta käytiin eri foorumeilla aivan asiallista keskustelua, joka pysyi itse aiheessa. Silti sadat, mahdollisesti tuhannet vihaiset suomalaiset kävivät suoraan Emmin kimppuun, koska heidän mielestään hänen mielipiteensä oli väärä. Blogin keskusteluosio on sittemmin suljettu, ymmärrätte varmaan miksi.

Someraivo on huolestuttava asia silloin, kun se kohdistuu yksilöön ja menee henkilökohtaisuuksiin. Toimittajan roolin kautta haukut on helpompi ottaa vastaan, koska ne kohdistuvat ammattiminään. Toimittaja voi turvautua kollegoihinsa ja tarvittaessa myös lakimiehen apuun.

Yksityiselämästään kertovalla bloggaajalla, joka kirjoittaa avoimesti omasta elämästään, tällaista turvaverkkoa ei ole. Hän jää vihapuheen keskelle yksin. Emmi on ammattiviestijä, mutta bloggaajissa on paljon myös aivan tavallisia ihmisiä, joita vihapuhe tosissaan satuttaa.

Uuninpankkopoika-blogia pitävällä juristi Saku Timosella on lietsojista oma mielipiteensä. "Ne, jotka uhkauksia lähettelevät, ovat reppanamiehiä. He uhkailevat naisia, eivät aikuisia miehiä, jotka ovat juristeja", hän on kertonut Me Naisille.

Mietin itsekin ennen blogini perustamista jaksanko altistaa itseni mahdolliselle arvostelulle ja panettelulle. Perustellun kritiikin kyllä kestän, mutta kestäisinkö silmittömän ja järjettömän raivon, joka saattaa iskeä täysin odottamatta? Asiaa mietittyäni totesin, että kyllä kestän. Elämääni ovat koetelleet rankemmatkin asiat kuin mahdolliset anonyymit trollailijat.

Oma veikkaukseni on, että suomalaisen vihapuheen takana on useimmiten kateus. Menestys vetää aina puoleensa paitsi kannattajia, myös kateutta. Tosimenestyjä ei kuitenkaan anna tämän lannistaa.

Olen työni puolesta tavannut paljon menestyneitä ihmisiä. Heitä kaikkia yhdistää yksi piirre: He ovat saavuttaneet asemansa kovalla työllä. Se on vaatinut monien vastoinkäymisten voittamista, perusteettoman kritiikin ja arvosteluvyöryn kohtaamista ja jatkuvaa uskoa omaan tekemiseen epäilijöistä välittämättä. Nämä menestyjät eivät ole antaneet kateellisten ihmisten lannistaa. Siksi he ovat saavuttaneet sen, mitä halusivatkin.

Emmi näki maailmassa epäkohdan, tarttui siihen ja toimi. Näin hän osaltaan muutti maailmaa. Nettiraivo Emmiä kohtaan räjähti, mutta mitä sitten? Tuskinpa kukaan noista huutelijoista on saanut elämässään senkään vertaan aikaa kuin Emmi nyt.

Kommentit (2)

Kiitos itsellesi! Seuraan mielenkiinnolla myös sinun blogisi kommenttiosiota, koska aihepiiri on niin tunteita herättävä. Hienosti olet homman tähän mennessä hoitanut! Onneksi nettikeskusteluissa on myös hyvät puolensa, jotka parhaimmillaan laajentavat omaa maailmankuvaa, tarjoavat vertaistukea ja tietoa. Huutelijat ovat siitä kaikesta lopulta aika pieni hinta.

Voi kiesus... Emmi oli tosiaan sulkenut keskusteluosionsa, mutta kävin järkyttymässä tuosta keskustelun tasosta Iltalehden sivuilla. Siis itse asiasta voi ja saa olla mitä mieltä vain, mutta tuollainen suoranainen solvaaminen osoittaa kyllä hyvin, HYVIN rajoittunutta argumentoinnin kykyä ja itsetuntoa. Tsempit Emmille ja kiitos tästä postauksesta sinulle.

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat