Olemme juhlineet viimeiset kaksi päivää tyttäreni 1-vuotispäiviä. Ensimmäisenä päivänä vieraiksi kutsuttiin sukulaiset, toisena päivänä meidän vanhempien kavereita lapsilla ja ilman. Olipas muuten huippua!

Voin suositella tällaista kahden päivän juhlimismetodia, sillä järjestelyt hoituivat lähes yksien juhlien vaivalla. Omat lapsemme (ja miksei myös me aikuiset) jaksoivat juhlia paremmin, kun aisti-ilotulitus oli jaettu useampaan osaan. Kahden päivän juhlat mahdollistivat myös sen, että me vanhemmat ehdimme edes vähän enemmän vaihtaa kuulumisia vieraiden kanssa, kun asunnossamme oli "vain" parisenkymmentä tyyppiä kerrallaan.

Minulle tyttäreni ensimmäiset syntymäpäivät olivat myös helpotuksen huokaus. Joillekin vanhemmille vauva-aika on auvoisaa ja ihanaa, mutta minusta äitiys on palkitsevampaa hieman isompien lasten kanssa.

vauvastataaperoksi
vauvastataaperoksi

Tämän toisen vauvavuoden alussa etsin kokeneempien äitien blogeista epätoivoisesti vastausta siihen, milloin elämä kahden lapsen kanssa helpottaa. Vastaus taisi olla siinä vuoden paikkeilla, mikä tuntui parin kuukauden ikäisen vauvan ja juuri kolme vuotta täyttäneen pojan kanssa ikuisuudelta.

Vaikka minulla oli kokemusta jo yhden lapsen kasvamisesta ja vaikka järjellä tiesin, että lapsi todellakin kehittyy ja oppii asioita, kahden kanssa hommaan piti opetella uusi mutka. Yhden lapsen kanssa omia lepohetkiä pystyi varastamaan helpommin, mutta kahden kanssa vähintään toinen oli aina hereillä. Myös öisin. Tuntui, etten saa olla sekuntiakaan rauhassa.

Mutta nyt, tyttäreni täytettyä vuoden ja poikani muutaman kuukauden päästä neljä vuotta, voin sanoa samaa kuin kokeneemmat äidit. Kyllä se helpottaa.

Lapset viihtyvät hetkittäin sekä itsekseen että toistensa kanssa. Päivissä on melko selkeä rutiini ja yötkin menevät ainakin toisinaan jo ihan mukavasti. Helpotusta tuo myös se, että vuodessa olen oppinut tuntemaan tyttäreni ja löytämään keinot, millä saan hänet rauhoitettua, nukutettua ja syötettyä.

Myös lapset ovat oppineet tulemaan paremmin toimeen keskenään. Isoveljen kanssa on alkanut löytyä enemmän yhteisiä nauruhetkiä, eikä pelkkää sun lelu on mun lelu ja toisin päin -riitelyä. Jos isoveljen maailma järkkyikin peruuttamattomasti silloin, kun pikkusisko muutti kotiin, nyt se järkkyisi, jos pikkusiskoa ei olisikaan.

IMG_0004
IMG_0004

Minäkin pääsen jo hetkittäin poistumaan kotoa ilman huonoa omaatuntoa. Voin olla useamman tunnin omilla menoillani, eikä kenenkään maailma kaadu. Olen löytänyt tavan ladata akkuja sekä itsekseni että lasten kanssa. Energiani ei enää kulu siihen, että olen joka hetki tuntosarvet pystyssä valmiina selvittämään, mikä pienempää tai isompaa lasta tällä kertaa harmittaa.

Tietenkin tiedän myös, että tämän kaiken sanominen saattaa heilauttaa koko arkemme ylösalaisin. Äitiyteen kun tuntuu kuuluvan se, että kun kuvittelee homman olevan hallussa, tapahtuu jotain ihan kamalaa. Kohta meille varmaan iskee vähintään vesirokko, tuhkarokko, lavantauti ja paiserutto. Siksi en sanokaan, että "ehkä tämä tästä". Sanon vain, että kiitos.

Kommentit (4)

jennilee

Kiitos tästä! Päädyin tänne puutalobabyn kommenttiboksista. Itse tässä toista lasta odotellessa iskee jos jonkinlaista paniikkia, ikäeroa meillä on tulossa juurikin tuo vähän alle 3v. Pitää palata tähän(kin) postaukseen sitten jos vauva-aikana meinaa angsti nostaa päätään. Ja muistaa olla armollinen itselleen esimerkiksi juuri tuossa lapsen tarpeiden tuntemisessa, niinhän se menee että uuteen ihmiseen tutustuminen vie aikaa aina.

Moi jennilee, kiva kun löysit tänne!

Voin lohduttaa, että vaikka arki kahden lapsen kanssa tuntuisikin joskus vaikealta, arki pienen vauvan kanssa tuntuu toisella kertaa tosi paljon helpommalta. Toki se riippuu vauvastakin, mutta silti uskon, ettei toisella kertaa kaikki energia kulu pelkkään perusasioiden opetteluun ja omaan sisäiseen "apua, olen äiti" -kaaokseen. Oikeastaan tuntuu, että löysin itseni äitinä kunnolla vasta tämän toisen lapsen kohdalla, ja se on tosi palkitseva tunne!

Oikein kovasti tsemppiä sinulle loppuraskauteen ja uuteen elämänvaiheeseen sen jälkeen! Jos minä ja Puutalobaby ollaan selvitty, selviät sinäkin :)

Löysin vasta blogisi ja olen jo ihan fani! Tämä postaus osui ja upposi, sillä meillä käydään tiukkaa debattia toisen lapsen mahdollisuudesta. Mä uskon meidän selviävän toisestakin vauvavuodesta, kun taas mies pelkää, että toinen lapsi "pilaa" kaiken kivan, mikä meillä nyt on. Sain taas vähän uskoa siihen, että kahdenkin pienen lapsen kanssa voi elää, ja jopa varsin onnellisesti :)

Moi Karoliina, vai että ihan fani oot jo, kiitos! Sen verran kun blogiasi ehdin kurkata niin teillähän on kokemusta useammasta lapsesta, vaikka ilmeisesti miehesi lapset ovat jonkun verran isompia? Eli tehän pärjäätte jo.

Voin kertoa, että olin juuri tänään lounaalla ravintolassa kaverini ja hänen lastensa kanssa: meitä oli kaksi aikuista, kaksi 1-vuotiasta ja kaksi 3-vuotiasta, ja kaikki saivat syötyä! Kyllähän siinä tietty vilskettä oli kun joku karkasi, joku löi päänsä jne. Mutta kokonaisuudessaan pärjäsimme oikein mukavasti :)

En ihan allekirjoita sitä, että kaksi menee siinä missä yksikin, koska ei mene. Kyllä siinä hommaa riittää. Mutta toisaalta, ainakin nyt kun akuutein vaihe on (toivottavasti) ohitettu, on tämä välillä jo varsin mukavaa. Tekisi melkein mieli sanoa, että suosittelen ;)

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat