Huvitan itseäni aina välillä sitä mielikuvalla, joka ulkopuolisilla tuntuu naistenlehtitoimittajan työstä olevan. Hengailua julkkisten kanssa, skumppaa ja kynsien lakkailua, just joo. Oikeasti tämä homma on hiki hatussa naputtamista, sähköposteihin vastaamista, puhelimessa roikkumista, palaverointia ja deadlinea toisensa perään. Niinpä päätin, että esittelen teille yhden työpäiväni sisällön, sittenpähän näette.

Paitsi että kävikin niin, että valitsemani päivä sisälsi vahingossa juuri sitä skumppaa ja julkkishengailua. Hups. Joudun siis jo heti kättelyssä perumaan sanani.

Aamuni alkoi The 69 Eyes -yhtyeen laulajan Jyrki Linnankiven haastattelulla Me Naisiin. Jyrki oli tulossa matkailuaiheiseen lehtijuttuun, koska hän on innokas reissaaja ja julkaissut keväällä aiheesta Kulkurin valssi -kirjan. (Jutun löydät lehden uusimmasta numerosta 22/2017.) Jyrki vinkkasi etukäteen olevansa museoiden suurkuluttaja, joten päädyimme ottamaan kuvat ja tekemään haastattelun Ateneumin taidemuseossa. Oli muuten huippua hengailla suomiklassikoiden keskellä!

Erilaisten ihmisten tapaaminen on työssäni ehdottomasti parasta. Saan jutella ihmisten kanssa, jotka elävät ihan erilaista elämää kuin minä. Kolmekymppistä perheenäitiä ja pitkän linjan rokkikukkoa ei ensinäkemältä yhdistä kovin moni asia, mutta silti huomasin ahmaisevani Jyrkin kirjan ja kuuntelevani innokkaana hänen tarinoitaan. Olen joskus kuullut sanan ihmis-ihminen, ja se kyllä kuvaa minua hyvin. Toiset ihmiset kiinnostavat minua loputtomasti.

Myönnän myös eläväni julkkiskuplassa. Haastattelen aika paljon työnsä puolesta esillä olevia tyyppejä, enkä aina tule ajatelleeksi, miten erikoiselta omakin työni saattaa ulkopuolisen silmissä näyttää. Se, mikä on minulle normaalia, on jollekin muulle joko kauhistus tai ihastus.

Moni Jyrkin faneistakin olisi varmaan kernaasti vaihtanut paikkaa kanssani. Pisteet joka tapauksessa kaikin puolin symppikselle supliikkimiehelle! (Onkohan rockmuusikkoa sopivaa luonnehtia näin?)

Seuraavaksi hurautin metrolla toimitukseen ja pidin lounastauon. Yhdessä kollegani kanssa söimme salaatit ja höpöttelimme niitä näitä. Tauon jälkeen lukaisin läpi parit printit taiteituista lehtijutuistani, jotka olivat menossa painoon. Seuraavaan numeroon oli menossa minulta kaksi isoa juttua, ja halusin omalta osaltani tarkistaa, että niissä oli kaikki kunnossa.

Hieman yllättäen toimituspäällikkö tuli nykäisemään minua hihasta. Hän pyysi minua kirjoittamaan lyhyen Tätä mietin -kolumnin seuraavaan lehteen. Juttu piti saada valmiiksi tänään, sillä seuraavana päivänä oli vapaapäivä. Toimittaja, jolla piti olla jutun kirjoitusvuoro, olikin työllistettynä toisaalla. No, mikäpä siinä, minulla oli onneksi aihe mietittynä etukäteen.

Reilun tunnin naputussession jälkeen kolumni oli valmis. Tästä täytyy kyllä kiittää bloggaamista. Joskus olen ollut hurjan varovainen omien mielipiteideni julkisessa kertomisessa, mutta bloggaaminen on madaltanut omaa henkistä rimaani.

Pling, sähköposti kilahtaa. Kutsussa lukee: osallistu skumppatestiin. Kollega on kipaissut Alkosta alle kahdeksan euroa maksavia skumppapulloja ja ne pitäisi arvostella porukalla. No hitsi, tähän kyllä osallistun!

Tosin olemme aivan liian tunnollisia työntekijöitä ja välttelemme humalaa maistelemalla vain pieniä siemauksia per lasi.

Skumppatestin jälkeen ei tee enää mieli aloittaa uuden jutun kirjoittamista, vaikka varmaan pitäisi. Päädyn hoitamaan muita juoksevia asioita, kuten vastailemaan sähköposteihin.

Sitten onkin päivä pulkassa. Tämä oli kyllä omasta mielestäni erittäin kiva ja kepeä työpäivä. Mitäs te tykkäsitte?

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat