"Mikä sua vaivaa? Maalailet ja paisuttelet asioita kymmenkertaisiksi ja teet yksinkertaisista jutuista ihan mahdottomia”, mieheni tuhahti minulle.

"No kun mä oon nainen!" huudahdin stressattuani tuntitolkulla jotain asiaa, jonka aiheuttajaa en enää edes muista.

Mieheni on taitava arvioimaan asioita selkeästi ja yksinkertaisesti. Minun ajatukseni sen sijaan poukkoilevat sinne tänne ja vetävät johtopäätöksiä paikkoihin, missä niitä ei edes ole. Putkiaivojen ja tippaleipäaivojen ero, tiedättehän.

Jos mieheni tarvitsee jotain, hän marssii kauppaan ja ostaa sen. Jos minä tarvitsen jotain, selaan läpi nettisivuja, käyn kaupoissa etsimässä tarvitsemaani, pohdin tavaran tuotantoprosessin eettisiä taustoja ja kyttään seuraavaa mahdollista alennusmyyntiä. Jos sopivaa ostosta ei tunnu löytyvän, lopulta kenties unohdan koko asian.

Mitenköhän sen oman päänsisäisen poukkoilijan ja ylianalysoijan saisi välillä hiljennettyä? Tiedän varsin hyvin, että kulutan turhaan voimiani pohtimalla asioiden taustoja ihan liikaa. Ei ole mitään järkeä yrittää miettiä jonkin tapahtuman kaikkia mahdollisia puolia, koska lopulta kaikki yleensä menee paljon yksinkertaisemmin kuin oletin.

Muutama piuha irrallaan? Suurin piirtein tältä ajatuskulkuni välillä näyttävät.
Muutama piuha irrallaan? Suurin piirtein tältä ajatuskulkuni välillä näyttävät.

Muutama piuha irrallaan? Suurin piirtein tältä ajatuskulkuni välillä näyttävät.

Kadehdin niitä, jotka osaavat tuosta noin vain rauhoittaa itsensä ja hiljentää päänsisäisen kuhinansa. Ei ole ihme, että mindfullness, jooga ja ties mitkä yksisarvishoidot ovat tällä hetkellä kuumaa kamaa. Kukapa ei haluaisi tuntea oloaan rauhalliseksi ja seestyneeksi epämääräisen poukkoilun sijaan.

En taida kuitenkaan olla pomppivien ajatuksieni kanssa täysin yksin. Tuttujen äitien Facebook-ryhmässä kun juuri pohdittiin palosuunnitelmaa ja mitä tehdä, jos sattuisi tulipalo. Mitä tavaroita kannattaisi äkkiä napata mukaan, missä kengissä tulisi vähiten kylmä, mikä reitti olisi hyvä, kehtaako yöpuvussa juosta naapuriin…

Päätinpä kysyä myös mieheltäni, mitä hän tekisi, jos kotitalomme syttyisi palamaan. Vastaus kuului: ”Menisin ulos.”

Kommentit (2)

No se olisi varmasti se fiksuin vaihtoehto! Kyllä minäkin tosipaikan tullessa olen viilipytty, mutta sekoilen sitten vähemmän tärkeinä hetkinä senkin edestä ;)

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat