kello6
kello6

Meillä on viimeiset nelisen vuotta herätty aamulla klo 6. Joskus usein aiemmin, joskus harvoin myöhemmin. Pääsääntöisesti klo 6 on kuitenkin aika, kun vähintään jompi kumpi lapsista päättää, että nyt on aamu.

Esikoisen kanssa tämä oli järkytys. Täytyyhän lapsi saada nukkumaan pidempään, ajattelin. Tai oikeammin: täytyyhän minun saada nukkua pidempään. Jotenkin sitä luuli, että äitiyslomalla olisi aikaa kölliä, nukkua aamuisin pitkään ja ottaa iisisti. Hah.

Puolentoista vuoden kotonaolon jälkeen palasin töihin ja mies jäi vielä puoleksi vuodeksi hoitovapaalle. Silloin aamukuuden herätykset eivät niin harmittaneet, sainhan viettää jo ennen töitä ylimääräistä laatuaikaa lapsen kanssa. Samalla annoin aamu-unisen isän nukkua siihen asti, että lähdin töihin n. klo 8.

Kun päiväkotiarki esikoisen kanssa alkoi, kuuden herätyksistä tuli hyvä puoli esiin. Eipä tarvinnut repiä aamuvirkkua lasta juuri koskaan ylös sängystä. Aamuisin ei myöskään tullut kiire, kun valmistautumiseen oli jopa pari tuntia aikaa. Helpot ruuhkavuosiaamut olivat ehdottomasti paras puoli aikaisin heräävän lapsen vanhempana.

Ennen lapsia en juonut kahvia. Esikoisen kanssa aloin juoda erikoiskahveja. Nykyään juon jo sitä ihan tavallista.
Ennen lapsia en juonut kahvia. Esikoisen kanssa aloin juoda erikoiskahveja. Nykyään juon jo sitä ihan tavallista.

Ennen lapsia en juonut kahvia. Esikoisen kanssa aloin juoda erikoiskahveja. Nykyään juon jo sitä ihan tavallista.

Kun kuopus sitten syntyi, toivoin ihan tosissani, että saisin toisella kerralla hieman parempiunisen tapauksen. Noh, enpä saanut. Ensimmäisen vuotensa tytär pärjäsi niin vähillä unilla, etten ymmärrä miten se oli mahdollista. Itse olin kuulemma vauvana samanlainen. Karman laki ja silleen.

Ärsyttävintä aikaisissa aamuherätyksissä kahden lapsen kanssa on ollut se, että he heräävät poikkeuksetta eri aikaan. Juuri sillä kerralla, kun toinen nukkua posottaisi kahdeksaan, toinen onkin pirtsakkana pystyssä klo 5.30. Ja seuraavana aamuna toisin päin. Pahimpina väsymyskausina ja kymmenien yöherätysten jälkeen en tiennyt aamuisin itkeäkö vai nauraa. Mutta siitäkin on toistaiseksi selvitty.

Tällä hetkellä aikaiset aamut tuntuvat yllättävän helpoilta. Suuri vaikutus on varmasti valolla. On älyttömän paljon helpompaa nousta, kun pimennysverhon takaa pilkistää valoa eikä sysimustaa pimeyttä. Merkittävää on sekin, että kuopus nukkuu jo aika usein läpi yön. Ja se, että minä menen kiltisti aikaisin nukkumaan.

Ensi yönä kelloja käännetään tunnilla eteenpäin. Meidän perheellemme se tarkoittaa jotain hienoa: nousemme virallisesti vasta klo 7! Se tuntuu jo pelkkänä ajatuksena lähes unelmalta. Hassuja ovat lapsiperheen ilot.

Onko siellä muita aamuvirkkuja tai aamukukkujien vanhempia?

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat