Puhutaanpa vaihteeksi vanhemmuudesta miesten näkökulmasta, näin isänpäivän jälkimainingeissa. Pikku hiljaa isät ovat jäämässä entistä enemmän perhe- ja hoitovapaille lastensa kanssa. Toistaiseksi luvut ovat kuitenkin pieniä, sillä hoitovapaata käyttää alle viisi prosenttia isistä.

Kun isät pääsevät julkisuudessa puhumaan lapsen hoitamisesta kotona, artikkelit ovat poikkeuksessa positiivisia, kuten tämä teksti. Jos isä pääsee mediassa ääneen, hän yleensä kertoo, miten hienoa oman lapsen hoitaminen kotona on. Olen luonnollisesti ilahtunut, että tällaista sanomaa välitetään. Silti minua häiritsee, että isät esitetään haastatteluissa poikkeuksetta onnellisina.

En usko, että tämä voi olla koko totuus. Ihan varmasti on olemassa niitäkin isiä, jotka eivät hoitovapaasta nauti tai nauttineet. Onhan sellaisia äitejäkin. Tulikin mieleeni, onko miehillä oikeus sanoa sellaista? Saako isi todeta, että tämä ei sittenkään ollut minun juttuni, että kotielämä hajotti ja masensi? Vai tietääkö isä sen jo ennalta, eikä siksi edes kokeile kotiinjäämistä?

Olen kerran tavannut isän, joka oli ollut hoitovapaalla, mutta inhonnut sitä. Hän kertoi kokemuksen olleen kamala. Perheeseen oli toinen lapsi tuloillaan, mutta isä ei aikonut enää missään nimessä jäädä kotiin toiste. Hän ei halunnut eritellä, miksi hoitovapaalla oli niin rankkaa. Hänestä kuitenkin näki, että kokemus oli jättänyt arpensa.

Toinen puolituttu isä jäi perhevapaalle lapsen ollessa kolmen kuukauden ikäinen. Hänkään ei nauttinut tuosta ajasta. Vaikeinta oli yksinäisyys. Vaikka isä kävi perhekerhossa ja muskarissa vauvan kanssa, muita miehiä paikalla ei noin pienen vauvan kanssa ollut. Äiteihin tutustuminen tuntui hänestä myös vaikealta, koska imetys- ja synnytyskeskusteluihin oli hankalaa osallistua. Olo helpotti vasta, kun hän palasi takaisin töihin.

tireddad
tireddad

Äidit osaavat (ainakin luotettavan äitikaverin kanssa) purkaa äitiyden paineita puhumalla keskenään homman rankkuudesta. En tiedä mahtuuko mielikuviimme koti-isästä sellaista puolta. Fakta kuitenkin on, että välillä päivät toistavat itseään, lapset raivoavat ja koko touhu tympäisee. Ihan sama kumpi sukupuoli siellä kotona on.

Näillä pohdinnoilla ei ole kuitenkaan tarkoitus pelästyttää ketään tai sanoa, että isien kotiinjääminen olisi huono juttu. Päin vastoin. Meidän perheemme nimenomaan liittyy koti-isyyden kehujien kuoroon, sillä mieheni vietti aikanaan puoli vuotta kotona esikoisen kanssa. Kokemus oli sen verran mahtava ihan koko perheen kannalta, että hän olisi valmis hommaan uudestaankin.

Se, minkä takia kuitenkin toivoisin näkeväni julkisessa keskustelussa joskus myös väsyneiden isien tarinoita, johtaa lopulta juurensa tasa-arvoon. Kotiinjäävä isä kun nähdään edelleen sankari-isänä, joka pystyy mihin vain. Minullekin sanottiin, että mieheni ansaitsisi koti-isyydestään mitalin. Toki rankasta työstä kuuluukin saada arvostusta. Mutta jos miehelleni annettaisiin mitali, silloin se pitäisi antaa minullekin.

Tasa-arvon kannalta olisi hienoa, ettei isien hoitovapaata romantisoitaisi liiaksi. Uskon, että väsyneiden isien tarinat sankaritarinoiden rinnalla loisivat vanhemmuudesta hitusen realistisempaa kuvaa. Silloin kummankaan sukupuolen ei tarvitsisi yrittää olla sankari, vaan ihan normaali.

Kommentit (9)

Ihan totta. Toiset vain viihtyvät kotona paremmin kuin toiset. Meillä mies on pojan kanssa kotona paljon, sillä lapsi on 15pv/kk hoidossa ja mies pääsääntöisesti kotona. Tekee keikkatyötä yms. eli on sitten välistä pois kotoa päiviä/viikkoja.
Itse taas halusin palata töihin äitiysloman loputtua, sillä pää meinasi vaan levetä kotona olemiseen (plus sain silloin niin hyvän tarjouksen, etten voinut kieltäytyä). Tein puolitoista vuotta töitä vajaalla työviikolla, ensin puolipäiväisenä, sitten 4pv/vko.

Suoraan sanottuna mua vituttaa se, että miestä pitäisi kiittää ja suitsuttaa joka saamarin astianpesukoneen tyhjennyksestä ja vessan pesusta. Ei tarvitse, ne on senkin hommia yhtä paljon kuin kotona asuvan toisenkin osapuolen. Kiitosta kotona olemisesta ja jaksamisesta voi antaa kaikille sukupuolille yhtälailla, ei siinä toinen ole toista sankarillisempi.

On kyllä kivaa, että olette molemmat pystyneet olemaan pojan kanssa välillä arkipäiviä myös kotona. Se on aikamoista luksusta ja helpottaa kovasti arjen pyöritystä. Tai näin ainakin oletan, itse kun en ole nelipäiväistä työviikkoa kokeillut.

Ja ymmärrän kyllä vitutuksesi, että mies olisi muka ansainnut samoista kotihommista jotenkin enemmän suitsutusta kuin nainen. Ei ole. Mutta toisaalta, voihan sille kumppanille kuitenkin huikata kiitokset, kun pyykit tms. on hoidettu. Se on aika pieni hinta siitä, että ne tulevat tehdyksi. Toivottavasti myös mies tajuaa kiittää sinua, kun olet tehnyt saman!

Ehdottomasti uskon, että aika on merkittävä tekijä tuossa "kyllästymisessä". Tai olisiko se kyllästyminen enemmänkin sitä, että mies tai nainen alkaa pikkuhiljaa kaivata aikuiskontakteja, itsensä toteuttamista ja haasteita? Tietenkin lastenhoitokin on tätä kaikkea, mutta on myös ihan luonnollista, että aikuinen alkaa jossain vaiheessa haluta elämältä muutakin. Silloin tämä toivottavasti perheessä järjestyy tavalla tai toisella, koski se sitten isää tai äitiä.

Ja tosiaan oleellista tuossa kotona viihtymisessä on myös lapsen tai lasten ikä. On aivan eri juttu hoitaa vauvaa kuin vaikka 2-vuotiasta, jolla on jo säännöllinen päivärytmi ja jolta voi vaikka ihan itseltään kysyä, miksi itket. Mutta kaikkea ei voi saada. Jos nyt lähtökohtaisesti saataisiin halukkaille miehille parempia mahdollisuuksia kokeilla kotielämää, se olisi jo itsessään tosi jees.

LauraEm.

Voi jeesus miten johdonmukanen kommentti, toivottavasti se ajatus kaivautuu sieltä jostain läpi... :D

LauraEm.

Mä oon miettinyt tätä kans. Kotihoidontuen jakamiseen liittyvissäkin keskusteluissa tuodaan usein esiin se, että mikä ihmeen isä ei haluais olla lasten kanssa kotona, kaikkihan nyt omia lapsiaan haluaa kotona hoitaa, kyllä kunnon isän pitäis olla vaan ilonen että voi/saa olla hoitovapaalla. Ai että et viihdy siellä, no miks teit lapsia jos et jaksa niitä hoitaa. Hmm, alkaa kuulostaa jotenkin tutulta... siis kyllähän äidit jaksaa hoitaa! Kaikki äidit nauttii lastenhoitamisesta kotona!

Mutta mä luulen, että pääpointti noissa kommenteissa on aika. Jos isä on hoitovapaalla muutaman kuukauden, max puoli vuotta, tai ehkä vaan jopa isäkuukauden ajan ja sillonkin äidin kanssa yhtä aikaa. Niin onko sekin aika jo karseeta ja tylsää ja inhottavaa? Mäkin ehkä ihmettelisin, jos jo muutamassa kuukaudessa kyllästyy lapsiarkeen, siis niin että se ois ihan "ei IKINÄ enää" -fiiliksiä. Kyllä joku varmaan siis kyllästyykin, mutta kuvittelisin että niin lyhyen ajan selviää, oli kyseessä sitten isä tai äiti. Mut siis kuitenkin, että jos isä(t) on kotona lyhyen aikaa ja äiti(t) helposti kaks-kolme vuotta, niin sillon ehkä ymmärrän helpommin sen että äitien suusta kuulee sitä kotiarjen tylsyyttä ja yksinäisyyttä.

Eli ite en aattele että nimenomaan miesten pitäis olla onnesta piukeena koti-isänä ollessaan, mut pitkittyessään se "inhotus" on ymmärrettävää.

Joo, pehmitä ihmeessä! Olisi huippua kuulla mitä miehelläsi olisi tähän asiaan sanottavana. Jos hän suostuu, linkkaathan tänne sitten tuon tekstin niin asiasta täällä kiinnostuneet löytävät sen?

Hep, meidän perheessä nousee käsi! Mutta pakko myöntää, että en ole tullut ajatelleeksi asiaa tästä näkökulmasta - suostuisikohan mies vieraskirjoittajaksi? Alan pehmittää!

Kotityöt noin yleensä taitavat olla joka perheessä asia, joiden tekemisestä ei olla yhtä mieltä. Jotkuthan tekevät niistä ihan excel-taulukoitakin. Itselle se tapa tuntuisi turhan työläältä. Meillä on onneksi lapsi, joka tykkää kovasti kotitöiden tekemisestä, joten lapsen leikityksen ja kotitöiden tekemisen saa hoidettua samaan aikaan. Problem solved!

Joo kyllä meillä on ihan käyty keskustelu, että peruskotitöistä ei kiitetä vaan ne on molemman vastuulla. Toki jos mies on hoksannut tehdä jotain ilman eri kehoitusta tai ääneen pohdintaa, niin sitten saatan kyllä mainita asiasta positiiviseen sävyyn. Mutta ei, en minä saa kiitosta mistään yksittäisestä teosta, yleisesti toki.

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat