Pinkki on lempivärini. Samalla se on myös väreistä arvolatautunein. Sitä voi tietyissä tilanteissa, esimerkiksi vapaa-ajalla, käyttää melko vapaasti, mutta entäpä silloin, kun on kyse bisneksestä?

Väitän, että tietynsävyiseen vaaleanpunaiseen pukeutuvaa naista pidetään stereotyyppisesti vähän tyhmänä. Jopa halpana. Ja minusta se on ihan hullua. Mitä ihmeen tekemistä värillä on sen kanssa, mitä naisen mielessä liikkuu? Miksi hänet pitää arvottaa sen perusteella, että hänen vaatteissaan on tätä yhtä tiettyä väriä?

Jos nainen on pukeutunut pinkiksi, hänen ulkonäköönsä puututaan helposti. Tehostevärinä pinkki tunnutaan sallivan, mutta jos sitä onkin normaalia enemmän, nainen halutaan palauttaa ruotuun. Älä sinä tyttö yritä täällä muiden silmille pomppia, etkö ymmärrä paikkaasi? Pinkki väri provosoi ja ilmeisesti siksi pelottaa.

Minä tunnen oloni hyväksi pinkinvärisissä vaatteissa. Mutta jos olen liikkunut ihmisten ilmoilla räikeän pinkkinä, normaalisti tuppisuiset suomalaiset ovatkin alkaneet kommentoida ulkonäköäni. Aika usein minulta on kysytty, olenko menossa polttareihin. Moni on kehunut rohkeaksi ja myöntänyt, ettei itsellä olisi pokkaa pukeutua niin. Eikä tarvitsekaan. Kyllä minäkin haluan välillä kulkea kaupungilla harmaaseen massaan sekoittuneena. Välillä taas en.

Vaatteiden perusteella teemme nopeasti oletuksia toisistamme, eivätkä ne aina ole pelkästään positiivisia. Olenkin kuullut pukeutumisestani ilkeitä kommentteja suoraan päin naamaa. Kun olin meikannut silmäni pinkillä luomivärillä, vanhempi nainen kaupungilla huomautti minulle, että tuollaista luomiväriä käyttävät vain maksulliset naiset. Minulle on myös avuliaasti kerrottu, että pinkki on pikkutyttöjen väri.

Pahempia ovat silti ne, jotka ilkeilevät salakavalammin. Kun päälläni oli pinkki kimalletoppi juhlissa, eräs vieras totesi isolle ryhmälle muun keskustelun lomassa, että paljetit näyttävät halvoilta. Tunsin oloni norsuksi posliinikaupassa mustien vaatteiden keskellä, vaikken aiemmin ollut kiinnittänyt muiden pukeutumiseen sen kummempaa huomiota.

Haluaisin sanoa, etten välitä siitä, mitä vaatteistani ajatellaan, mutta ei se silti kivalta tunnu. En käytä pinkkiä siksi, että haluaisin hyökätä muiden silmille. Käytän sitä siksi, että tulen siitä iloiseksi. En loukatakseni muita tai tarkoituksella tyhmentääkseni itseäni.

Onneksi pinkki-intoilijoille on olemassa esikuva, jota seurata. Olkoonkin, että hän on fiktiivinen henkilö. Jos olette nähneet elokuvan Blondin kosto, tiedätte mistä puhun. Reese Witherspoonin esittämä Elle Woods (kuvassa) on ihan paras henkilöhahmo. Samaan aikaan pinkki ja fiksu, eikä häntä niin vain lannisteta. Jos kaipaat piristävää, voimauttavaa ja samalla iloisen höpsöä naiskomediaa, suosittelen!

Viime vuosina pukeutumisestani on kuitenkin käytännön sanelemana karsiutunut paljon pinkkiä pois. Lasten kanssa valitsen mieluummin vaatteet, joissa pystyn remuamaan sateessa ja paisteessa, eikä sellaisia vaatteita pinkkinä ole kovin helppo löytää. Suomalainen luottaa mieluummin mustaan ja murreväreihin, eikä siinä mitään pahaa olekaan, jos niissä parhaiten viihtyy.

Haluan nimittäin ajatella, että oli kyseessä väri kuin väri, se on lopulta vain ulkokuorta.

Kommentit (4)

Meri

Järkyttäviä kommentteja olet saanut! Mikä ihme saa ihmisen aukaisemaan suunsa ja päästämään sieltä ulos sellaisia juttuja, joiden tietää tuovan korkeintaan pahaa mieltä? Mä oon muuten aina tykännyt sun tyylistä (ja tietty susta myös ihmisenä, minkä nyt toivottavasti tiesitkin ;)).

Semmonen tummempi pinkki/fuksia on mun lempivärini. Kieltämättä itsekin olen välillä miettinyt, tekeekö siihen pukeutuminen musta epäuskottavan ammatillisesti tms. Sitten oon ollut silleen, että ihan sama. Välillä on tuntunut siltä, että jo se, että on nuori nainen, tekee musta ammatillisesti epäuskottavan joidenkin silmissä. Onneksi vuodet korjaa koko ajan tätäkin asiaa. :D

Rosanna

Just näin. Jos joku oikeasti ajattelee sun olevan epäammattimaisempi pinkeissä vaatteissa kuin jonkun muun värisissä, taitaa itse olla aika epäammattimainen :D Ja me työiältämme nuoret naiset nyt ei ylipäätään joidenkin mielestä tehdä ikinä mitään oikein. Mutta siihen paras näpäytys on hoitaa työnsä tms. entistä paremmin.

Pinkki ei ole mun lempiväri, mutta tykkään siitä yhtä lailla kuin muistakin iloisista väreistä. Omistan pinkin polvipituisen villakangastakin, jossa painelen menemään pitkät talvet. Jostain syystä olen siitä saanut tuntemattomilta vain positiivista palautetta "ihanaa kun joku uskaltaa pukeutua noin värikkäästi". Ehkä olen niin yrmyn näköinen ettei kukaan ole uskaltanut arvostella. :D

Pinkki takki helpottaa muuten suuresti ruuhkissa ja kaupungilla, tutut löytävät mut hetkessä ja tuntemattomienkin kanssa voi vaan sanoa minkävärisessä takissa seisoo paikalla.

Ooh, pinkki villakangastakki <3 Ihanaa, että ihmiset kehuvat! Minä uskon, että he tarkoittavat sitä ihan vilpittömästi. Ja olet oikeassa, pinkin takin tunnistaa kaukaa, helppoa ja kätevää :)

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat