Aurinko paistaa, ilma on +30 astetta, merinäköala hivelee silmiä ja palmut heiluvat lämpimässä tuulessa. Mitä tekee nykyihminen? Alkaa selata kännykkää. Oikeasti, kännykkää. Kunhan on ensin kuvannut itsestään selfieitä ainakin kolmesta eri kulmasta.

Olen mielestäni avarakatseinen mitä älypuhelimien käyttöön tulee. Rentoutumiskeino se on siinä missä moni muukin tapa. Välillä älypuhelimien käytön kritisointi ärsyttää itseänikin. Jos esimerkiksi työmatka on joka päivä sama, onko se nyt niin vaarallista, että bussimatkan ajan vaikkapa somettaa?

Miksi katsella ympärilleen, kun voi katsoa kännykkää?
Miksi katsella ympärilleen, kun voi katsoa kännykkää?

Miksi katsella ympärilleen, kun voi katsoa kännykkää?

Täällä Thaimaassa lämmön, valon ja eksotiikan keskellä älypuhelinten räpläys menee kuitenkin minulta yli hilseen. Onko ympäröivästä maailmasta nauttiminen tosiaan mahdollista vain, jos se tapahtuu kännykkäkameran läpi?

Turistit eivät itse asiassa ole edes yhtä pahoja kuin paikalliset. Olin Thaimaassa viimeksi viitisen vuotta sitten, enkä muista silloin kiinnittäneeni huomiota kännyköihin. Nyt on toisin: jokaisella vastaantulevalla thaimaalaisella näyttäisi olevan älypuhelin. Ei vain varakkailla, vaan myös lapsilla, siivoojilla ja rannoilla kiertävillä krääsämyyjillä. Nyt jopa vähän nolottaa, että ennen reissua mietin mitä teen, jos joku varastaa kännykkäni. Tuskinpa minun osittain rikkinäinen halpisälypuhelimeni varkaille edes kelpaisi.

Myös älypuhelimiin liittyvät oheistuotteet on selkeästi otettu haltuun. Selfiekepit viuhuvat paikallisten käsissä kokeneesti. Lapset rauhoitetaan täälläkin ravintolassa iskemällä tabletit nenän eteen. Kännykän kautta jutellaan FaceTime-puheluita jopa katua ylittäessä.

Toinen kuvaa, toinen poseeraa.
Toinen kuvaa, toinen poseeraa.

Toinen kuvaa, toinen poseeraa.

Ehkä pitää tulla kauas, että näkisi lähelle. Olemmeko me todella näin addiktoituneita? Ihan kuin älypuhelimet olisivat ihmiskunnan uusi huume. Jo muutama tunti ilman kännykkää näyttää esimerkiksi hotellimme uima-altaalla olevan ylivoimainen tehtävä. Vaikka turisteilla olisi kerrankin aikaa olla kokonaan irti muusta maailmasta, kännykkä vie voiton.

Seurasin paria uima-altaalla ollutta thaimaalaisnaista. He poseerasivat vuorotellen sekä altaan reunalla että vedessä keikistellen, hymyillen ja esittäen älypuhelimen kameralle, miten mahtavaa täällä on. Kuvaussessioihin meni puolisen tuntia, jonka aikana naiset eivät kertaakaan oikeasti uineet, nauttineet auringosta tai jutelleet. Kun kuvat oli otettu, he lähtivät. Että sellainen loma. Tärkeintä, että näyttää hyvältä.

Yhdessä on hyvä tarkistaa poseeraussaldo. Kuka sitä nyt viitsisi esimerkiksi uida?
Yhdessä on hyvä tarkistaa poseeraussaldo. Kuka sitä nyt viitsisi esimerkiksi uida?

Yhdessä on hyvä tarkistaa poseeraussaldo. Kuka sitä nyt viitsisi esimerkiksi uida?

Samaisella uima-altaalla oli myös kolmilapsinen paikallinen perhe. Pojat uivat uima-altaassa tuntitolkulla vanhempien istuessa varjossa kännyköitä naputtaen.

Onko elämää enää älypuhelinten ulkopuolella?

Kommentit (2)

Ihan rehellisesti tietokoneella, kun lapset olivat nukkumassa. Joo, sometan ja nettisurffaan mäkin täällä, mutta en nyt sentään rannalla vaan tosiaan silloin kun ollaan "jumissa" hotellihuoneessa. Lähinnä olen häkeltynyt siitä, että mihin tahansa katson, ihmisten päät ovat kääntyneet alaspäin. Varmasti se on ihan samanlaista Suomessakin, mutta eri kulttuurin keskellä se pistää silmään.

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat