Mitä tekee livekuvittaja? Piirtää sarjakuvamaiset muistiinpanot puheesta tai esityksestä reaaliajassa. Kun yleisö keskittyy katsomaan lavalle ja kuuntelemaan esiintyjää, jyväskyläläinen Linda Saukko-Rauta tuijottaa kynä kädessä iPadin ruutua ja piirtää muistiin puheen tärkeimmät pointit. (Ylläoleva kuva on lainattu Lindan yrityksen nettisivuilta.)

Esityksen lopuksi, tai välillä jo sen aikana, Lindan piirustuksia heijastetaan valkokankaalle yleisön nähtäväksi. Lindan työskentelyä voi siis seurata samaan aikaan puheen kanssa.

Linda ei tiedä puheiden sisältöä etukäteen, vaan luo kuvansa juuri sillä hetkellä. Esityksen päätteeksi katsojat voivat palauttaa piirroksen avulla mieleensä mitä puhuttiin. Olisipa opiskelijana luennoilla ollut aina käytössä oma livekuvittaja!

Linda kuvittamassa Ping Helsinki -tapahtuman puhetta. Kuva täältä.
Linda kuvittamassa Ping Helsinki -tapahtuman puhetta. Kuva täältä.

Linda kuvittamassa Ping Helsinki -tapahtuman puhetta. Kuva täältä.

Tutustuin Lindan työhön Ping Helsinki -tapahtumassa, enkä ollut ainut hänen taidoistaan vaikuttunut. Ammattinimike oli monelle muullekin tapahtumaan osallistuneelle ihan uusi ja Lindan taitoja ihailtiin niin Pingissä kuin sen jälkeen somessa.

Linda siis onnistui hurmaamaan työllään koko Suomen somekerman. Ja erottumaan satojen kovien tekijöiden joukosta juuri sillä omalla jutullaan. Aplodeja!

Linda on koulutukseltaan kieltenopettaja, mutta hän on pitänyt useamman vuoden ajan Saukon taivaspaikka -sarjakuvablogia. Hän aloitti julkisen piirtämisen "Facebookin alkuhämärissä" ja on sittemmin tehnyt siitä ammatin.

Viime syksynä Lindasta tuli täysipäiväinen yrittäjä, eikä hän kuulemma ole katunut. Linda on piirtänyt vaikka mitä niin suurille kuin pienille yrityksille, yhteisöille, kunnille ja korkeakouluille.

Pakko laittaa tämä Lindan tuorein sarjis tähän, samaistun. Kuva täältä.
Pakko laittaa tämä Lindan tuorein sarjis tähän, samaistun. Kuva täältä.

Pakko laittaa tämä sarjis tähän, samaistun ihan ilman deadlinejakin. Kuva Saukon taivaspaikka -blogista, saat sen isommaksi tästä.

Vaihdoin Pingissä Lindan kanssa muutaman sanasen. Linda ehkä hieman hämmentyi kaulallani keikkuneesta puuhkasta ja kuohuviinin takia kuplivasta olemuksestani. Hän ehkä mietti, että apua, ei puuhkaa ainakaan tämän kaulan ympärille, jookos?

Todettakoon se nyt tässä: ei tarvitsekaan pyöriä puuhka kaulalla minglaamassa, jos se ei ole oma juttu. Itse olisin ihan uunona, jos minun pitäisi yhtäkkiä alkaa piirtää kaiken kansan edessä. Meillä jokaisella on omat vahvuutemme, eikä meidän tarvitse olla samanlaisia.

Lindan edustama livekuvittaminen on siitäkin hieno ammatti, että se on esimerkki tulevaisuuden töistä. Monella alalla pohditaan mitä tulevaisuus tuo, tarvitaanko minua enää, löydänkö enää mitään muuta työtä?

Tai voihan sitä ajatella niinkin, että mitä vähemmän meitä ihmisiä tarvitaan niin sanottuihin perustöihin, sitä enemmän meille vapautuu mahdollisuuksia toteuttaa itseämme entistä luovemmin. Eikä se voi ihmisen itsensä kannalta olla koskaan huono juttu.

Aiemmat Kuukauden naiset

Toukokuu: ravintoloitsija Kristiina Fekete

Huhtikuu: kosmetologi Eila Hellgren

Maaliskuu: mentalisti Jenni Sofia

Helmikuu: ravitsemusterapeutti Leena Putkonen

Tammikuu: Finnish Nightmaresin keksijä Karoliina Korhonen

Naiseudesta-blogin Kuukauden nainen -nimityksen saa suomalainen nainen, joka uskaltaa kulkea omaa polkuaan. Hän on joko löytänyt tai löytämässä oman juttunsa, jota tekemällä hän osaltaan parantaa maailmaa.

Seuraa blogia FacebookissaBloglovinissaInstagramissa ja Twitterissä.

Kommentit (4)

Kiitokset! Kiva, että livekuvitusala saa huomiota :)

Ehkä teen kasperströmmanit ja alan käyttää nimeni edellä tästedes aina etuliitettä..! En Vuoden graafikko -titteliä vaan Kuukauden nainen -nimikettä. Olisikin komiaa..!

Mellevää, mikä ihana sana. Onko se alkuperältään pohojalaanen vai jyväskyläläinen? Veikkaan ensimmäistä ;) Taidanpa itse ottaa tämän sanan puolestani käyttöön!

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat