Tiedättekö sen hetken, kun pieni avustava tönäisy käynnistää yhtäkkiä jotain hienoa? Kun tekisi mieli kokeilla jotain, joka tuntuu oikealta, mutta ei ihan uskalla. Ja sitten tulee joku toinen, joka lempeästi tuuppaa ja sanoo: uskalla vain.

Tapasin aviomieheni tällä tavalla. Olimme ihan tavallisena torstai-iltana baarissa, aloimme vilkuilla toisiamme - ja sisälläni läikähti. Teki mieli mennä juttelemaan, mutta ujous iski. Ystäväni (josta sittemmin tuli kaasoni) katsoi hetken vierestä ja tuuppasi sitten minut istumaan nykyisen mieheni viereen. Enempää ei tarvittu.

Välillä tarvitaan toisten apua, että uskaltaa. Se, että minut valittiin mukaan nyt perjantaina järjestettäville PING Helsinki -somefestareille, oli minulle bloggaajana tuo tarvittava tuuppaus. Se vapautti minut.

Tuntuu, että aivan yhtäkkiä olen löytänyt sisäisen ääneni. Jokin minua aiemmin estänyt klikki on poissa. En enää pelkää epäonnistumista, annan mennä vaan. Olen alkanut uskoa itse itseeni. Ja se tuntuu aivan mielettömän hienolta.

En tiedä mitä tulevaisuus tuo, vai tuoko yhtään mitään. Sillä ei ole väliä. Minulla on juuri nyt todella hauskaa tämän blogin kanssa. Vain se merkitsee.

Aina välillä sitä pohtii, mitä merkitystä omalla työllä tai harrastuksella on paitsi itselle, myös toisille ihmisille. Sitä ei oikein voi tietää, ellei joku sitä kerro. Siksi halusin kertoa tämän. Kiitos siis tuuppauksesta Inna-Pirjetta, Aku, Nella, Sanna ja Emmi!

Hauskintahan tässä on se, että varsinainen festivaali ja koko lysti on vielä edessä. Mitä ikinä siellä opinkaan, aion jakaa myös täällä. Vielä pari päivää pitää jaksaa odotella.

Tuuppimisiin!

Seuraa blogia FacebookissaBloglovinissaInstagramissa ja Twitterissä.

Kommentit (6)

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat