keskusta3
keskusta3

Noi on varmaan rikkaita snobeja, tuntuvat jotkut ajattelevan, kun tuntemattomien kanssa tulee puheeksi oma koti. Eihän kellään muulla voi olla varaa asua Helsingin keskustassa omistusasunnossa.

Emme kuitenkaan ole rikkaita emmekä toivottavasti snobejakaan. Maksamme mieluummin sijainnista kuin isosta neliömäärästä. Keskustakolmiomme pystyimme hankkimaan, koska kyseessä ei ollut ensiasunto, vaan varallisuutta oli ehtinyt jo karttua.

Olen alkanut säästää omaa asuntoa varten 20-vuotiaana. 23-vuotiaana ostin Helsingin Haagasta yksiön. Olin tuolloin opiskelija, mutta tein töitä opintojen ohella koko ajan. Neljä vuotta myöhemmin myin ensiasuntoni ja ostimme mieheni kanssa nykyisen kotimme.

Hinta tuntui aikanaan hirmuiselta, mutta olimme silloin DINK-pariskunta (double income no kids). Saman verran saa nykyään maksaa kirkkonummelalaisesta omakotitalosta tai viidestä huoneesta Helsingin laidoilla. Isoja summia, mutta ei tavattomia lapsiperheille. Sellaisia, joita pystyy kyllä maksamaan, kunhan molemmilla riittää töitä.

keskusta2
keskusta2

Mutta millaista se keskustassa asuminen kahden pienen lapsen kanssa sitten on? Se on ihanaa! Varsinkin äitiyslomalaisen näkökulmasta.

Parasta on tietenkin se, että voi kävellä joka paikkaan. Tai jos on huono sää ja laiskottaa, voi hypätä ratikkaan ja olla parissa minuutissa perillä määränpäässä. Nykyään suurin osa raitiovaunuistakin on matalalattiaversioita, joita on helppo käyttää rattaiden kanssa.

Kotona lapsia hoitaessa liikkumisen helppous on iso juttu. Jos seinät alkavat kaatua päälle, lapsen tai lapset voi pakata rattaisiin ja on jo valmiiksi ihmisten keskellä. Ja ehkä vielä parempaa on se, että kaupungilta pääsee hetkessä myös takaisin kotiin väsykiukun tai muun kriisin yllättäessä. Todennäköisesti olen uskaltautunut pyörimään ihmisten ilmoilla lasten kanssa enemmän juuri siksi, että olen tiennyt pääseväni tarvittaessa hyvin nopeasti kotiin.

Molemmat lapseni ovat myös kieltäytyneet pulloruokinnasta, joten imetysaikana he ovat olleet minussa tiukasti kiinni. Tästä huolimatta olen välillä päässyt omille menoilleni tunniksi tai pariksi, koska aikaa ei ole tarvinnut uhrata matkustamiseen. Olen kyllä saanut jokusen äkkiä takaisin kotiin -puhelun, mutta hetkessä olen ollut taas vauvan luona.

Keskustasta löytyy lapsillekin puuhaa vaikka miten paljon. Lisäksi täällä on yllättävän paljon puistoja ja leikkipuistoja, joissa lapset pääsevät temmeltämään. Helsingin keskusta on lopulta aika pieni ja maanläheinen, hyvällä tavalla. Sitä paitsi ihmiset ovat mukavia. Mummelit tulevat jatkuvasti lirkuttelemaan lapsille, ovia avataan ja rattaiden kanssa autetaan. Suomalaiset eivät ole tuppisuita, jos tarjoutuu tapa avata keskustelu. Lasten (ja kuulemma myös koirien) kanssa se käy luonnostaan.

keskusta1
keskusta1

Toki keskustassa asumisessa on huonotkin puolensa. Se, mitä eniten kadehdin omakotitaloissa, on piha maan tasossa. Ajatus siitä, että oven voisi vain aukaista ja päästää lapset pihalle leikkimään, kuulostaa ihanan vapauttavalta. Vaikka taloyhtiömme piha on aidattu, menee vielä monta vuotta, ennen kuin esikoista uskaltaa päästää ulos itsekseen. Lähellä olevat autotiet ja vilkas liikenne kun tuntuvat liian uhkaavilta.

Jotkut ovat huolissaan myös saasteista. Voiko lasta nukuttaa parvekkeella, jos pakokaasut jylläävät ja ihmiset mekastavat? En tiedä, sillä molemmat lapseni ovat nukkuneet paremmin sisällä. Melun suhteen asuntomme sijaitsee niin sanotussa kuolleessa kulmassa, jossa on tosi rauhallista ja hiljaista.

Ja sitten se snobismi. Itse en pidä yhtään ajatuksesta, että ihminen arvotetaan sen mukaan missä hän asuu. Olisi aivan älytöntä ajatella olevansa jotenkin parempi tai huonompi vain siksi, että asuu tietyllä alueella. Kotiseudustaan saa tietysti olla ylpeä, mutta ylpistyminen on rasittavaa.

Muutenkin keskusta-asujiin liitetyt stereotypiat huvittavat. Esimerkiksi se, että täällä asuvat pukeutuvat tosi tyylikkäästi. Ei me vaan! En ole hankkinut lapsille erikseen kaupunkivaatteita, vaan samoissa ulkovaatteissa kuljemme kaikkialle. Minutkin näkee kaupungilla ennemmin meikittä kuin laitettuna.

keskusta5
keskusta5

Viihdymme asunnossamme mainiosti, eikä meillä ole suunnitelmissa muuttaa täältä mihinkään. En haaveile omasta punaisesta tuvasta ja perunamaasta, koska kerrostaloasuminen keskustassa on niin helppoa. Ainut, mikä mietityttää, on omien huoneiden puute lasten kasvaessa. En tiedä missä vaiheessa he alkavat tarvita omaa tilaansa. Ehkä kouluiässä? Mutta ihmetellään sitä sitten, kun asia on ajankohtaisempi.

Miten te asutte? Kumpi houkuttaa enemmän: asunto metsän keskellä omassa rauhassa vai vilkkaiden tapahtumien äärellä?

Kommentit (4)

Mäkin nautin keskusta-asumisesta, toki Tampereen ytimeen meiltä kävelee 10 minuuttia. En enää kaipaa maalle, enkä edes omaa pihaa! Kokeilin, ei toiminut meillä.

Keksityn lillukanvarsiin: saitko sä siis opiskelijana säästettyä kolmessa vuodessa keskustayksiön verran rahaa? MITEN?

Voi apua, en todellakaan. Tein pelkästään töitä 20–23-vuotiaana (enkä opiskellut) ja pistin kaikki mahdolliset rahat säästöön ASP-tilille. Olen ollut ns. järkevä nuori ja raha-asioissa mottoni on: Säästä ensin, osta vasta sitten.

23-vuotiaana pesämunaa oli sitten kertynyt sen verran, että pankki suostui antamaan minulle lainaa. Samoihin aikoihin aloitin opiskelut, mutta tein töitä niiden ohella koko ajan, jotta sain lainaani lyhennettyä.

Tuo yksiöön alunperin sijoitettu pesämunahan ei mihinkään sittemmin kadonnut, se oli vain kiinni asunnossa. Ja mitä enemmän asuntolainaa lyhensi, sitä enemmän oma varallisuuteni karttui. Kun sitten vielä yksiön arvokin neljässä vuodessa nousi, sain sen myynnistä ihan mukavat rahat. Näin keskustakämppä tuli ylipäätään mahdolliseksi. Ja nykyään meitä on tietysti kaksi maksajaa, joilla on melkoiset velat niskassaan ;)

Ihanaa lukea tällainen postaus! Olemme muuttamassa Helsinkiin ja ehdottomasti keskustaan. Minäkin haluan olla siellä missä tapahtuu enkä tahdo kuluttaa aikaani autossa istumiseen. Käy tutustumassa blogiini Meilahdenmutsi.blogspot.fi! Mietiskelen siellä just näitä samoja juttuja: piha vai ei, kerrostalo vai omakotitalo.... Olen oikeasti niin älyttömän onnellinen kun löysin postauksesi :)

Moi Erika, tosi kiva kuulla, että mietteistäni on iloa!

Tervetuloa Helsinkiin, tulen ehdottomasti tutustumaan blogiisi ja kommentoimaan. Asuminen ei ole mikään vähäpätöinen juttu, sillä on paljon merkitystä oman onnellisuuden kannalta. Itse olen tajunnut olevani sosiaalinen olento ja kaipaavani muita ympärilleni. En välttämättä kaipaa edes juttelua kenenkään kanssa, riittää, että muut ovat olemassa siinä ympärillä. Keskustassa se onnistuu.

Kysy ihmeessä minulta milloin tahansa Helsingin alueisiin tms. liittyviä mietteitä, autan parhaani mukaan. Joko täällä kommenttiboksissa tai naiseudesta(at)gmail.com. Palataan!

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat