Rakkaat kanssaäidit, nyt helpottaa. Me emme olekaan rimanalittajia, vaan ihan normaaleja äitejä. Tämä kävi selväksi Äitiyden rimanalituskeinot -kirjoitukseni herättämän keskustelun myötä.

Muidenkin kotona syödään leipää sohvalla. Muidenkin kotona leikitään niin, että äiti makaa reporankana ja lapset puuhaavat mitä sattuu siinä ympärillä. Muillakin korvataan joskus lounas karjalanpiirakoilla. Muidenkin sängyllä saa pomppia, sehän on hyvää liikuntaa!

Kun tarpeeksi moni myöntää nämä asiat ääneen, ne eivät tunnukaan enää rimanalitukselta, vaan ihan tavalliselta perhe-elämältä. Miten vapauttavaa.

Syödään meillä muutakin kuin leipää. Välillä syödään esimerkiksi näin.
Syödään meillä muutakin kuin leipää. Välillä syödään esimerkiksi näin.

Syödään meillä muutakin kuin leipää. Välillä esimerkiksi näin.

Jokaisella meillä oli varmaan ennen lapsia jonkinlaiset kasvatusperiaatteet, joita ajattelimme takuuvarmasti noudattavamme. Minähän en sitten koskaan... (täytä loput itse). Jokainen meistä myös yhtä takuuvarmasti on joutunut jossain vaiheessa syömään sanansa. Mutta se ei haittaa yhtään mitään. Se kuuluu asiaan.

Lastenkasvatukseen liittyvien periaatteiden ei tarvitse olla ehdottomia. Periaatteet voivat joustaa. Yhdestä - tai edes viidestä - mokasta ei vielä tapahdu mitään katastrofaalista. Yksikään lapsi ei ole taatusti mennyt pilalle siitä, että on joskus syönyt sohvalla piirrettyjä katsellen.

Ja välillä tätä. Valmistortelliineja, sekaan raejuustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja basilikaa. Valmista 5 minuutissa.
Ja välillä tätä. Valmistortelliineja, sekaan raejuustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja basilikaa. Valmista 5 minuutissa.

Ja välillä näin. Valmistortelliineja, sekaan raejuustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja basilikaa. Valmista 5 minuutissa.

Äitiydessä saa epäonnistua. Saa olla pettynyt itseensä, kun taas kerran kaikki meni ihan pieleen. Mutta silloin on lupa, jopa velvollisuus, antaa raipan lisäksi itselleen myös armoa ja hellyyttä. Ja välittää sitä myös toisille äideille.

Voimme siis ihan oikeasti lakata syyllistämästä itseämme turhasta. Meillä on päässämme ylivirittynyt kuva äitiydestä. Se ei ole totta, eikä sitä tarvitse kuunnella. Siitä voi päästä yli. (Tässä muuten Emmin koskettava kirjoitus äitiydestä, joka ei täytä standardeja.)

Mikä on lopulta tärkeintä? Se, että lapsi tuntee olevansa rakastettu juuri sellaisena kuin on. Kaikki muu on hienosäätöä.

Seuraa blogia FacebookissaBloglovinissaInstagramissa ja Twitterissä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat