Voiko ennustajiin luottaa? Onko ammatti täyttä humpuukia, vai onko joillakin ihmisillä sittenkin mystisiä voimia, joilla he ihan oikeasti näkevät tulevaisuuteen?

Kun kaverini hiljattain kyseli Facebookissa tutuiltaan kokemuksia ennustajista, muistin omani. Lähes yhdeksän vuotta sitten olin työn puolesta yhteydessä neljään eri ennustajaan. Tein lehtijutun siitä, millä tavoin he näkivät tulevaisuuteeni ja vertailin tuloksia keskenään.

Kaivoin kiinnostuneena tekstin esiin, sillä halusin kurkata, miten kävi. Yhdeksän vuotta on sen verran pitkä aika, että elämänmuutoksia menneen ja nykyhetken välillä on väistämättä tapahtunut. 

Tuolloin tapasin kaksi ennustajaa kasvokkain ja kaksi etänä – toinen teki minulle puhelinennustuksen ja toinen vastasi etukäteen esittämiini kysymyksiin kirjeellä. (Tuntuupa kirjeposti muuten vanhanaikaiselta tavalta tätä nykyä.)

Olen jakanut ennustukset neljään eri kategoriaan: raha, rakkaus, lapsiluku ja työ. Jokaisen lopussa on maininta siitä, menivätkö ennustukset oikein vai väärin.

Ennustus 1: Raha

Ennustukset rahankäyttötavoistani heittelivät suuntaan jos toiseen. Yksi arvioi minun olevan säästeliäs, toinen taas kertoi, että minulla on ongelmia rahankäytön kanssa. Kolmas sanoi, että tulen pärjäämään raha-asioissa ja neljäs povasi sitä, että taloudellinen tilanteeni tulee kohoamaan huomattavasti.

Totuus: Oikein. Kolmen ennustajan arvio meni oikeaan suuntaan, yhdellä päin prinkkalaa. Olen säästeliäs ja hyvä käyttämään rahaa (aiheesta lisää täällä). Taloudellinen tilanteeni on myös kohonnut. Mutta se on lähes itsestäänselvä päätelmä: tietenkin säännöllisiä töitä tekevällä kolmekymppisellä on parempi taloudellinen tilanne kuin parikymppisellä opiskelijalla.

Mitään konkreettisia ”tulet saamaan ison rahasumman maaliskuussa 2012” -tyyppisiä ennustuksia kukaan ei kuitenkaan antanut, vaan arviot keskittyivät rahankäyttötyyliini ihmisenä ylipäätään.

Ennustus 2: Rakkaus

Olin ennustajilla käydessäni jo tavannut nykyisen aviomieheni, olimme seurustelleet reilun vuoden. Ensimmäinen ennustaja kehaisi, että meillä menee todella hyvin, toinen ennusti suhteen päättyvän. Kolmas vastasi, että periaatteessa näyttää hyvältä. Neljäs kertoi, että nykyinen suhteeni on hyvä, mutta tulevaisuudessani näkyi avioliitto jonkun toisen ”ristiverisen mieshenkilön kanssa.”

Totuus: Väärin. Kukaan ei suoraan ennustanut minulle tulevaisuutta nykyisen mieheni kanssa, mutta hups, tässä sitä silti ollaan. Aika monitulkintaisia nuo kommentit myös olivat. Esimerkiksi arvio periaatteessa näyttää hyvältä antaa mahdollisuuden kääntää tilanne moneen suuntaan. Vain avioliitto ristiverisen kanssa oli oikeasti konkreettinen ennustus, vaikka se menikin väärin.

Ennustus 3: Lapsiluku

Ennustaja 1: Ainakin kaksi lasta

Ennustaja 2: Kaksi lasta

Ennustaja 3: Kaksi lasta, tyttö ja poika

Ennustaja 4: Kolme lasta

Totuus: Oikein. Kaksihan noita on, tyttö ja poika. Tosin keskimääräinen lapsiluku Suomessa on tällä hetkellä 2,09 lasta, joten ei tähänkään veikkaukseen kovin kummoisia selvänäkijäkykyjä tarvittu. Valtaosa meistä ihmisistä elää kuitenkin ihan tavallista keskivertoelämää – niin minäkin. Oikeastaan olisi ollut hauskempaa, jos joku olisi ennustanut minulle esimerkiksi kuutta lasta.

Ennustus 4: Työ

Yksi arveli minun tekevän uran nykyisessä työpaikassani, toinen ja kolmas uskoivat, etten ole vielä löytänyt omaa alaani. Neljäs sanoi, että minusta tulee hyvä esimies.

Totuus: Väärin. Tein alkuperäisen lehtijutun kesätoimittajana, ja työskentelen samassa lehdessä edelleen. Vain yksi neljästä meni siis oikein.

Päätelmiä

Kukaan ennustajista ei antanut kovin konkreettisia ja yksityiskohtaisia ennustuksia tulevaisuudestani. Moni ennusteista meni myös ristiin keskenään. Kun nyt katson oikein menneitä ennustuksia lapsiluvusta ja rahankäytöstä, ne pitivät paikkansa, mutta olivat hyvin keskivertoja.

Suhtaudun ennustamiseen muutenkin skeptisemmin kuin nuorempana. Nykyään meistä kaikista on netin takia ihan eri tavalla saatavilla tietoa kuin joskus ennen. Itse ainakin googlaisin etukäteen asiakkaan nimen ja käyttäisin paria sitä kautta löytyvää tiedonmurusta hyväkseni luottamusta rakentaessa. Jo pelkästä Facebook-profiilikuvasta voi päätellä paljon – jos profiilikuvassa olisi esimerkiksi koira, ”ennustaisin” asiakkaani olevan koiraihminen.

Kokemukseni mukaan kolme näistä ennustajista oli ihan pihalla, enkä ottaisi heihin yhteyttä enää uudestaan. Jokainen heistä sanoi jotain hyvää ja huonoa, mutta suurimmaksi osaksi metsään meni.

Vaikutanko nyt liian negatiiviselta? Ehkä. Minun uskoni ennustuksiin tämä keissi nimittäin nuorempana vei. Mutta se ei tarkoita, ettenkö silti uskoisi jonkinlaisten yliluonnollisten voimien olemassaoloon. Ja jos joku muu haluaa uskoa ennustajiin ja tuntee saavansa heidän tapaamisestaan apua omaan elämäänsä, ei se ole minulta pois.

Yhdessä ennustajassa tuntui sitä paitsi olevan sitä jotain. Ehkä hän oli hyvä ihmistuntija, ehkä jotain muuta, mutta hänen kanssaan minulle tuli hyvä olo. Se, että hän kuunteli ja keskitti huomionsa hetkeksi vain minuun, teki hyvää. Ja juuri hänen ennustuksensa osuivat lopulta parhaimmin kohdalleen.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat