Hitsiläinen, blogini täyttää tänään vuoden. Vuosi sitten päätin, että tuli mitä tuli, kirjoitan tätä vuoden ajan. Vaikka lukijoita ei olisi, vaikka kuinka väsyttäisi, vaikka saisin kuraa niskaan. Vasta vuoden jälkeen saan luovuttaa.

Alkuun lukijoita ei ollutkaan juuri yhtään, ja myönnän, että itsenäisenä blogina teidän löytämisenne onkin ollut välillä vaikeaa. Minua ujostutti puhua blogista tutuille ja pitää itsestäni ääntä somessa.

Sitten päätin, että ei tässä nyt auta ujostella. Täytyy vaan antaa mennä. Kertoa blogista kaikille, olla ylpeä itsestään. Ja kaikista tärkeimpänä uskaltaa kirjoittaa rehellisesti siitä, mitä ajattelee.

Tämä asenne näköjään palkittiin. Parhaimmillaan blogissa on ollut 25 000 käyttäjää kuussa. Ei se ihan huonosti ole aloittelevalta bloggaajalta, joka en tosin taida enää vuoden jälkeen olla. Välillä on ollut hiljaisempaa, mutta niin se menee muillakin.

En olekaan törmännyt kuraa heitteleviin kommentoijiin. Jotain eriäviä mielipiteitä on kyllä tullut, muttei mitään persoonaani kohdistuvaa. Älkää kuitenkaan turhaan pelätkö olla kanssani eri mieltä. Sen saa sanoa.

Bloggaaminen on superkivaa. Kirjoittaisin näitä tekstejä vaikka joka päivä, jos aikaa olisi. Olen vahvistunut naisena näiden kirjoitusten myötä. Se on yllättävä bonus, jota en osannut odottaa.

Kuluneen blogivuoden kunniaksi päätin kerätä yhteen blogin luetuimmat jutut ja kertoa muutaman ajatuksen noiden kirjoitusten taustalta. Saa nähdä, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. Sen voin paljastaa, että sanottavaa minulla vielä on. Ei tämä näköjään yhteen vuoteen jäänyt.

paino anteeksipyyteleminen
paino anteeksipyyteleminen

1. Naiset, lopettakaa anteeksipyytely painostanne

Blogin ylivoimaisesti luetuin juttu. Kirjoitin tekstin noin tunnissa, vaikka toki olin miettinyt ja sulatellut aihetta mielessäni pitkään. Olen edelleen häkeltynyt, että se kiinnosti niin monia (13 000 Facebook-reaktiota, huh huh).

Jos eläisimme täydellisessä maailmassa, naisten painosta ei tarvitsisi puhua enää lainkaan. Mutta emme elä. Törmään jatkuvasti joko netissä tai kasvokkain naisiin, jotka ovat jumissa. Jumissa siksi, että he kuvittelevat olevansa liian rumia ja läskejä toteuttamaan itseään.

Mikä määrä energiaa vapautuisikaan, jos naiset osaisivat lopettaa itsensä ja toistensa kritisoinnin? Mitä kaikkea me saisimmekaan aikaan? Näistä asioista on tärkeää puhua, joten niistä lisää jatkossakin.

Äitiyden rimanalituskeinot 4
Äitiyden rimanalituskeinot 4

2. Äitiyden rimanalituskeinot

Tätä tekstiä kirjoitin monta päivää. Hioin ja hain oikeita sanoja. Koska äitiys on herkkä aihe, jännitin jutun julkaisua. Ihan turhaan. Jopa kadulla tultiin pysäyttämään ja kehumaan tekstiä. Se ei tietenkään ole hyvän kirjoituksen mitta, mutta kyllähän se kannustaa jatkamaan.

Äitiys on aihe, jossa ei voi onnistua, jos lähtee vertailemaan itseään liikaa muihin. Mutta silti vertaistuki äitiydessä on äärimmäisen tärkeää. Tällä nuoralla yritän minäkin tasapainoilla, sekä äitinä että bloggaajana.

kotiapurinki1
kotiapurinki1

3. Kavereiden kotiapurinki, silkkaa neroutta

Voi ihanat ystäväni, minkä teitte! Kavereiden yhteinen siivousrinki oli niin hyvä idea, että halusin pistää sen yleiseen jakoon. Idea on mahtavan tasa-arvoinen, sillä kuka tahansa ikään ja tulotasoon katsomatta voi kokeilla sitä. Ja se ihan oikeasti helpottaa arkea ja luo yhteisöllisyyttä.

Postaus lähti leviämään somessa solkenaan. Seurasin hämmentyneenä lukijakäyrien paukkumista ja olin vakuuttunut, etten tule enää ikinä kirjoittamaan yhtä luettua juttua. Näköjään olin väärässä, sillä kaksi ylempää juttua meni kuin menikin tämän tekstin ohi. Aika hauskaa.

liian läski vaateostoksille
liian läski vaateostoksille

4. Liian läski vaateostoksille?

Vaatteet ja niiden koot ovat jännä juttu. Moni tuntuu päättäneen, että kokonumero on naiseuden mitta. Jos ei mahdu tiettyyn vaatteeseen, on epäonnistunut. Höpö höpö sanon minä. Kuten kirjoituksessakin totean: jos vaate ei sovi minulle, vika on vaatteessa, ei minussa.

Me olemme ruumiinrakenteeltamme erilaisia, eri puista veistettyjä. Itse olen leveälanteinen ja -harteinen, enkä ole mahtunut pieniin vaatekokoihin edes hoikkana teininä. Mitä sitten? Ei meidän ole mikään pakko pyrkiä kaikin keinoin noudattamaan stereotyyppistä naiskuvaa. Me voimme valita toisinkin.

traktorimarssi
traktorimarssi

5. Kotimainen ruoka ei ole itsestäänselvyys

Tämä kirjoitus oli sattuma. Osuin vahingossa autoa ajaessani keskelle Traktorimarssi-mielenosoitusta, jossa maanviljelijät protestoivat ruoan hintojen halpuutusta ja kartelleja. Se avasi silmiäni, sillä aloin itsekin ajatella ja kiinnittää enemmän huomiota omiin ruokaostostottumuksiini.

Oivallus toi myös kotimaisen ruoan jollain tavalla lähemmäs minua itseäni. Tuntuu hienolta tajuta, että lukuisat maanviljelijät ovat ihan oikeasti nähneet vaivaa minun ruokani eteen. Edelleen siitä tulee lämmin olo. Asuimmepa maalla tai kaupungissa, me olemme lopulta yhtä. Tämän kun tässä epävakaassa maailmassa muistaisi.

Kiitos te ihanat lukijani, jotka olette liittyneet joukkoon, kommentoineet, tykänneet, tsempanneet tai vain kulkeneet hiljaa mukana. Olette kaikki yhtä tärkeitä. Hyvä me!

Seuraa blogia FacebookissaBloglovinissaInstagramissa ja Twitterissä. Snapchat: rosannamarila.

Kommentit (4)

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat