Miten höllätä ja vaatia itseltään vähemmän? Tätä kysyn itseltäni usein 4- ja 1-vuotiaiden lasten kotiäitinä. Päivät ovat täynnä tekemistä lasten ehdoilla ja hyvin vähän, jos ollenkaan, minun ehdoillani. Se väsyttää.

Kaipaan päiviini edes pieniä hetkiä omaa aikaa, mutta kuten tästä kirjoituksesta käy ilmi, mieheni on yrittäjä ja usein poissa kotoa vuorokauden ympäri pitkiä pätkiä putkeen. Rentoutuminen tuntuukin niinä aikoina haastavalta. Mutta ei aina.

Olen nimittäin pakon edessä oppinut jotain: hölläämään lastenhoidossa ja menemään sieltä mistä aita on matalin. Äitiystäväni suu loksahti ammolleen, kun kerroin, että annan lasten kulkea leipä käsissä ympäri kotia. Hän hämmästyi siksi, ettei ikinä ollut tullut ajatelleeksikaan, että niinkin voi tehdä. Hän ei osannut höllätä.

Taitaa olla tosiasia, että me nykyäidit odotamme itseltämme liikaa. Joka paikasta pursuaa ohjeita vanhemmuuden optimaaliseen suoritukseen. Noh, minä rikon noita ohjeita nykyään jatkuvasti. Olen nostanut kädet ilmaan ja antautunut. Täydellisyyden tavoittelu meni jo ja minä tipuin kyydistä.

Päätinkin tehdä omien kokemukseni perusteella äitiyden hölläyslistan. Näillä keinoilla minä itse alitan näkymätöntä äitiysrimaa. En sano, että näin kannattaa tehdä. Sanon, että näin minä toisinaan teen, kun en vain jaksa muuta.

Äitiyden rimanalituskeinot 2
Äitiyden rimanalituskeinot 2

Äitiyden rimanalituskeinot

Äidin aamukahvi ensin. Aamukuudelta heräävät lapseni katsovat lastenohjelmia sen aikaa, että minä juon rauhassa kupin kahvia. Vasta sitten aloitetaan heidän aamupuuhansa. Piirrettyjä täällä katsotaan muutenkin suosituksia enemmän.

Lapset ulkoilemaan parvekkeelle. Kylmällä ja märällä säällä jo pelkkä ajatus vaaterumbasta kauhistuttaa. Parvekkeellamme onkin muun muassa puinen nukkekoti, jolla voi leikkiä (ja parvekelasit).

Lapsi saa olla yöpuvussa, vaikka vieraita tulisi kylään. Vaatetaistot ovat kammottavia ja uuvuttavia. Joskus voi vain antaa olla ja pahoitella tilannetta tutuille.

Makaa maassa. Leikkiä voi näinkin. Lapsista on tosi hauskaa tökkiä naamaa, repiä hiuksia ja kiipeillä äidin päällä.

Äitiyden rimanalituskeinot
Äitiyden rimanalituskeinot

Lapset saavat kulkea kotona ympäriinsä ruoka kädessä ja syödä sohvalla. Kangassohvamme on ryönäinen ja makkarin lattialta löytyy leivänmuruja. Ihan sama. Jokin aikaavievä naposteltava, esimerkiksi kova vesirinkeli, antaa 1-vuotiaalle tekemistä pitkäksi aikaa.

Päivällisen voi korvata banaanilla ja leivällä. Viisi ateriaa päivässä pitää äidin kiireisenä. Välillä voi huiputtaa.

Surffaa netissä kesken piiloleikin. Kätevä hetki tsekkailla, mitä somessa tapahtuu.

Siivoa lasten kanssa. Okei, tämä vinkki ei ole riman alittamista, mutta helpottaa kyllä arkea. En ikinä siivoa lasten nukkuessa, sillä unien tarjoama oma aika on kultaakin kalliimpaa. Vauva voi istua sitterissä ja katsella, kun nostat pyykkejä. Isompi lapsi voi ojentaa niitä. Tiskikonetta ladatessa lapsi voi auttaa tai vaikka paukuttaa vieressä kattiloita.

Lahjo lapsi herkuilla. Eräs isä kertoi nukutusvuorollaan lahjovansa lapset hiljaisiksi sänkyyn suklaapatukalla. Itse en ihan näin pitkälle ole mennyt, mutta varmaan toimiva vinkki hätätapauksissa, kun voimat ovat sataprosenttisesti loppu. Muutoin kyllä saatan käyttää esimerkiksi tikkaria lahjontakeinona isomman kanssa.

Äitiyden rimanalituskeinot 3
Äitiyden rimanalituskeinot 3

Katso älypuhelimesta ohjelmia imettäessä. Jo viisi minuuttia muissa maailmoissa auttaa hölläämään. Heittäydy imettäessä makuulle sängylle ja pistä Netflix tai Viaplay pyörimään kännykästä. Vaikka katselu keskeytyisi koko ajan, ohjelma jatkuu automaattisesti siitä mihin jäi.

Anna raskauskilojen olla. Muu maailma ei kaadu, vaikka et just nyt olisi timmeimmilläsi. Koskee muuten myös isiä. Tuttu koti-isä myönsi, että iltapäivän kahvihetki herkuilla on pakollinen palkinto päivästä.

Lastenohjelmat iltapuuhissa. Isompi lapsi saa katsoa piirrettyjä sen aikaa, kun laitan pienempää nukkumaan. Illat helpottuivat huomattavasti tämän oivalluksen myötä.

Kuulostiko tosi pahalta vai ihan normaalilta? Miten teillä alitetaan äitiysrimaa?

Seuraa blogia FacebookissaBloglovinissaInstagramissa ja Twitterissä.

Kommentit (42)

Moi Marny! Kyllä, rimanalittamista joutuu ihan harjoittelemaan. On mahdottoman vaikeaa antaa sotkujen vain olla ja yrittää rentoutua, jos mielessä koko ajan jyskyttää ne sormiruokasotkut syöttötuolin alla. Tunnistan tuon tunteen hyvin.

Olen oikeastaan opiskellut relaamista omaa miestäni tarkkailemalla. Hänelle kasvatus- ja käytöstavat ovat tärkeitä, mutta syöttötuolin voi antaa seisoa sotkuisena vaikka miten pitkään. Minä taas pitkään marmatin juuri siitä syöttötuolin sotkuisuudesta ja sitten pyhää vihaa uhkuen marttyyrina sitä siivosin. Olen kuitenkin alkanut kääntää asioita niin päin, että otan hänestä ja hänen rentoudestaan mallia. Minun tapani kun ei ole sen oikeampi kuin hänenkään.

Onko jotain, mistä sinä voisit ottaa oppia mieheltäsi? Jospa sen sijaan, että kiristelet hänelle hampaitasi, kehaisisitkin häntä jossain lastenkasvatuksellisessa asiassa, jossa hän on hyvä? Olen huomannut, että kehut yleensä toimivat paremmin ja motivoivat enemmän kuin haukut. Tosin on ihan hemmetin hankala koittaa katkeruuksissaan kehua, jos toinen on viikot poissa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että järjestely on kotiinjäävälle todella epäreilu. Mutta minkäs teet, aina ei mene nallekarkit tasan. Kovasti tsemppiä tilanteeseesi!

Marny

Ensimmäinen lapsi tulee kohta vuosikkaaksi, ja en osaa alittaa rimaa. Siisti koti ja sen siisteys on kaiken a j o ja pelkästään sormiruuan lattialle tippuminen saa mut hulluksi. Ikätoverit syö jo lusikalla itse, minä en anna syödä, koska tulee sotkua. Lapsuudenkodissani vallitsi kaaos, joten alitajuntani hokee, etten halua sitä omaan kotiini. Mieheni tekee reissuhommia ja on vain viikonloppuisin kotona. Usein teen viikonloppunakin kaiken itse, koska miehenikään ei täytä siisteyskriteereitäni.. Tämä stressaa itseäni, koska välillä tuntuu että hoidan kahta lasta; miestäni ja tytärtäni. Apuja kaivataan. Niin, ja meillä syödään AINA pöydän ääressä, en voisi kuvitellakaan muuta. Ja tästä kaikesta huolimatta kotini näyttää asutulta, eli sotkuista voi välillä olla, muttei paskasta..

LauraEm.

"Äidille iso aamukahvi ja -lehti ja lapsille piirrettyjä ja banaania sohvalla" -kombo vaikuttaa koko päivän mielentilaan niin paljon, että se valikoituu itsestäänselvästi "lapsille puuroa ja vihanneksia pöydän ääressä ja äidille ehkä jossain välissä pari kertaa lämmitettyä kahvia" tilalle.

Näistä on jotenkin vaikea kirjottaa ilman, että antaa puolestaan sellasta kuvaa, että minäpä minä olen niin oiva ja fiksu, että olen osannut välttää karikot. Mut mä oon vasta aika myöhään tajunnut mitä ne "äitiyden vaatimukset" tms on, mitkä voi sitten uuvuttaa. En tiedä, joko mä en oo kohdannut niitä (esim lähipiirin odotuksista) tai oon muuten onnistunut sivuuttaan ne, mutta kyllä mullekin on tullut ihan yllätyksenä että jossain perheissä mitä tahansa ruokaa syödään VAIN JA AINOASTAAN pöydän ääressä, tai ulos vaan PITÄÄ lähteä joka päivä vaikka kukaan ei halua, tai sängystä noustua tulee suoraan välittömästi hoitaa aamupesut ja pukea päivävaatteet ja harjata tukka. Mun (!!!!) arkeen ja olemukseen esimerkiks tollaset, sinänsä ihan järkevät säännöt, olis ehdottomuudessaan kovin sitovia ja juuri sitä ahdistusta ja ehkä melkein jatkuvaa kiristelyä aiheuttavia. Toivoisin todella, että prioriteettilistaa pystyy hiukan höllentään, jos oikeesti alkaa tuntua että äitiys sujuu huonosti jos lapsella on pyjamahousut vielä tunnin päästä.

Eli kyllä, mä oon sun kans samalla rimalla :) ja tällä hetkellä lempileikki on se, että mä makaan sohvalla/lattialla ja listaan vuorotellen mikä kohta on kipeä, ja M sit tutkii ja koputtelee ja pohtii sopivaa lääkitystä :D (tää taas muuten kun jotkut sanoo että ei leiki lasten kanssa kun se on niin vaivalloista ja tylsää, että mieluummin tekee jotain muuta, vaikkapa piirtelee yhdessä tai leipoo, niin tota... nooo sanotaan vaikka että ei tääkään leikki ihan hirveesti ainakaan enempää vaadi :D)

Onneksi en ole ainut rimanalittaja :D Itse en tosiaankaan ole osannut aina ottaa lunkisti, vaan meillä on aiemmin kökötetty kiltisti ruokapöydän ääressä vihannekset ojossa. Ja kökötetään edelleen isän ollessa kotona, mutta kun hän on poissa, hiiret hyppivät pöydillä (ja sohvilla, ja makkarissa). Hyvä, että sinä olet tajunnut ottaa iisisti jo ajat sitten.

Ehkä juuri nuo sanat pitää ja on pakko luovat sen stressin. Koska aina ei ole pakko. Esimerkiksi makean antamisessa usein pelotellaan, ettei lapsi sitten syö mitään muuta. Pöh. Kyllä meillä ainakin syödään ihan normaalisti, vaikka välillä herkuteltaisiinkin. Ihan turhaa pelottelua tuollaiset ohjeet.

LauraEm.

Hehe, mä olin jo lisäämässä tonne, ettei meidän meininki tietenkään tarkota, että joka päivä vaan syödään pyjamassa suolakeksejä sohvalla pitkään iltaan asti :D mutta onneksi yleensä ymmärretään muutenkin, että on muutakin kun ääripäät.

Sinäkin! Arvaa vaan mietinkö itsekin tätä kirjoittaessani, että toivottavasti muut ymmärtävät, että on meillä sentään joskus jotkut rajatkin.

PS. Tämän kommentin mahdollisti Pikku Kakkonen ;)

Laura

Juuri näin :) Muuten meilläkin aika pitkälti tällaista, mutta mä en kyllä anna lasten kulkea ruoka kädessä ympäriinsä, koska muruset ja tahmakäsien jäljet tietää paljon lisää vaivaa siivoamisesta. Mutta olkkarin tv-tason ääreen saa tulla syömään. Meidän 3-v. tyttö on niin nirso, että jatkuvaa "en syö perunaa"- showta ei jaksa kukaan. Välillä lounas voi olla vaikka kaksi karjalanpiirakkaa, tomaattia ja kurkkua päällä sekä lasi maitoa.

Ehkä pitäisi tarkentaa, että en minäkään anna lasten kulkea mustikkapuuron tai tomaattipastan kanssa ympäriinsä, siitä seuraisi vain lisää harmaita hiuksia. Talk-murut ja pensasmustikat kipossa ovat käteviä välipalanaposteltavia. Ja se leipä, koska murut saa sohvalta äkkiä rikkaimurilla pois.

4n pienen äiti

Ihanaa luettavaa, kiitos! Hyvä muistutus hölläämisestä vaikka monet ellei kaikki noi konstit ookkin jo käytössä.

Oh, neljän lapsen äidiltä irtoaisi varmaan enemmänkin hölläysvinkkejä kuin minulta! Ehkä pakko on paras opettaja? Itse olen tuttuja seuraamalla huomannut, että mitä enemmän lapsia, sen rennommin vanhemmat yleensä suhtautuvat vanhemmuuden näkymättömiin vaatimuksiin. Rima lentää jorpakkoon viimeistään kolmannen kohdalla :D

Aniya

Omat rimanalitukseni liittyvät ensisijaisesti ruutuaikaan ja läsnäoloon. Ostan itselleni aikaa tehdä mitä haluan (kuten nukkua aamuisin) sallimalla enemmän lastenohjelmia ja pelaamista kuin periaatteessa pidän sopivana. En myöskään aina jaksa kuunnella lasteni juttuja, joskus sanon jopa ihan suoraan lapselle että "äiti ei nyt jaksa kuunnella, voitko olla hetken hiljaa" (kysyn kyllä perästä mitä asiaa oli).

Niin ja kotityöt - niitä olen jaksanut opettaa lapsilleni luokattoman vähän kun ne on vaan niin paljon nopeampaa ja tehokkaampaa tehdä itse. Täällä ei edellytetä edes 8-vuotiaalta mitään keittiöön liittyvää (kuten oman astian koneeseen laittoa tai voileivän tekoa itselleen). No roskia sentään kuskaa.

Haaveilen jo ajasta, jolloin molemmat lapseni ovat sen verran isoja, että voivat itse mennä aamulla television ääreen ja minä käännän sängyssä kylkeä. He ovat oikeastaan sen minulle velkaa, niin monena aamuna olen noussut kukkoakin aikaisemmin tässä neljän vuoden aikana ;)

Enpä muuten minä itsekään tehnyt paljoakaan kotitöitä lapsuudenkodissani, edes teininä. Vanhemmat hoitivat homman vähän liian sukkelaan. Ja silti osaan nykyään jopa pyörittää tätä omaa kotia.

Rimanalituksen kannattaja

Tuo aamu-unen jatkoaika koittaa aina vain nopeammin jos sinun sänkysi vieressä on tv. Meillä on ja sitä käytännössä katsoo vain lapset aamuisin. Sänky seinän viereen, itse ulkoreunaan ja lapset kömpii kirjoineen katsomaan pikku kakkosta. Aika pienenä jo lapsi sen verran pysyy siinä että saa edes pienen hetken itselleen, tavallaan alkuun toimien niinkuin tuo makaamisleikkikin

Muutoinkin, kiitos tämänkin asian ääneen sanomisesta. Kuten ystäväsi, joka ei ollut ajatellut että leipä kädessä voi kulkea, moni muukaan ei äitiydessään tule ajatelleeksi että monessa asiassa riman voi alittaa. Itse suoritin ensimmäisen lapsen kanssa, yritin sitä vielä toisen syntyessä vain nipin napin vuosi ensimmäisen jälkeen. No, sitten jossain kohtaa uupumuksen kautta oli vain luovuttava ja löydettävä rimat jotka voi alittaa. Nykyään käytännössä kaikki muut mainitsemasi asiat ovat käytössä, paitsi pöydässä syöminen. Omieni osalta olen todennut että on helpompaa syödä pöydän ääressä, tomaatinsiementen hinkkaamisen sijaan.

Jes, lisää konkreettisia rimanalitusvinkkejä, hyvä hyvä! Myönnän, että tämän tekstin julkaisu vähän jännitti. Etukäteen kun ei voinut tietää, miten muut äidit nämä ottavat. Olen suorastaan hämmentynyt tästä positiivisen palautteen määrästä. Mutta ehkäpä tämä on hyvä juttu meille kaikille tajuta, etteivät muutkaan ole niitä ns. optimaalisia vanhempia. Parhaamme kuitenkin yritämme, se on varma.

Ja arvelinkin, että tämä pöydässä syöminen, tai syömättömyys, jakaa mielipiteitä. Suurimmaksi osaksi meilläkin istutaan pöydässä, varsinkin kun koko perhe on yhdessä kotona. Silloin on ihanaa kokoontua yhdessä ruoan ääreen. Mutta kun sitä ruokahuoltoa on päivän aikana ihan koko ajan, on kiva joskus päästää itsensä helpommalla.

vaativan lapsen äiti

Juuri noin, hermot ei kestänyt ikuista siivoamista. Silti lapsissakin on eroja, meillä vielä 5-6-vuotias kyllä karkasi kesken pöydästä kun äitin ajatukset oli muualla. ja nuoremman päästessä siihen ikään tehtiin poikkeuksia mm. vaikka leffailtojen popkornit on kamalia, varsinkin lauantaina juuri siivotussa kodissa.
Mutta ulkoilu on vilkkaiden lapsien kanssa välttämättömämpää kuin ehkä joidenkin rauhallisten. Vielä taaperon kanssa sitä luisti joskus ja pallotteli käytävässä, makasi tolleen lattialla leikkimässä, sohvalla sai hyppiä (ei saa enää, korjattu ja vahvistettu 3 krt), sängyssä tehtiin kuperkeikkaa, tehtiin maja tms. Mutta yli 3-vuotias on ulkoillut yksin takapihalla, jossa oli silloin portti, kun äiti sairasti (tyypillinen kuvio, kun lapsi tervehtyy, äiti sairastuu ja mahatautisena tarjoilee ruokaa tai flunssaisena välillä vääntäytyy ulos). Kun vilkkaat lapset kiipeilee seinille (tai oviaukossa jalat harallaan ylös) jos ei pääse ulos, ja äiti sitten perässä kuvaannollisesti. Ainakin paikkaa piti vaihtaa seurakunnan vanhempi-lapsi ryhmään tms. Isomman kanssa luistettiin siitä päivän toisesta ulkoilusta.
Ja ne hurjat riidat mitä oli ulospukemisesta 2,5-3-4-vuotiaan kanssa, auttaa nyt kun hän pukee itse. Siis äiti oli yrittänyt kaikkea (harhautus, selittäminen, lapsi saa valita ulkovaatteista jne.) Äiti siis toteaa: ai no jos et laita kenkiä, voit mennä ulos odottamaan kun äiti pukee. Lapsi huutaa oven takana ja kun kysyy tuletko laittamaan kengät, kolmannella kerralla vastaa kyllä ... nuorempi kokeili kerran kun kysyin menetkö ilman kenkiä. Muisti seuraavanakin vuonna. Isompi kokeili joka talvi talven alussa viikko- tai kuukausi kaupalla -ihan joka päivä. Kolmena talvena. Kyllä me joskus jäätiin sisäänkin. Mutta minunkin tarvitsi päästä ulos ihmisten ilmoille, kauppaan ja perhekerhoon kun mies oli toisella paikkakunnalla viikot.

Ulkoilu (ja siihen liittyvä pukeminen) ovat muuten ruokailun ohella se toinen juttu, joka jakaa mielipiteitä. Toiset ulkoilevat säässä kuin säässä kaksi kertaa päivässä, koska lapset hajottaisivat muuten koko asunnon. Tavallaan sitä siis pääsee vilkkaiden lasten kanssa helpommalla, kun menee ulos. Minun lapseni eivät ole ihan niin villejä, olen siis voinut silloin tällöin jättää ulkoiluja välistä. Mutta tosiaan, se ei kaikilta onnistu, ikävä kyllä. Hienosti olet jaksanut vaativan lapsen kanssa!

Mutta kuten itsekin sanoit, ulkoilun ei välttämättä tarvitse tarkoittaa hiekkalaatikolla istumista, vaan se voi olla vaikka retki kahvilaan, ruokakauppaan, kerhoon jne. Kunhan tehdään jotain. Ihan jo äidinkin takia ;)

Sini

Huh,helpottavaa että muillakin saa kävellä leipä kädessä ja syödä sohvalla. Vähän lisää sotkua joo,mutta eipä nuo murut siellä sun täällä oo niin justiinsa,kissankarvoja seassa..

Otti silmään tuo että kommentoinnin mahdollisti pikku-kakkonen,oot vissiin siitä tarkka ettet plaraa nettiä lasten läsnäollessa vai? :) Hyvähän sitä on tietty enimm.välttää,itsellä tulee oltua netissä AIVAN LIIKAA(kuten täydellinen äiti sanoisi)..nytkin makaan sängyssä kännykkä kädessä ja lapsi pomppii vieressä(kyllä,saa hyppiä sängyssä ja sohvalla,so?Hän rakastaa sitä!). Puolustautuminen siksi koska Kaikki ovat aina kieltämässä..periaatteesta vaan? Jos tippuu niin siitäpä oppii.
Iltaruoka oli muuten vasta äsken..nakkia ja makaronia..ei kasviksia ups! :O Ehkä huomenna sitten.

Myös minua helpottaa kuulla näissä kommenteissa, etteivät muutkaan äidit ole täydellisiä. Toki saa olla ylpeä siitä, jos omat lapset vaikkapa istuvat kiltisti pöydässä ja syövät mukisematta kaikkea, mitä tarjotaan. Mutta hampaat irvessä ei joka ikisestä periaatteesta tarvitse myöskään pitää kiinni, koska ei me muutkaan pidetä.

Ja oi, minä todellakin roikun päivisin netissä. Se on niin kätevä tapa suunnata hetkeksi ajatukset toisaalle. Joskus, jos lapset ovat keskenään oikein kunnolla leikin timmellyksessä, kirjoitan jopa tätä blogia. Tietenkin keskeytän kirjoittamisen kun tilanne sitä vaatii, mutta silti: varastan blogi- ja someaikaa lapsiltani. En vuorokauden ympäri, mutta hetkittäin.

Täällä samanlaista riman alitusta ollut havaittavissa. Kotiäitinä ollessani usein laitoin vanhemmalle pojalle piirretyt pyörimään ja namia kuppiin, jotta sain hetken olla ja vain istua ja katsoa tyhjyyteen kuopuksen päikkäriaikaan. Nykyään työpäivän ja päivällisen valmistuksen jälkeen kajoan lattiatasoon ja toimin hetken lasten liukumäkenä, kiipeilytelineenä tai minä he ikinä haluavatkaan minua sillä hetkellä olevan. Mutta se kuuluu tähän hommaan, eli toisinaan pitää vain mennä sieltä mistä aita on matalin, jotta taas jaksaa! :)

Itse asiassa tuo heittäytyminen lattiatasoon työpäivän jälkeen lasten kanssa kuulostaa minusta esimerkilliseltä äitiydeltä. Itsekin olen huomannut, että kun jaksaa leikkiä lasten kanssa jonkin aikaa ihan ajatuksella, saa sen jälkeen yleensä rauhallisen oman hetken kun lapset jatkavat leikkejä itsekseen. Mutta just tuo tyhjyyteen tuijottelu, sitä on vain saatava! Vaikka sitten lahjomalla, kunhan saa.

3v:n äippä

Kiitos kirjoituksesta! Monessa jutussa olisi vielä hölläämisen varaa minulla. Itse tajusin vasta muutama päivä sitten, että lapsi 3v ei nuku illalla jos ei sitä väsytä. Lapsen ei ole pakko nukahtaa kahdeksalta vain koska äiti kuvittelee, että niin kuuluu tehdä . Nyt iltahommat eli iltapesut, laulamiset ja satu hoidetaan kasilta. Sen jälkeen jos ei nukuta, niin muksu leikkii huoneessaan ja äiti lepäilee kirjan kanssa. Sitten kun väsyy, niin tulee itse sänkyyn nukkumaan. Toimii (toivottavasti vielä pitkään...)!

Hyvä hyvä! Muistan lukeneeni, että Ranskassa lapset saavat nimenomaan valvoa omassa huoneessaan rauhassa leikkien niin pitkään kuin tahtovat, kunhan pysyvät huoneessaan. Aikuisten aika alkaa klo 20 (tai milloin nyt sitten alkaakaan), sen jälkeen lapset ovat omillaan ja menevät itse sänkyynsä kun leikit on leikitty. Meillä ei tehdä näin, mutta olen silti miettinyt välillä pitäisikö kokeilla. Epäilyttää siksi, että 4-vuotias varmaan valvoisi läpi yön :D

Kyllä, kyllä ja kyllä. Tietyistä säännöistä pidetään kiinni ja noin pääasiassa yritetään elää fiksusti ja terveellisesti. Mutta eipä meiltä taida enää löytyä yhtään "sääntöä", jota ei tarvittaessa rikottaisi aivan huoletta ja hyvillä mielin.

Ja nuo Rosannan hölläyskeinot, käytössä ovat jokaikinen, ihan normiarjessa. Kun perusasiat on perheessä kunnossa (no siis normaali hygienia, ravitsemus, lepo, vuorovaikutus), niin minusta aivan mistä vain voi välillä joustella elon sujuvuuden nimissä.

T.Anni + päiväkoti-ikäinen, alakouluikäinen ja teini-ikäinen lapsi

Juurikin näin. Säännöt löytyvät meiltäkin, mutta ei enää niiden orjallista noudattamista. Yhden lapsen kanssa vaadin itseltäni (ja lapseltani) enemmän, toisen kanssa on täytynyt valita uupumus tai hölläys. Valitsin jälkimmäisen, eikä mitään kamalaa tapahtunut. Lapset käyttäytyvät pääsääntöisesti hyvin, vaikka eivät tietenkään aina. Se kuuluu lapsuuteen ja ihan normaaliin elämään.

lau

Peukutan! Itsella vain yksi lapsi (3v.), viela erittain helppo sellainen, mutta kylla silti mennaan useemminkin riman ali! Joskus mennaan hiukset sekaisin koko paivan kun neitokaista ei huvita harjata, suihkun sijaan saatan vain pyyhkia kostealla pyyhkeella. Syominen useimmiten hoituu leikin yhteydessa, harvoin poydan aaressa jne. Mies on usein poissa kotoa 13 tuntiakin paivassa Eli itselleni tama ei ole niinkaan riman alitusta vaan enemmankin aidin mielenterveyden huoltamista.

Kätevä kosteuspyyhevinkki! Tärkeintä on, että lapsi on puhdas, eikä se, millä keinoin hänet pestään. Kunhan pestään edes joskus.

Huh, olet siis kohtalotoverini, minunkin mieheni työpäivät kestävät aina vähintään sen 12 tuntia. Kotona on siis harvoin kahdet aikuiset kädet lasten hereillä ollessa. Ei sellaisessa tilanteessa pysty pitämään ns. kulisseja yllä, vaan on pakko ottaa iisimmin.

Tunnistan nämä, vaikka vauva- ja taaperovuosista on meillä yli kymmenen vuotta. Nauratti varsinkin toi "someta piiloleikin aikana". :-D Meillä leikittiin usein myös lääkäriä: siinä äiti oli potilas ja pötkähti sohvalle ainakin puoleksi tunniksi sillä aikaa, kun häneltä mitattiin verenpaineita ja otettiin sydänkäyrää.

Hehe, piiloleikki on just kätevä somehetkelle! Lapsi jaksaa olla piilossa pitkäänkin, koska se on niin jännää. Itsehän saatan istua hetken aikaa sohvalla ja selailla kännykkää välillä laiskasti huudellen, että missä olet? Aika usein netistä tulee sitä paitsi luettua samat uutiset, jotka on julkaistu printissäkin, mutta lehteä ei ehdi päivän aikana avatakaan. Mitä pahaa siinä on, että ne lukeekin kännykästä?

Ja joo, lääkärin hoidossa ollaan välillä täälläkin, siinäkin saa makoilla! Kuulemma jotkut leikkivät näin myös kampaajaa :)

Äiti -75

En höllännyt paljoakaan, koska sekaisin oleva koti ja yöpaitapäälläkokopäivän-meininki olisi lisännyt vaan väsymystä. Joka aamu ripsiväri päähän & kivat vaatteet päälle
ja sitten ulos lasten kanssa tai kerhoihin. Pysy rytmi ja ilta meni rauhallisemmin. Ainut mistä olen tinkinyt, että aamupalan saa syödä olohuoneessa tv:ä katsoen. Nyt kun lapset vähän isompia, niin osaavat mennä viikonloppuisin yksin ja saan nukkua edes 1 h pidempään. Ei ole yhtä ainutta oikeata tapaa, mutta jokainen valitsee itselleen ja lapsille parhaan mahdollisen tavan ja rutiinit. ☺

Jos ripsiväri, kivat vaatteet ja ulkoilu virkistävät äitiä paremmin kuin yöpuvussa raahustaminen likaisessa kodissa, se on silloin oikea valinta. Pointtini ei lopulta olekaan se, miten tehdään, vaan se, että tehdään helpoimman kautta. Toisille kodin puhtaana pitäminen tuntuu jo ajatuksena helpottavammalta kuin se, että antaa kodin olla sotkuinen. Jokainen tyylillään!

Marde

2lapsen yh. Meillä ei syödä muualla kuin pöydän ääressä mutta vain siksi että se on siistimpää, ei ole aikaa siivota niin usein jotta vois antaa lasten syödä missäsatuu :D
Äidin aamukahvi menee lasten aamupuuhien edelle, ei mennyt yhdenlapsen kanssa mutta nykyisin aamulla pikkukakkonen menee päälle samalla kun kahvinkeitin. Lapset saa aamupalansa ja pesunsa kun äidin kahvihammasta ei enää kolota.
Aamupesut hoidan mieluiten aamulla, jos ne jää niin se on kolminkertainen huuto. Hiukset harjataan tai leikataan, likka päättää itse ja tähänasti on harjattu :D
Lahjonta on ihan salittua kun lapsi saa itse valita tekeekö asian kiltisti ja saa jotain kivaa vai huudolla ja jää ilman sitä jotain.
Lapset siivoaa yli puolet leluistaan jokainen ilta itse, jos ei siivoa niin piirretyt jää pois. Julmaa jonkun mielestä mutta edelleenkää äidin aika ei kata kaiken hoitamista.
Meillä ulkoillaan mahollisimman paljon! Mitä enempi ulkona, sen vähemmän sotkua sisällä.
Kuulun siis niihin äiteihin joille siisteys tuo mielenrauhaa joten siksi monet asiat tehdään "äitiyden vaatimusten mukaan" vaikka kyse on vain oman työn vähentämisestä.
Meillä siivotaan ja hoidetaan kotityöt AINA lasten hereillä ollessa, lasten uniaika on äidin omaa rentoutumisaikaa ja rentoutuminen onnistuu vain siistissä ympäristössä enkä halua niitä pieniä omia aikoja tuhlata siivoamiseen!

Tsemppiä yksinhuoltaja-arkeen. Tiedän osittain miltä se tuntuu, vaikka tilanteeni onkin eri. Jokainen roskapussin vienti, kaupassakäynti ja ylipäätään perusarjen pyöritys pitää suunnitella niin, että se onnistuu lasten kanssa. Ei voi vain huikata toiselle, että käytkö kaupassa kun maito loppui, vaan se pitää hakea itse lasten kanssa tai olla ilman. Välillä mies toki on myös pidempiä aikoja kotona, silloin lataankin ihan huolella akkuja. Toivottavasti sinullakin on mahdollisuus siihen. Siis edes joskus muulloinkin kuin lasten nukkuessa.

Ja on kyllä totta, että jos ulkoilee paljon, koti pysyy siistimpänä ja lapset tyytyväisempinä. Ulkoilmassa on jotain maagista, känkkäränkät ja muut raivarit katoavat savuna ilmaan. Jotenkin sinne ulos pääseminen vaan tuntuu (erityisesti talvella) ihan tolkuttomalta projektilta. Mutta ehkäpä tämäkin helpottaa lasten kasvaessa.

komppaan ja kiitän

Kiitos mainiosta kirjoituksesta! Itse kärsin hirveästi suorittamisesta, joka kyllä ulottuu minulal muuallekin kuin lapsiin ja koitan opetella siitä pois varmaan loppuelämäni.
Olen kovasti miettinyt sitä, kuinka suuri sillä on, että kaikki mediassa toitottaa vanhemmuuteen liittyviä vaatimuksia. Näkisin mielelläni tulevaisuuden, jossa uutisointi ei keskity aina siihen, mitä vanhempien pitäisi tehdä vaan miten tehdä voidakseen itse hyvin oman perheensä kanssa. Siis juuri tätä asennetta mistä sinäkin kirjoitit, kun se laajentuisi koskemaan toimittajia, uutisointia yms.
Nythän on valitettavasti niin, että vähemmän on esillä hyväksyvä myötätuntoinen suhtautuminen vanhemmuuteen. Ennemmin halutaan neuvoa ja tuomita. Missä on usko siihen, että me osataan tää ja halu tukea kanssaihmisiä?
Toivossa on hyvä elää ja toivokaamme ilmapiirin muutosta, josta jälkipolvelmme pääsisisvät nauttimaan :)

O-ou, Pandoran lipas lähtee avautumaan. Pohdin välillä useinkin, mikä johtuu mediasta, mikä ei, sillä olen toimittaja itsekin. Tunnen vastuun välillä painavana harteillani, ja olen varmasti kirjoittanut juttuja, jotka eivät noudata esimerkiksi tämän blogin henkeä. Mutta jutun pitää näyttää haastateltavalta, ei minulta. Täällä blogissa saan kuitenkin "rellestää" juuri tahtomallani tavalla, se on hauskaa ;)

Toisaalta minua harmittaa se, että media niin usein leimataan automaattisesti kaiken pahan aiheuttajaksi, eikä mietitä pidemmälle sitä aihepiiriä, mistä mediassa on kirjoitettu. Median tarkoitus on nostaa esiin keskustelunaiheita, sekä hyvässä että pahassa. Niihin me ihmiset sitten reagoimme.

Lehtijutut, blogitekstit tai mitkä tahansa sisällöt jäävät mieleen, kun ne herättävät tunteita. Negatiiviset jutut jäävät tämän tunnereaktion vuoksi mieleen helpommin, joten siksi ehkä tuntuu, että media on täynnä ikäviä asioita (vaikka ei ole). Vanhemmuudesta saattaa olla 10 positiivissävytteistä kirjoitusta ja yksi negatiivinen, joka sitten kerää kaiken huomion. Tämä kertoo paitsi mediasta, myös meistä ihmisistä. Meistä taitaa olla kivempaa kauhistella kuin kannustaa. (Huom. Tämä ei ole millään tavalla mihinkään teoriaan perustuvaa pohdintaa, ainoastaan omia ajatuksiani aiheesta.)

Mutta jos vanhemmuuden aiheissa pysytään, niin kyllä esimerkiksi Marja Hintikka Live on tehnyt valtavan hienoa työtä sen eteen, että me vanhemmat ottaisimme tämän vastuun vähän rennommin. He muuten jakoivat tämän kirjoituksen omalla FB-sivullaankin, suuri kiitos siitä.

Minna

Tulipa tästä kirjoituksesta hyvä fiilis ja lisää hyviä vinkkejä omaan arkeen :) Mullakin 1- ja 4-vuotiaat ja nuorimman sairastelun vuoksi kävin talvella kyllä niin lähellä totaalista uupumista, että on tullut monet oikaisut kokeiltua. Tässä yksi vinkki lisää: käy itse makaamaan sohvalle mahalleen ja pyydä lapset leipomaan äitipullaa. Eli he sitten saavat ensin vaivata ja mälvätä sua sielunsa kyllyydestä. Sitten taikina voidellaan ja sen päälle sirotellaan sokeria, paistetaan ja syödään. Tässä saa itse ihanaa hierontaa, rötköttää puoliunessa ja lapsilla on superkivaa. Myös isompi tykkää piirtää mun selkään kun makaan sohvalla ja arvailen sitten että mitä kuvioita tekee.

Äitipulla, aivan loistava idea! Tuossahan saa kivasti aikaa kulumaan ja lapsia viihdytettyä mahdollisimman helpolla :D Kiitos vinkistä.

Harmi vain, että nämä keinot pitää oppia yleensä uupumuksen tai sen liepeillä käymisen kautta. Voi kun me äidit osaisimme höllätä jo siinä vaiheessa, kun vähän väsyttää, eikä siinä vaiheessa kun päällä on jo kuolemanväsymys. Mutta en ole osannut tätä itsekään, vaan vähitellen opetellut. Taakka putosi harteilta tähän kirjoitukseen tulleiden kommenttien myötä, kun selvisi, etten ole ainut rimanalittaja :)

Tärkeä kirjoitus! Mukava kun on herättänyt keskustelua! Kiitos vinkeistä!
Tässä vielä pari vinkkiä lisää:
-siivooja kahden viikon välein (paras sijoitus ikinä!)
- kauppakassipalvelu
- keittiötä ei tarvi joka välissä puunata. Itse siivoan päivän sotkut illalla.
- jonain energisenä päivänä tee suursiivous ja heitä kaikki turha menemään. Helpottaa arkea siivouksen ja tavaroiden löytämisen kautta.
- koiran ulkoitus! Pakollisesti kolme omaa hetkeä päivässä.
- lapset naapuriin tai naapurin lapset meille
- einekset, pizzeriat, pussikeitot kiitos ja namnam
- minä en leiki lasten kanssa, lähinnä autan leikit alkuun. Oman filosofiani mukaan lapsilla pitää olla joskus myös tylsää :)

Kiitos Erika useista vinkeistä, mahtavaa! Meillähän on käytössä kavereiden oma kotiapurinki, eli siivoamme kerran viikossa kolmen perheen kesken toistemme koteja (siivous omassa kodissa tulee siis aina kolmen viikon välein). Se on ihan ilmainen ja tosi toimiva!

Tuo suursiivous olisi kyllä oikeasti tosi fiksu juttu. Meillä pyörii aivan hirveä määrä leluja jaloissa, paljon helpommalla pääsisi, jos osasta luopuisi. Ja on meillä aikuisillakin paljon turhaa tavaraa. Saisikohan sitä ennen töiden aloitusta otettua itseään niskasta kiinni?

No se! Näin kesällä ei tule haaveiltua ulkomailla asumisesta, mutta joka ikinen marraskuu kysyn itseltäni, että miksi ihmeessä minä asun täällä Jumalan selän takana kylmyydessä ja pimeydessä? Kunnes sitten koittaa taas kevät :D

EmiliaMaria

Ennen ensimmäisen lapsen syntymää: "meillä ei sitten koskaan anneta lapsen syödä sohvalla!!1" :D Söihän se sohvalla jo ekana päivänä, kun imetin ja katsoin telkkaria... Sujuvasti on onnistunut myös kaksivuotiaana aamupalaleivän tai iltapalan syöminen sohvalla lastenohjelmia katsoen..
Mikähän siinä on että se sohvalla syöminen on pahinta syntiä muka ikinä (ainakin omissa mielikuvissa). Kyllä meilläkin kotona syötiin voileipiä olkkarissa ja katsottiin telkkaria, enkä oo käsittääkseni mennyt ihan pilalle sen takia tai siitä huolimatta. On sohvalla tahroja ja murusia ja imuroida saa joka viikko, mutta samalla tavalla ne muruset on siellä keittiön lattiallakin.

Ylen aamulastenohjelmat ovat kyllä pelastaneet meidän perheessä moneen kertaan, lapsi sohvalle kainaloon ja itse voi torkkua vielä kolme varttia siinä.. Samoin pikku kakkonen töiden jälkeen. Ja pitkillä automatkoilla Ylen lasten areena ja musarullaat ja muut. <3 Tunnen saavani yle-verolle paljon vastinetta kun saa tarvittaessa torkkua sen 50 minuuttia töitten jälkeen soffalla :D

Niinpä! Miksi ihmeessä sohvalla syöminen on synneistä suurin? Voisihan sen kääntää niinkin päin, että aika hyvin meillä nykyvanhemmilla menee, jos tuo on pahinta mihin pystymme :D Toki ymmärrän ruokakulttuurin tärkeyden ja ajatuksen, että istutaan rauhassa kiireettä alas koko perheen kesken pöytään. Niin meillä myös tehdään usein. Mutta kuten sanottu, välillä voi huiputtaa.

Ja Ylen tarjonta lapsille on todellakin meidän vanhempien pelastus! On huojentavaa laittaa Pikku Kakkonen päälle, kun voi luottaa siihen, ettei mitään kamalaa pomppaa silmiin. Tosin jännää on sekin, että Pikku Kakkosen katsominen on jostain syystä yleisesti hyväksyttyä, mutta jos näyttää samaan aikaan jotain muuta lastenohjelmaa, on ruutuaika äkkiä täynnä ja lapsi pilalla liiasta television tuijottamisesta. Hassuja ovat nämä vanhemmuuden näkymättömät koodistot.

Seuraa 

Olen Rosanna Marila, 34-vuotias pinkki muija ja kahden pienen lapsen äiti. Työskentelen Me Naisten toimittajana, mutta mielipiteet ovat omiani.

Blogini idea on muistuttaa, että sähän oot hyvä just noin.

Ota yhteyttä: naiseudesta(at)gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat