Hei pitkästä aikaa!

Tuntuu, että helmikuu on mennyt ihan hirveän nopeasti ja että sen aikana on seilattu ylös ja alas pitkin vuoristorataa. Tässä oli jo parempia päiviä ja niitä kesti yllättävän kauan. Käytiin poikaystäväni kanssa jopa kahdesti ulkona syömässä jopa siten, että minäkin söin. Koko tämän vuoden aikana jona olemme olleet yhdessä nuo olivat ensimmäiset kerrat kun kävimme yhdessä ulkona syömässä siten, että minäkin söin, joten voitte kuvitella miten iso asia se minulle on..

Sain painoakin pari kiloa lisää, mutta nyt paino on taas laskenut entisiin uomiinsa, joten pitkäkestoista iloa se ei sitten ollutkaan. En ole pariin viikkoon päässyt keskusteluryhmään ja välillä kuvittelin ettei mun enää tarvitsekkaan mennä, mutta nyt tiedän etten mä vielä olekkaan kuivilla tästä suosta.Muutama onnistuminen ja askel eteenpäin ei ole vielä vasta kuin puoli voittoa.

On hassua millaisia tuntemuksia on ollut. Kun paino nousi ajattelin, että ei mun enään tarvitse jatkuvasti ravata vaa'alla.Ajattelin jo ettei sen lukema määrittele sitä kuka olen.. Nyt kun paino on taas lähtöpisteessä sitä miettii, että enkö mä ikinä paranekkaan  ja harmittelee, mutta samalla toinen ääni kuiskaa korvaan, että hyvä sinä ja vielä tuosta kun pudotat vähäsen.

Jokatapauksessa tästä on suunta jo ylöspäin:) Minä itse määritän sen kuka olen ja kuka haluan olla. Ja sen ymmärrys on jo iso askel eteenpäin.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elämää hennoin langoin. Syömisöiriön kanssa kamppailua, mustelmia ja vaaka,josta tuli minun Raamattuni.

Teemat