Huomenta! Takana on pitkästä aikaa melko hyvin nukuttu yö ilman painajaisia.Minulla nykyään on usein tapana nähdä todella kummallisia unia ja saatan herätä öisin itkien.Silloin poikaystävän kainalossa tuntuu turvalliselta.

On kuitenkin päiviä ja jo aamuja jolloin miettii, että ei ole tarpeeksi hyvä edes siihen suurimpaan päämääräänsä. Pohdin ensi viikolla ensin meneväni sellaiseen keskusteluryhmään jakamaan näitä ajatuksia ja tuntemuksia..kunnes se mörkö olkapäälläni sanoi minulle" Ethän sä voi. Muut sielä on kuitenkin miljoon kertaa pienempiä, laihempia ja parempia. Ne muut syö pelkän omenan ja sä kurja ihminen söit kokonaisen salaatin!" Ja siinä sitä taas ollaan.Keskellä elävää painajaisunta.

Järki sanoo, että minun on oltava vahva ja minä selviän tästä. Mutta hetken päästä jokainen suuhun laitettu muru alkaa ahdistaa..Vaikka fyysisesti tulee parempi olo niin henkisesti pelottaa nousta seuraavana aamuna vaa'alle ja pelottaa ajautua kauemmas siitä omasta kuplastani.Kun ajaudun siitä kauemmas joudun myös käsittelemään enemmän tunteita, enemmän ihmissuhteita ja enemmän ympäröivää maailmaa. Joskus se pelottaa.

Tiedän, että jokaisen ihmisen kroppa on omanlaisensa. Toisten kestää pienellä liekillä kauankin aikaa ja toisilla taas leikki loppuu nopeammin.Tämä ei ole ensimmäinen sairastumiseni ja kehooni on jäänyt muistijäljet jo aikoja sitten. Tämä on vasta leikin lopun alkua.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elämää hennoin langoin. Syömisöiriön kanssa kamppailua, mustelmia ja vaaka,josta tuli minun Raamattuni.

Teemat