Hei!

Alkuviikko oli yhtä myllerrystä.Maanantaina oli pojan hammaslääkäri ja tiistaina piti olla mun lääkäri.. nimenomaan piti olla. 

Mä jännitin sinne menoa niin paljon koko maanantain,että nukahdin vasta aamu neljältä j nukuttiin koko perhe pommiin.Joten oon takaisin taas lähtöpisteessä,mutta loppuviikko on mennyt aika mukavasti ja leppoisasti.

Viime viikolla,kun mulla oli se kaikista vaikein päivä ja tuntui,että kuolen tunsin ekaa kertaa kuolemanpelkoa. Useinhan tämä sairaus  ajaa ihmisen siihen tilaan ettei enää välitä onko elossa vai kuollut, mutta sillä hetkellä mä pelkäsin. Ehkä se on tavallaan hyvä merkki,että välittää ja tuntee ja ajattelee. 

Syömiset on taas loppuviikkoa kohden mennyt miten mennyt..tai jos olisin rehellinen niin en oikeestaan oo syönyt juuri mitään keskiviikon jälkeen.Silti se kuolemanpelko ja pelko siitä kauheasta kokemuksesta hakkaa mun alitajunnassa ja en halua enää ikinä kokea mitään sellaista.. niinpä odotan,että tulee se hetki kun saan tartuttua lautaseen ja syötyä. 

Pitäisi muistaa,että minun hyvinvointini pitäisi olla minulle tärkeää.Pitäisi syödä,jotta voisin hyvin. Mutta se ei vain ole minulle se pysäyttävä,tärkeä juttu juuri nyt. Mutta niinkauan kuin tunnen kuolemanpelkoa on minulla tiukempi ote elämänlangasta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elämää hennoin langoin. Syömisöiriön kanssa kamppailua, mustelmia ja vaaka,josta tuli minun Raamattuni.

Teemat