Enpä ole syömishäiriöstäni aiemmin julkisesti kirjoittanut, mutta tämän Janette Litmasen kirjoittaman kolumnin rohkaisemana ajattelin uskaltaa kertoa hieman taustastani.

* * *

Kaikki alkoi siitä, kun olin 8-vuotias, ja kouluterveydenhoitaja soitti äidilleni ja kertoi, että painan jonkin kasvukäyrän mukaan liian vähän. Käytännössä olin vain kasvanut paljon pituutta lyhyessä ajassa ja olisin pärjännyt äärimmäisen hyvin ilman ruokailuun kiinnitettävää lisähuomiota, mutta äitini säikähti terveysalan 'ammattilaisen' näkemystä ja alkoi tuputtaa minulle lempiruokiani.

Tiedän äidin tarkoittaneen pelkkää hyvää, mutta tuputtaminen ja isot annokset eivät oikein toimineet - ennemminkin ne ahdistivat. Näin jälkiviisaana asiasta ei olisi pitänyt tehdä minkäänlaista numeroa, vaan minulle olisi kannattanut tarjota isompien annoksien sijaan vaan lisää välipaloja. Äidin huolestuminen tarttui minuun ja pelkäsin vääjäämättä kuihtuvani samanlaiseksi luurangoksi kuin lehdissä näkemäni anorektikot. Kuulostaa näin jälkikäteen hullulta, mutta minulle se oli pitkään todellinen pelko. Myös opettajaani pyydettiin kiinnittämään huomiota siihen, että syön koulussa tarpeeksi, joten ruokailuni oli tarkkailunalaisena myös kouluympäristössä - jossa ruokaa ei saanut ottaa itse eikä mielellään myöskään jättää.

Painoni normalisoitui luonnostaan myöhemmillä luokilla, mutta pelko alipainoisuudesta jäi kytemään, sillä esimerkiksi sukulaiseni saattoivat hämmästellä kyläilyreissuilla, että "syöt kuin lintu". Minua myös verrattiin kokoni puolesta kielteisessä valossa samanikäisiin sukulaistyttöihini, jotka olivat luonnostaan vähän minua pyöreämpiä. Yläkoulun aikana taas hurahdin kunnolla pituutta ja muistutin habitukseltani nälkiintynyttä kirahvia. :D Kiusaajani nimitti minua cocktail-tikuksi. Kun minulla oli tiukka paita päällä, myös pikkuisia rintojani pilkattiin. Kehonkuvani vääristyi, ja aloin vähitellen nähdä itseni vaa’an lukemista riippumatta aina liian laihana (ja muutenkin epäviehättävänä).

* * *

Kehitin itselleni vuosien saatossa alitajuisesti omalaatuisen syömishäiriön, jossa aloin jännittää hirveästi etukäteen muiden seurassa ruokailua ja muiden kommentteja esimerkiksi annoksieni pienuudesta. Pahinta oli, kun jännitys kuristi kurkkua kesken ruokailun niin, etten sitten pystynyt syömään muiden aikana edes niitä pieneksi tuomittuja annoksiani loppuun, ja jännitin seuraavaa 'julkista' ruokailua taas entistä enemmän :( Ravintoloissa syömisen pelko oli jostain syystä vielä kovempi kuin kyläpaikoissa. Välillä pelko myös unohtui, mutta se nosti aina uudestaan päätään jonkun kommentoidessa. Ja ymmärrän kyllä, etteivät kommentoijat tarkoittaneet mitään pahaa - he vain osuivat sanoillaan minulle kipeään paikkaan.

Vaikka en ollut koskaan oikeasti erityisen alipainoinen, pelkäsin aika ajoin kuollakseni, että sairastuisin anoreksiaan, vaikka en millään lailla ihannoinut laihuutta - päinvastoin. Ahdistuneisuuden kehä vain imaisi minut mukaansa, enkä enää osannut ajatella muuta kuin peilikuvaani, josta mielestäni paistoivat törröttävät luut. Parikymppisenä esimerkiksi seurustelemisen aloittaminen pelotti, sillä silloin pitäisi taas syödä mahdollisesti kumppanin perheen kanssa ja olla uusien arvioivien katseiden alla.

* * *

Ihanan psykologin, aineenvaihdunnan luontaisen hidastumisen ja tasapainoisen parisuhteen ansiosta olen päässyt näistä pelkotiloista enimmäkseen eroon, mutta edelleen joskus huomaan säikähtäväni, jos joku kommentoi ruoka-annokseni kokoa tai kysyy, että olenko laihtunut - vaikka tosiaan suurimman osan ajasta olen jo sinut kroppani kanssa ja painoindeksi on ollut pitkään normaali ja rasvaa löytyy kyllä. Koenkin, että parantumiseni on pitkällä, mutta aika syvällä tuo vääristynyt ja vahingollinen kehonkuva on päässäni.

Haluan tällä kirjoituksella sanoa, että toisten ajattelemattomilla töksäytyksillä voi olla todella haitalliset ja kauaskantoiset vaikutukset. :/ Annetaan siis syömis- ja painorauha kaikenkokoisille. <3

* * *

En ole koskaan kuullut kenestäkään toisesta, joka olisi sairastanut tällaista syömishäiriötä, joten jos siellä ruudun takana on joku kohtalontoveri, olisi mielenkiintoista kuulla. <3

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tervetuloa Moraalimummo-blogin pariin! Maailma on täynnä kauniiden ihmisten, treenattujen vartaloiden ja kiillotettujen kotien kuvia, ja voin luvata, että tässä blogissa niitä ei tulla näkemään ;) Blogissani pohdin ja analysoin nykymaailman menoa, viihdeuutisaiheita sekä pinnallisimpia ilmiöitä Moraalimummon tyyliin. Olen kolmekymppinen vanha sielu, ja kirjoittaminen on intohimoni. Toivottavasti viihdyt tekstieni seurassa. moraalimummo@gmail.com