Pahoittelut pitkästä hiljaiselosta! Aika ja ajatukset juoksevat, mutta kynä näköjään ei. =/

Olen viime aikoina pohdiskellut muun muassa sitä, miksi naisten on niin vaikea olla vakuuttavia tai uskottavia puhuessaan omina itsenään. Miksi naissukupuoleen liittyvät asiat ovat ylipäätään jotenkin huvittavia, halveksuttavia ja vähäarvoisia yhteiskunnassamme, kuten Ronja Salmi kirjoitti kesällä Helsingin Sanomissa. Tai miksi jokin yksi ja sama asia saa miehen sanomana luonnostaan paljon enemmän painoarvoa kuin naisen sanomana. Miksi miessukupuolen edustaja on ainakin työyhteisöissä useammin jotenkin automaattisesti ja oletettavasti oikeassa.

Tiedättekö vaikkapa tilanteen, jossa on samassa keskusteluringissä eri-ikäisiä miehiä ja naisia, ja (nuori) nainen heittää jonkin ajatuksen tai idean ilmaan ja saa ykskantaan vastakaikuna vain mitätöinnin? Sitten, kun mies sanoo täysin saman asian omana ajatuksenaan, häntä myötäillään ja tsempataan heti.

Miksi jokin yksi ja sama asia saa miehen sanomana luonnostaan paljon enemmän painoarvoa kuin naisen sanomana?

Aihetta sivuaa myös termi: miesselittäminen (man + explaining --> mansplaining), josta luin kaksi vuotta sitten tästä Pontus Purokurun Kansan Uutisiin kirjoittamasta kolumnista Tekstiä lukiessani koin pienen valaistumisen. Artikkelissa nimittäin sanoitettiin juuri niitä ajatuksia ja tunteita, joita omassa päässäni oli pyörinyt, mutta joita en ollut osannut itse yhdistää loogiseksi kokonaisuudeksi tai yleiseksi käyttäytymismalliksi.

Suora lainaus Purokurun tekstistä: ”Kaikkialla on miehiä, jotka tietävät, miten asiat ovat. Professori, pääkirjoittaja, poliitikko, pomo ja virkamies ovat selittäviä miehiä." Erityisesti tämä kuvaus kuulostaa tutulta: "Selittävä mies ottaa leuhkan asennon, tähtää lasittuneet silmänsä horisonttiin ja ilmoittaa jumalallisella varmuudella, mistä on kyse. Niin on, koska mies sanoo. Ja miestähän kuunnellaan."

Purokuru päättää kolumninsa nasevaan tiivistykseen: "Miesselittäminen on vallankäytön tapa, jolla osoitetaan, kenellä on valta määritellä ja kenen täytyy alistua kuuntelijan rooliin.”

Niin on, koska mies sanoo. Ja miestähän kuunnellaan.

Haluaisin uskoa, että oli asia mikä tahansa, ihmisen pitää riittää omana itsenään ja persoonanaan, eikä omaa sisintään pidä joutua muuttamaan ulkoisten määrittelyiden vuoksi. Siis sellaisten ”no koska niin nyt vaan pitää tehdä” -määrittelyiden vuoksi. Mutta miksi silti monet urallaan eteenpäin haluavat naiset leikkauttavat lyhyemmän tukan, pukeutuvat housupukuun ja opettelevat uuden, matalamman ja vähemmän innostuneen, puhetyylin? Miksi meidän tarvitsee tehdä niin ollaksemme uskottavia? Mikä on se sisäänrakennettu koodisto, joka saa meidät ajattelemaan ja toimimaan näin? Pitääkö uralla edetäkseen olla yhä tosissaan ”hyvä jätkä”, yksi miesporukasta?

Hiukan meinaan ärsyttää, kun huomaan itsekin välillä tukeutuvani miesten niin sanotusti parempaan uskottavuuteen saadakseni pontta omille näkökulmilleni tai ajatuksilleni. Jos vaikka joskus selitän jotain asiaa, ja huomaan, että kuulija ei suorilta vakuutu, saatan alitajuntaisesti argumentoida, että ”Matti oli myös samaa mieltä” tai ”Matin mukaan sitä tai tätä”, jotta kuulija kallistuisi kanssani samalle kannalle. En siis valehtele, että joku mies on kanssani samaa mieltä, jos hän ei ole, mutta jos tiedän, että hän on, saatan käyttää sitä oman perusteluni tukena ikään kuin tuomassa lisää uskottavuutta. Että jos kerran Mattikin ajattelee näin, niin enhän voi olla ihan tyhmä ja ehkä ajatuksessani on jotain itua.

Huomaan itsekin välillä tukeutuvani miesten niin sanotusti parempaan uskottavuuteen.

..Mutta toisaalta taas, jos miehet johtavat ”oletettavasti luonnollisemmin” työyhteisöissä, niin kotirintamalla tai perheeseen liittyvissä asioissa törmää usein vastaavanlaiseen olettamukseen, että nainen on automaattisesti oikeassa ja ehkä muistaa asiat paremmin? Tiedättehän nämä ”Mr Right and Mrs Always Right” -teksteillä varustetut tuotteet, joita näkee ainakin häissä silloin tällöin? Eli työyhteisöissä miesten sanomisilla vaikuttaisi olevan lähtökohtaisesti enemmän painoarvoa kuin naisten sanomisilla, kun taas kotiolosuhteissa roolit kääntyvätkin toisinpäin? Kumpuaako tämä jostain sellaisesta kivikautisesta ajattelutavasta, että mies on asiantuntija leipätyössä ja nainen kodinaskareissa? Senkö vuoksi naisen euro on yhä vain 79 senttiä?

No joo, nyt lähti vähän ajatus rönsyilemään, mutta jos teillä on samanlaisia kokemuksia esimerkiksi kotoa tai miesvaltaisilta työpaikoilta, olisi mukava kuulla! Tai jos joku on täysin eri mieltä, niin sekin olisi mielenkiintoista kuulla. :)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tervetuloa Moraalimummo-blogin pariin! Maailma on täynnä kauniiden ihmisten, treenattujen vartaloiden ja kiillotettujen kotien kuvia, ja voin luvata, että tässä blogissa niitä ei tulla näkemään ;) Blogissani pohdin ja analysoin nykymaailman menoa, viihdeuutisaiheita sekä pinnallisimpia ilmiöitä Moraalimummon tyyliin. Olen kolmekymppinen vanha sielu, ja kirjoittaminen on intohimoni. Toivottavasti viihdyt tekstieni seurassa. moraalimummo@gmail.com