Nykyään yhteiskunnan puheet  hyvinvoinnin ja liikunnan osalta pyörivät valtavasti nimenomaan ulkonäön trimmaamisessa ja fyysisessä tehokkuudessa. Isompaa haukkaria, pyöreämpää pyllyä, räjähtävämpää nopeutta, maksimaalista voimaa ja mikä milloinkin on muodissa. Ei ole mikään uusi ilmiö, että hyvinvointia, vahvaa minuutta ja itsevarmuutta haetaan paljon ulkoisista tekijöistä, eikä se ole väärin, MUTTA.... mitäs jos keskityttäisiin sen kehon treenaamisen lisäksi yhtä paljon mielen treenaamiseen ja hyvinvointiin?

Itse kuulun jo lajini puolesta siihen joukkoon, joka trimmaa vartaloa, sekä ylipäätään paljon urheilevana, myös siihen joukkoon, joka haluaa pitää huolen fyysisestä  tehokkuudesta ja hyvinvoinnistaan. Kuitenkin näiden asioiden lisäksi, minua motivoi treenaamisessa myös mieleni hyvinvointi, ja keskityn paljon myös tähän osa-alueeseen. Mielen hyvinvointi ja vahvuus ovat aivan yhtä tärkeässä, tai uskaltaisin jopa väittää, että osittain tärkeämmässäkin osassa, kuin  fyysinenpuoli. Urheilu "urani" olen viettänyt erilaisissa lajeissa, joissa kaikissa on ollut enemmän tai vähemmän mukana kisaamista, tästä huolimatta, voinkin todeta, että se pelkän ulkonäön trimmaaminen/ kehon tehokkuuden haaliminen, ei todellakaan ole avain onneen. Fysiikka ei ole se, josta se todellinen onnellisuus, hyvinvointi ja se itsevarmuus kumpuavat. Kaikki nimittäin lähtee korvien välistä - oli vartalosi minkälainen tahansa, olit kuinka räjähtävä tahansa tai vaikka äärimmäisen notkea.

Minulta usein kysytäänkin, miten voin tällä hetkellä olla lajissa, jossa arvostellaan niin raa'asti urheilijaa? Osittain tietysti siksi, että se on osa lajini/kilpaurheilun mentaliteettia ja hyväksyn sen, mutta erittäin suurilta osin sen vuoksi, että ulkonäköni ja urheilusuoritukseni eivät ole koskaan määrittäneet sitä, kuka todella olen tai miten arvokas olen. Se, että en välttämättä ole kirkkaimmalla sijalla, on ehkä urheilijan uralleni vastoinkäyminen, mutta ei tee minusta sen huonompaa tai arvottomampaa ihmisenä. Minä olen minä, oli ulkonäköni, taitoni tai urheilusuoritukseni millainen tahansa.

Sanoisinkin, että se voimakkain "lihakseni" on siis mieleni. Ihmisen mieli todella on se suurin voimavara, tai ainakin pitäisi olla, jonka vuoksi on ehkä hieman surullistakin, että tähän ei aina tarpeeksi panosteta. Mieleltään tasapainoisen ja positiivisen ajatusmaailman omaavan ihmisen, on helpompi tuntea olevansa onnellinen ja terve, huomata mahdollisuudet ympärillään ja uskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Puolestaan tämä kaikkia luo myös pohjaa ja energiaa liikkumiselle ja sen fyysisenkin hyvinvoinnin ylläpidolle. Positiivinen, tasapainonen ja vahva mieli onkin tutkitusti suoraan yhteydessä terveyteen. Sanonta, jota mm. itsekin käytän " Ilman terveyttäni en ole mitään", koskee yhtälailla siis myös mieleni hyvinvointia.

Ihmisen ollessa psyykkis-fyysinen- kokonaisuus, tulisi nämä molemmat puolet myös huomioda. Kaiken kiireen ja suorituspaineita pullollaan olevassa yhteiskunnassa, tämä kuitenkin helposti unohtuu. Tähän myös varmasti moni on sortunut, sekä saattanut huomata sen seuraukset: mieli kun tarttuu juuri niihin asioihin, joihin kiinnität huomiota. Tällöin voi vahingossa seistä omien mahdollisuuksieni tiellä, keskittyä vain kiireen tunteeseen ja tuntea koviakin paineita. Mielellä on valtava voima ja kaiken kiireen ja paineen keskellä, olen itse opetellut avaamaan silmäni muillekin asioille, koetan nähdä kiitolliset ja positiiviset asiat sekä ennenkaikkea olosuhteista huolimatta, tiedän kuka olen, mihin pystyn ja miten toimia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kuvittelisin olevani virheetön ja kaikkivoipa, tai että hyväksyisin kaikki maailman vääryydet, vaan osaan tiukkoinakin hetkinä luottaa itseeni, olla kiitollinen sekä pystyn näin antamaan itsestäni paljon enemmän myös muille. Olosuhteita ei omassa elämässään aina voi muuttaa, mutta se miten näihin suhtaudut on omissa käsissäsi. Omassa elämässäni kilpaurheilu, opiskelut, työt ja sosiaalinen elämä ovat usein hyvinkin kiireellinen ja stressaavakin yhdistelmä, mutta omalla aseenteellani ja ajatusmaailmallani olen onnistunut kääntämään nämä vahvuudekseni ja ne tukevat hyvinvointiani. Näin minun on mahdollista olla hieman vahvempi ja paremmin voiva oma itseni.

Osa teistä onkin jo saattanut huomata, että minulle mahdollistuikin Sport Girl 2016- ohjelman kautta valmistella hyvinvointia koskeva haaste. Tämän halusin nimenomaan liittyvän mielen treenaamiseen.  Haaste on täysin ilmainen ja löytyy AppStoresta, Mun treenari - nimisen ohjelman alta nimellä Mental Power- päiväkirja. Haasteessa keskitytään nimenomaan mielen treenaamiseen ja tavoitteena on oppia olemaan paras versio itsestäsi, tehdä mielestäsi suurin voimavarasi sekä inspiroitua omasta elämästäsi juuri sellaisena kuin se on. Mikäli kiinnostuit tai koet kaipaavasi mielentreeniä, käy ihmeessä lataamassa haaste! :)

Jokaisella on tietysti omat keinonsa löytää tasapainoa, voimavaroja ja onnellisuutta elämään, mutta itse olen kokenut hyvinvoivan, tasapainosen ja tarvittassa vahvankin mielen, tukeneen minua niin urheilussa, mutta myös elämäni monilla muilla osa-alueilla. Halusinkin kertoa teille oman näkökulmani ja toivottavasti tästä oli ehkä jollekin myös hyötyä! :)

(Jos muuten kuvissa olevat treenitrikoot miellyttivät silmääsi ne löytyvät täältä !)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen 25-vuotias urheilijaneitonen ja kasvatustieteiden maisteri. Olen yhdistelmä intohimoista elämäntapa- ja kilpaurheilijaa. Tervetuloa seuraamaan blogiani, jossa urheillaan ja panostetaan hyvinvointiin tunteella.
Kilpaurheilussa päälajini on fitnessurheilu.

Seuraa minua myös muualla somessa:

INSTAGRAM: @mimosaisomaki

SNAPCHAT: mimosa.i

KOTISIVUT: www.mimosa.isomaki.us 

MUN TREENARI: Mental Power - päiväkirja

Sport Girl 2016

Teemat