Saimme tällä viikolla SportGirl studioomme vieraaksi  muun muassa entisen huippu-urheilijan ja urheilupsykologin Tuomas Grönmanin. Kyseisen ja tulevan jakson aiheena, onkin sisu ja tätä kautta aiheet pyörivät melko syvällisissäkin teemoissa, aina vastoinkäymisistä ja loukkaantumisista lähtien, niistä selviytymiseen. Mentaalipuoleen panostaminen on minulle tärkeää niin urheilun kuin muunkin elämän kannalta, ja olenkin kiinnostunut siitä erittäin paljon. Kyseinen aihe kuitenkin kosketti minua henkilökohtaisesti muiltakin osin, sillä tänä vuonna olen kamppaillut rakenteestani johtuneen urheiluvamman kanssa. Urheiluvamma ei siis syntynyt nykyisestä pääurheilulajistani vaan satunnaisesta vapaa-ajan juoksusta, jota alkuvuodesta tein. Asiasta puhuminen on ollut minulle sen verran arka, että en tästä aiemmin ole juurikaan halunnut puhua ääneen tai pidemmin. Melkoisen harmittoman kuuloinen urheiluvamma kuitenkin laittoi tänä vuonna hetkeksi arkeni uusiksi ja jouduin kohtaamaan sen todellisuuden, miltä tuntuu, kun itsestäänselviä asioita en pystynytkään enää tekemään.....

Tarina alkoi siitä, miten tämän vuoden alussa iski polveeni mystinen kipu.  En osannut ottaa pientä ja melko harmittoman oloista kipua kovinkaan vakavasti ja olin varma, että pieni kolotus lähtisi varmasti viikossa tai parissa pois kunnon jalkojen lepuutuksella ja treenimuotoja vaihtelemalla. No, kuten arvata saattaa, nopeasta reagoinnista huolimatta, näin ei käynytkään. Ensin herättelin toiveita siitä, että muutaman päivän sisällä tilanne paranisi, tämän jälkeen toiveet vaihtuivat viikkoiksi ja lopulta moniksi kuukausiksi......Pian löysinkin itseni tilanteessa, jossa en pystynyt enää juurikaan kävelemään tai korkeintaan keppejä käyttäen. Aktiivikipu tuntui liikkuessa, mutta lepokipu oli pahinta: istuin, makasin, nukuin tai seisoin, käytin jalkaa tai en, kipu oli jatkuva. Toisen jalan käyttö oli yhtäkkiä melko mahdotonta, eikä jalka kantanut kivun vuoksi kunnolla. Muistan yksin kotona itkeneeni, kun yritin kävellä sohvalta keittiöön tai makuhuoneesta vessaan. Tilanne iski täysin päin kasvoja, enkä ennen ollut kokenut vastaavanlaista fyysistä vammaa. Samaan aikaan kävin kolmella eri lääkärillä, magneettikuvauksissa ja ennuste paranemisesta oli epävarma.

Nyt tämän tilanteen alkamisesta on pian jo kulunut miltei vuosi ja polvi on sen verran parempi, että kestää treenaamista fiksusti suunniteltuna. Edelleen kipuja löytyy, mutta ne liittyvät paranemiseprosessiin ja osaan haastaa polveani oikealla tavalla. Vaikka liikkuminen sujuu jo oikein hyvin, on  aihe minulle yllättävän arka edelleenkin, sillä jouduin miettimään arkeani  melkolailla uudelleen pahimpina aikoina. Ei ainoastaan se, että tilanne vaikutti urheilijan elämääni, vaan myös muuhun henkilökohtaiseen elämääni.

Loukkaantumiset valitettavasti kuitenkin usein kuuluvat niin kilpaurheilijan, mutta myös kuntoliikkujankin elämään. Loppujen lopuksi on todella paljon omasta korvien välistä eli mentaalipuolesta kiinni, miten näistä selviytyy eteenpäin. Tiedän, että elämässä tapahtuu paljon kauheuksia ja olen varmasti onnekas, että olen selvinnyt näinkin vähällä urheilu-"urani" aikana, mutta tämä vastoinkäyminen laittoi minut koville. Huomasin itse käyneeni läpi muutamatkin vaiheet: kieltämisen, vihan ja pettymyksen, joissa ajatukset pyörivät siinä, miksi minulle kävi näin, mietin voinko koskaan enää kilpaurheilla tai kroonistuuko tilanteeni niin pahaksi, että en voi viedä edes koiriani ulos pienelle lenkille ilman kipuja. Mitä minulle tapahtuu, mikäli näin käy? Kuka minusta tulee tai kuka olen, jos näin käy? Olenko enää  yhtään mitään?  

Ajan kanssa, lopulta asioita läpi käydessäni esiin tulivat myös myönteinen sisäinenpuhe ja voimavarojen suuntaaminen eteenpäin, joka on nyt tuonut minut tähän. Ymmärsin, että tilanteessa oli tasan kaksi vaihtoehtoa: suuntaanko kaikki ajatukseni siihen, että jarruttelen ja hidastelen itseäni vai haluanko toimia niin optimaalisesti kuin mahdollista ja päästä eteenpäin. Jouduin ottamaan askeleen ulospäin ja avartamaan näkökantaani. 

Urheilijoihin liitetään monesti vahvuus ja  kun vastoinkäymisiä syntyy, voi tämän vuoksi olla vaikeaa ottaa tunnepuolen asioita esiin. Tälläiset tunteet, kun mielletään usein heikkoudeksi vaikka siitä ei olekaan kyse. Urheilija on myös ihminen, eikä näitä kahta voi toisistaan erotella. Keskiviikon studiossa kysyinkin Grönmanilta, miten loukkaantuneen urheiljan mentaalipuoli tulisi hoitaa, oli tämä sitten kuntourheilija tai huippu-urheilija. Kyseinen jakso esitetään huomenna, maanantaina 30.11 klo20.30.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen 25-vuotias urheilijaneitonen ja kasvatustieteiden maisteri. Olen yhdistelmä intohimoista elämäntapa- ja kilpaurheilijaa. Tervetuloa seuraamaan blogiani, jossa urheillaan ja panostetaan hyvinvointiin tunteella.
Kilpaurheilussa päälajini on fitnessurheilu.

Seuraa minua myös muualla somessa:

INSTAGRAM: @mimosaisomaki

SNAPCHAT: mimosa.i

KOTISIVUT: www.mimosa.isomaki.us 

MUN TREENARI: Mental Power - päiväkirja

Sport Girl 2016

Teemat