Muistatteko ne menneet vuosikymmenet, kun monessa kodissa oli vieraskirja, joihin pääsi rustailemaan kyläreissuillaan? Iso osa hauskuutta oli myös vanhojen kirjoitusten lukeminen: Kappas, tällaista olen kirjoittanut tänne viime vuonna! Vieraskirjan omistajille kirja oli täynnä ainutlaatuisia muistoja. Tuolloin juhlimme lapsemme 1-vuotispäivää, tämä kirjoittaja on jo kuollut, tällainenkin henkilö oli joskus ystävämme...

Olen vieraskirjasukupolvea. Paitsi että olen kirjoitellut kirjoihin ja vihkoihin kyläreissuilla, olen myös sitä ikäluokkaa, joka on pitänyt päiväkirjaa läpi kouluvuosien ja kierrättänyt kavereiden keskuudessa kirjevihkoja. Kirjevihko oli kuin kirjeenvaihtoa, paitsi kirjeet kerättiin kirjoituspaperin sijaan vihkojen ja kirjojen sivuille - näin muistot jäivät helposti yksien kansien väliin. 

Mutta sitten tuli internet ja sosiaalinen media ja kaikki mullistui. Ei ollut enää tarvetta vieraskirjoille tai kirjevihkoille, kun kaiken sai raportoitua Facebookiin tai Instagramiin. Niin paljon kuin sosiaalista mediaa rakastankin, välillä harmitti, että enää ei jäänyt mitään konkreettista jälkeä minnekään. Joskus käsiin sattui se vanha kirjevihko tai päiväkirja ja voi että kuinka ihanaa niitä olikaan selailla. Mutta mitään tuollaista ei syntynyt enää 2000-luvun alkupuolen jälkeen. 

Kiinaan muuttaessa harkitsin vieraskirjan perustamista, mutta hylkäsin ajatuksen - vieraskirjathan olivat ihan menneen talven lumia. Mieluummin syljin vieraista kuvia sosiaaliseen mediaan. "Tavallisessa" elämässäni Suomessa vieraskirja ei varmasti olisi edes toiminut, sillä ainakin minun kaveripiirissäni (ja käsittääkseni monella muullakin ikäiselläni) on tapana kokoontua kaikkialla muualla paitsi toisten kotona: kahviloissa, baareissa, ravintoloissa ja niin edelleen. Vieraskirjaan olisi tullut merkintöjä vain silloin, kun joku järjesti bileet.

Vieraskirja mukaan!

Mutta sitten muutama viikko sitten meillä vieraili muuan ruotsalaismies. Vierailun loputtua hän kaivoi pienen vihkosen esiin ja pyysi kirjoittamaan siihen. Miten nerokasta! Paljon matkustava mies kuljetti pientä kirjastaan ympäri maailmaa ja pyysi tapaamiaan ihmisiä ottamaan kynän käteen. Siis hän ei tuonut ihmisiä vieraskirjan luo, vaan vei vieraskirjan ihmisten luo. Mies oli rajoittanut vihkon sisällön niin, että siihen piti kirjoittaa listoja. Kirjan selailu oli hauskaa: Ihmiset ympäri maailmaa olivat listanneet parhaita treffejään, suosikkikahviloitaan Tukholmassa, päivän kauppalistoja... Itsehän toki listasin kaikki ravihevoset, jotka perheeni on joskus omistanut.

Päätin varastaa idean, koska olin juuri lähdössä lomalle Suomeen. (Joskin päätin, että omaan vihkooni saa kirjoittaa mitä haluaa.) Suomi-reissuillani näen yleensä ihmisiä hurjalla tahdilla, mutta näistä tapaamisista ei yleensä jää mitään konkreettista jälkeä minnekään - paitsi sinne sosiaaliseen mediaan, jossa ne häviävät nopeasti uusien päivitysten alle. Mutta nytpä teinkin niin, että lykkäsin aina muistaessani pienen vihkosen kaverini eteeen ja pyysin kirjoittamaan sinne jotain, ihan mitä tahansa. Ja kas, reilun viikon Suomi-loman jäljiltä minulla on nyt melkein 40 sivua konkreettisia muistoja. Eivätkä ne häviä minnekään, vaikka Facebook kaatuisi tai tietokone varastettaisiin. Ne pysyvät tuossa kirjassa ikuisesti. Joskus kymmenien vuosien jälkeen palaan tähän kirjaan kuten lapsuuteni kirjevihkoihin: Tuolloin tapasimme aina tuossa samassa baarissa! Ja pelasimme aina yatzia. Ja niin edelleen. 

Ainakin yksi ystäväni innostui ideasta ja aikoi ottaa sen omaan käyttöönsä. Miksei tosiaan "vieraskirjaa" voisi pitää laukussa mukana ja pyytää ihmistä rustailemaan siihen aina tapaamisten yhteydessä? Samalla vaivalla sitä kirjoittaa muutaman rivin ihan oikealla kynällä kuin postaa sen kuvan sinne Facebookiin. Ja se tunne, kun kyseiset kirjoitukset löytää kaapistaan vuosien päästä ja noita kirjoituksia pääsee selailemaan - se on aivan mahtava! 
 

Kommentit (2)

Vierailija

Hei. Eksyin blogisi sivuille kun MeNaisisssa oli juttua viimeisimmästä blogipäivityksestäsi (suomalaisuudesta). Olen itsekin asunut perheeni kanssa viimeiset neljä ja puolivuotta ulkomailla ja nyt on mietinnässä palatako takaisin Suomeen vai jäädäkkö pitemmäksi aikaa ulkomaille. Viimeisen vuoden olen kauhulla lukenut suomalaisia uutisia kuinka kriittisiä olemmekaan toisia ihmisiä kohtaan. Ja kuinka kallista eläminen siellä onkaan. Ikävä on kuitenkin sukulaisia ja sitä omaa kotia. Toisaalta taas maailmalla asustaessa toisiin kulttuureihin tutustuminen ja vieraiden kielien oppiminen (etenkin lapset) on niin silmiä avaavaa ja kokemuksia kartuttavaa. Saas nähdä mihin päädymme. Tämä oman vieraskirjan mukaan ottaminen on loistava juttu. Taidan käydä myös ostamassa oman vihkosen ja laittaa kassiin kulkemaan :) Kiitos tästä ideasta.

maritalvikki
Liittynyt18.9.2015

Hei! Mahtavaa, että ideasta oli hyötyä! :) Jo näin viikko reissun jälkeen on ihanaa lukea ihmisten kirjoituksia.

Ulkomailla asumisessa on kyllä monia puolia: Toisaalta läheisiä on kova ikävä, mutta toisaalta siitä myös saa todella paljon. Tsemppiä kovasti ratkaisun tekemiseen! Onneksi nykyään on internet ja Facebookit ja Skypet, joilla saa helposti pidettyä yhteyttä Suomeen. 

Ajatuksiani voit seurata myös Twitterin kautta. 

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat