Olin teininä hyvin USA-vastainen. Se oli sinänsä ihan ymmärrettävää: Olin 16-vuotias, kun maa aloitti kyseenalaisen Irakin sodan, Guantanamo Bayn vankileiriltä ilmeni jatkuvasti räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia, presidentti George W. Bush oli helppo arvostelun kohde ja niin edelleen. Kotikaupungissani järjestettiin rauhanmarsseja, joissa kannettiin rauhankyyhkyskuvien lisäksi pahvikylttejä, joissa irvailtiin "niille hulluille" amerikkalaisille.

Vuosien kuluessa pahin angsti lieveni, mutta jos joku vakioaihe baaripöytien keskusteluissa pysyi, se oli amerikkalaisten haukkuminen. Tämä ilmeni myös siinä vaiheessa, kun ilmoitin itse muuttavani Amerikkaan. Tietysti osa oli aidosti innoissaan, mutta joukkoon mahtui myös paljon negatiivista: 

"Ai USA? Sinne sekopäiden maahan?"

"Ne amerikkalaiset ovat hulluja. Haluavat vain tappaa kaikki."

"Kamala, rasistinen paikka."

"Hehheh. Siellä on sitten hyvä olla läskien kanssa. Kaikki amerikkalaiset ovat läskejä. Sinustakin tulee varmasti läski." (Tästä kirjoitin jo aiemmin.)

"Jenkit ovat niin raivostuttavia. Esittävät kiinnostunutta sen small talkinsa kanssa, mutta oikeasti ketään ei voisi vähempää kiinnostaa sun asiat."

Arvostelu ja irvailu on tietysti vain kiihtynyt, kun Donald Trump porskuttaa republikaanien esivaaleissa.

Viime aikojen perusteella on silti pakko kysyä: Onko meillä suomalaisilla varaa naureskella?

Millainen on Suomi?

Kun paikallinen kysyy minulta, millainen maa Suomi on, kerron yleensä seuraavaa: Meillä on todella puhdas luonto ja puhdasta vettä. Talvisin pakkasta voi olla 40 astetta. Meillä on ollut nainen presidenttinä. Asukkaita on reilut viisi miljoonaa. 

16-vuotias Mari olisi varmasti aloittanut luennon siitä, kuinka meillä Suomessa kunnioitetaan ihmisoikeuksia toisin kuin teillä, mutta enää en pysty. Suomen uutiset näyttäytyvät liian raadollisina. 

Harva se päivä uutisfiidistä saa lukea jotain älyttömämpää. Viimeksi eilen oli taas yksi poliittinen vaikuttaja kohun silmässä, kun tällä kertaa virpomassa olleet lapset olivat muka tehneet jotain väärin. 11-vuotias pikkupoika kertoo televisiossa, kuinka häntä haukutaan "kakaksi". Polttopulloja on lennellyt vastaanottokeskuksiin useammin kuin kerran. 

Ja silti suomalaiset naureskelevat kuorossa, että ovat ne amerikkalaiset hulluja, kun ovat valitsemassa presidentikseen miestä, joka haluaa karkottaa muslimit maasta. Koska: "Mitä muulta niiltä sekopäiltä voikaan odottaa."

Mutta rehellisesti: Olemmeko yhtään sen parempia? 

Tietysti USA:n presidentinvaaleissa on kyse isoista asioista, kun voittajasta tulee yksi maailman tärkeimmistä johtajista, ellei tärkein. Tiettyjen ilmiöiden menestymisestä on syytäkin olla huolissaan. 

Mutta kun yritän keskustella suomalaisten kanssa USA:n presidentinvaaleista, on asenne usein se, että "kaikki republikaanit ovat sairaita hulluja" tai "tyhmät amerikkalaiset saavat mitä ansaitsevatkin". 

Vähän sama, kuin joku ulkomaalainen menisi tietyille suomalaisille keskustelupalstoille lukemaan, kuinka vastaanottokeskuksiin pitää käydä heittämässä sianlihaa, että niistä tulee käyttökelvottomia. Ja vetäisi sitten tästä johtopäätöksensä koko Suomesta. Ai hemmetti että on sekopäinen maa, hulluja kaikki.

Onko fiksua republikaania?

En tietenkään kiistä, etteikö Yhdysvalloissa olisi paljon ongelmia. Näen sen jo asuinkaupungissani: Kotipuistossani nukkuu joka yö sata koditonta. Aselait ovat niin löysät, että Miamissakin luoteihin kuolee joku melkein päivittäin. Ja tosiaan, presidenttikilvassa kannatusta niittää mies, joka haluaa rakentaa muurin Meksikon rajalle. Väittelyissä asiat ovat menneet usein selkeän rasismin puolelle. 

Mutta fiksujakin ihmisiä on, republikaaneissakin. He ovat niitä, jotka pitävät ääntä siitä, että tällainen ei käy päinsä. Me emme halua rasistia maamme johtoon. 

Kun keskustelen paikallisen kanssa kadulla, ei hän pauhaa siitä, kuinka kaikki ulkomaalaiset pitäisi karkottaa maasta. Toisaalta taas saatan keskustella republikaanin kanssa, joka sanoo, että ei enää voi sanoa olevansa republikaani, koska Trump on liian kammoksuttava ajatus. Suurin osa on ihan tavallisia, rauhaa rakastavia ihmisiä.

Kuten kai on suurin osa suomalaisistakin?

Mutta kun olin marraskuussa Suomessa, ensimmäisenä iltana baarissa mies pauhasi kovaan ääneen puhelimeen, kuinka olisi kivaa omistaa haulikko. Sillä kun voisi "ampua kaikki ulkomaalaiset". Kun ihmettelin baarimikolle, miten tuollainen käytös on mahdollista, oli vastaus: "Se on ihan mukava tyyppi, jos tapaisit sen selvin päin." 

Onko siis käynyt niin, että Suomi on muuttumassa maaksi, jolle olemme aina naureskelleet ja naureskelemme edelleen? 
 

Kommentit (0)

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat