Meille on ollut alusta asti selvää, että lastamme ei kasteta. En kuulu kirkkoon enkä koe asiaa luontevaksi. (Lapsi saa toki liittyä kirkon jäseneksi myöhemmin jos haluaa.) Mutta käytännössä heti, kun sain tietää raskaudesta, mielessäni oli yksi kysymys: Kenestä tulee lapseni kummeja?

Miestäni kysymys ei varsinaisesti innostanut: Pitäisi siis valita ihmisiä. Aikani jankattuani hän heitti ilmoille järkevän kysymyksen. Olen kova kritisoimaan ihmisiä, jotka eivät kuulu kirkkoon, mutta liittyvät häiden ajaksi kirkon jäseniksi, koska haluavat kirkkohäät. Koska jotenkin kirkossa nyt vain kuuluu mennä naimisiin. Mieheni huomautti, että enkö nyt itsekin ole närppimässä rusinoita kirkon pullasta, koska haluan lapselleni kummeja, vaikka lasta ei kasteta. Kuten kaikki sanakirjatkin sanovat: Kummi on kristillisessä perinteessä kasteessa kirkkoon liitettävän hengellinen ohjaaja.

Toki kummin tehtävä on aikojen saatossa muuttunut ja moni valitsee lapselleen kummeja, vaikka lasta ei kasteta. Mieheni kysymys sai minut kuitenkin pohtimaan: Miksi olen niin pakonomaisesti miettimässä lapselleni kummeja? Voisiko syy olla juurikin se, että niin nyt vain kuuluu tehdä?

Olin nimittäin itsekin huomannut, että kummien miettiminen ei ollut varsinaisesti kivaa. Huomasin miettiväni asiaa näin: Jos valitsen tämän sukulaisen, niin mitä tuo sukulainen ajattelee? Jos valitsen tämän ystävän, niin eikö tämä valitsematta jäänyt ystävä ajattele, että pidän häntä jotenkin huonompana? Jos valitsen tämän ihmisen, pitääkö minun valita myös hänen puolisonsa? 

Siis: Täydellistä pakkopullaa. Niinpä päädyimme ratkaisuun, että lapsellemme ei tule kummeja lainkaan. Ja olemme siitä varsin innoissamme.

Mutta voiko se toimia?

Nolla kummilasta

Katsoin hiljattain Greyn anatomian jakson, jossa yksi päähenkilöistä suuttuu ystävälleen, koska tämä on suostunut kolmannen henkilön lapsen kummiksi. Suuttuja on toivonut lasta pitkään, ja koska hänen paras ystävänsä suostuu toisen lapsen kummiksi, suuttujasta tuntuu, että hänen lapsitoivettaan ei kunnioiteta.

Muistan myös Sinkkuelämäästä jakson, jossa Charlotte loukkaantuu, koska Miranda ei valitse häntä lapsensa kummiksi. Charlottesta hän olisi parempaa kummimateriaalia kuin Carrie. 

En usko, että nämä tarinat ovat täysin tuulesta temmattuja. Siksi kummien valitseminen alkoi minuakin ahdistaa. En halunnut laittaa lähipiiriäni arvojärjestykseen.

Minulla ei ole yhtään kummilasta. Se on joskus pöytäkeskustelujen ihmetyksen aihe: Melkein 30-vuotias nainen ja nolla kummilasta! Se, että en kuulu kirkkoon, on varmasti ollut osasyy, mutta kuten sanottua, se ei enää nykyään täysin päde. En kiistä, ettenkö olisi joskus miettinyt, olenko jotenkin huono ihminen, kun kukaan ei halua minua lapsensa kummiksi. Eikö kukaan pidä minua niin läheisenä, että valitsisi minut tähän tehtävään?

Vuosien saatossa nämä ajatukset ovat unohtuneet, koska olen ymmärtänyt, että en tarvitse titteliä ollakseni lähipiirin lapsille läheinen. Ei lapsi kysele, mikä minun suhteensa häneen on, jos saan muksun innostumaan leikistä. Ei kukaan päivittele, miksi ostan kaverin lapselle lahjan, vaikka minulla ei mitään sidettä häneen olekaan. Ja niin edelleen.

Läheinen kummisetä

Minulla on kummisetä, jonka kanssa minulla ei ole minkäänlaista sukulaisuussuhdetta. Kun kummisetä vie minut hienoon ravintolaan syömään, laitan ylpeänä kuvan Facebookiin: "Täällä sitä ollaan kummisedän kanssa juomassa samppanjaa!" 

Olisiko minulla läheistä suhdetta häneen, mikäli vanhempani eivät olisi valinneet häntä kummisedäkseni? En tiedä. Toivon, että olisi.

Läheinen suhteeni kummisetääni kuitenkin mietitytti, kun mietin lapselleni kummeja. Jos itse olin saanut arvokkaan ihmisen elämääni nimenomaan kummiuden muodossa, olisiko oikein, jos riistäisin sen lapseltani?

Päädyin etsimään Googlesta, oliko kukaan muu päätynyt siihen, että lapselle ei tule kummeja lainkaan. Huomasin, että moni on kyllä miettinyt sitä. Mutta kummit on silti valittu, koska: "Mitä lapsi sitten kasvaessaan sanoo, kun kaikilla muilla lapsilla on kummeja ja hänellä ei?"

Toivon, että oma lapseni ei joutuisi tuota kysymään. Toivon, että hänellä on elämässään niin paljon läheisiä aikuisia, ettei hänen tarvitsisi miettiä asiaa. 

Joskus kuulen ihmisten valittelevan, kuinka kummius on velvollisuus. Että välit lapsen vanhempiin ovat viilentyneet, mutta silti pitäisi ostaa lahja, koska kummeja tässä nyt kuitenkin ollaan. Ajatus kuulostaa ahdistavalta.

Haaveilen vilpittömästi siitä, että lapseni pääsisi luomaan luontevia suhteita lähipiirini aikuisiin. Että joskus hän pääsisi mukaan, kun mölkkyä pelaavat ystäväni ovat pelaamassa. Sitten opettaisimme hänelle mölkyn säännöt. Tai että hän voisi joskus tulla katsomaan, kun euroviisuystäväni tanssivat, se nimittäin on näky! Ehkä joku voisi viedä hänet joskus jalkapallo-otteluun. Kai joku voi haluta viedä hänet jalkapallo-otteluun ilman, että siinä on se oletusarvo, että "kummin pitää puuhata kummilapsen kanssa jotakin"? 

Mitä nimityksiä?

Tietysti kummiudessa on se hyvä puoli, että sana "kummitäti" merkitsee jotain. Se merkitsee, että lapseen on jonkinlainen side. Samalla tavalla kuin mummo, täti, serkku ja niin edelleen. Olen läheinen serkkujeni kanssa, mutta on hassua, että serkulla ja serkun lapsella ei ole minkäänlaista suhdetta kuvaavaa nimitystä. Tosin serkkuni keksi tähän ratkaisun: Hän aikoo keksiä nimityksen itse. Vähän sama kuin ajattelin kutsua euroviisuystäviäni "viisusediksi- ja tädeiksi". Eikö se nimityksenä ole yhtä läheinen kuin kummi? 

Arvostan edelleen kummiperinnettä ja viimeksi tänään katsoin somesta ihaillen, kuinka kaveri oli hemmotellut kummilastaan. Jos joku pyytäisi minua lapsensa kummiksi, suostuisin riemusta kiljuen. Meille tämä oli kuitenkin oikea ratkaisu, sillä se käytännössä poisti jonkinlaisen taakan. Toki jos lapsi kastetaan, kummit pitää valita, mutta koska meidän lastamme ei kasteta, miksi pitäisi tehdä jotain vain koska "niin pitää tehdä"? Silloin asiaa on miettinyt vääristä syistä.

Kommentit (0)

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat